Pieni kultani, kun tänään katson sinuun, näen reippaan puolitoistavuotiaan pojan. Olet jo niin iso, ja kuitenkin niin pikkuinen vielä. Olen joka päivä iloinen sinun olemassaolostasi. Sinä teit minust...
Lapsenhoitoideologiani punaisena lankana on jo ennen poikani syntymää ollut seuraava lause: ”Pidä lasta sylissäsi kaksi vuotta. Jos et pidä, pidät koko elämäsi.” Kun tarjoaa lapselle maksimaalisesti ...
Pieni pojanviikarini, kultasukka, pörröpää. Sinä olet nyt ollut meillä jo vuoden, vaikka toisaalta tuntuu ihan siltä kuin olisit syntynyt vasta eilen. Olet terve, reipas ja taitava poika. Osaat kävel...
Olemme poikani syntymästä asti, pian jo vuoden ajan, nukkuneet perhepedissä: sekä äiti, isä että lapsi sulassa sovussa vierekkäin. Lapselle ei edes hankittu omaa sänkyä hänen syntyessään, ja hyvä nii...
Lapseni on tullut kehitysvaiheeseen, jossa hän on hyvin ihastuksissaan vuorovaikuttamisesta. Olemmehan toki jo aiemminkin kommunikoineet keskenämme eri tavoin, mutta nyt poikani on selvästi tajunnut ...
Wikipedian mukaan paradigma tarkoittaa selkokielellä ”oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä ja auktoriteetin asemassa olevaa teoriaa tai viitekehystä”. Olemme päivittäin tekemisissä paradigmojen ka...
You are no longer following . Undo?