Tapailen luomakunnan herran roolia päärynäpuiden kanssa. Lutsu võipirn, lahjaksi saatu ja jo korkeaksi ja vankaksi kasvanut puu, oli viime keväänä aivan valkoisenaan kukkaa, mutta päärynöitä ei tullu...
Aika monta vuotta sitten ystävätär ehdotti, että lähtisimme viikonlopuksi jonnekin pois suomalaisesta kunnallisvaalihypestä. Hän oli istunut pari kautta erään kaupungin valtuustossa ja päätänyt olla ...
Helavalkeat - s.o. hiirten tuhoama tavararöykkiö – tuli poltetuksi jo eilen. Edelleenkin nakertelua kuuluu öisin, vaikka kaikki houkutteleva on pistetty piiloon. Yhtenä iltana leikkuulaudalle oli uno...
Lähdin katsomaan, mitä Tapanin myrsky oli tehnyt pienellä palstalla metsän sisässä. Vanhoja tuulenkaatoja oli jokunen jo ennestään. Lapsena siellä käytiin naapurin mummun helmoissa, me kesävieraslaps...
Konsensus on vaarallista, kerrotaan Hesarissa. Amerikkalaisprofessori lausuu näin tutkimustensa perusteella. Kun joukko älykkäitä ihmisiä sovittaa ryhmässä mielipiteensä oletetun yhteisen mielipiteen...
Läppäri hajosi. Uusikin löytyi, kun ehti etsimään. Valintaperusteena oli se, että asiakastuki kuulosti vakuuttavalta. Ja että firma lupasi laittaa kaikki valmiiksi koneelle, haluamani ilmaisohjelmatk...
Aurinkoisen kesän lisäksi on tulossa tuore ja terve vuosi, minut on nimittäin virvottu. Vitsa mulle, palkka sulle saman tien. Kun Lappeenrannassa 65 vuotta sitten virvottiin naapurusto, palkan sai va...
Kesästä tulee aurinkoinen ja kuiva. Mistä tiedän? Uskon itseäni viisaampiin - sellaisiin, joiden geeneissä on ikiaikaista viisautta. Tässä tapauksessa harakoihin. Ja ns. vanhaan kansaan. Kodikkaasti ...
Räntää tuli, talven viimeinen yritys. Mutta ei se auta, lumi on alkanut jo perääntyä metsiin, luimistellen, karvakatoisena. Maan alla aktivoituu vihreä vastarinta, esittelee jo yhä rohkeammin ruohonk...
Yhteistyöllä kukoistukseen - naistenpäivää, siskot!
ehdotti Sampsa Kataja A-talkissa viime viikolla. Kun toimittaja Susanne Päivärinta kysyi, mitkä ovat ylellisyyspalveluja, Kataja sanoi - jo hiukan epävarmemmin tosin - että "jotkin kulttuuripalv...
Päätin äänestää Tarja Halosta presidentiksi 18 vuotta sitten. Totta, silloin olivat ehdolla Elisabeth Rehn ja Martti Ahtisaari. Äänestin Ahtisaarta ja ystävätär kysyi, miksen Rehniä, vaikka pidin its...
Tasamaata hiihtelevä katselee, kun toiset kiipeilevät jäädytettyä Pirunkallion rinnettä ylös. Mikä korkeudessa viehättää? Orgastinen kokemus? Riskin otto? Kuolemanpelolla leikkiminen? Itsensä haastam...
Mitä tarkoittaa palavan kynttilän ilmestyminen facebook-kuvaksi? Kuka tahansa olisi ymmärtänyt sen heti, minulta vei aikaa. o En ole laittanut vuosikausiin kanaa, koska olen änkyrä, joka ei eettisist...
Sinä päivänä, kun liikenne oli täydellisesti jumissa, kävin katsomassa ystävää suljetulla osastolla. Hän oli syksyn mittaan jotenkin hävinnyt. Kun soitin hänelle, hän vastaili välttelevästi ja yksita...
Kuuntelin radiopäivän keskustelua Yle Puheesta. Kanavamuutoksesta esitettyyn kritiikkiin vastattiin suurinpiirtein ilmoittamalla, että kritisoijat olivat väärässä. Olga K. on Suomen paras henkilöhaas...
Aurinko paistaa ja panee pesemään keittiön kaappeja. Muutenkin on sellainen aika, että on otettava kantaa tärkeisiin asioihin. Kuten kaappien vetimiin. Asuntoni on 60-luvulta. Alunperin täällä on oll...
Muillekin, minulla oli jo. Huomaan, että kaikissa tämän vuoden postauksissani olen valittanut jostain. Nyt vaihdan sävyä, ainakin hetkeksi. Heräsin aamulla hyvällä tuulella tietoon, että minunkin ään...
Koska tulee Guggenheimia vastustava mielenosoitus? Minulla on jo plakaatti suunniteltuna. Ajan/tilansäästön vuoksi en perustele mielipidettäni tarkemmin, taiteenystävänä jaan aika lailla tällaisia mi...
Esko Valtaoja oli ennustanut aamun Hesarille ruokatrendejä. Hän uskoi, että geeniruoka on tuleva trendi, koska sillä saadaan ruoka riittämään kaikille. Minä kyllä epäilen, että sillä pikemminkin vied...
Mediariippuvaisen ihmisen vuosi ei ole alkanut ihan hyvin. Yle Puheen muutoksesta ruikutin jo etukäteen, mutta nyt siitä on sitten kokemusta. Ei ihan niin paha kuin pelkäsin, mutta riittävän. Paitsi ...
- Vihjee pammo, sanoo Kanamarja kädessään pitelemästä joulukuusen pallosta. Sitten hän kurottaa ylemmäs: - Puna pammo. Ja sitten: - Mummo nosta. Mummo nostaa ja Kanamarja osoittaa sinistä, jonkinlai...
Purkissa vähän enemmän kuin maassa, ehkä kummassakin enemmän, kun palaan joulunvietosta tyttären perheen luota. Vaikka punainenhan oikeasti on joulun väri: Kesäkodin kirsikat pääsevät joulupöytään, t...
Keravalaisäiti järjesti näppärästi kasvissyöjälapselleen kasvisruokaa päiväkodissa kirjauttamalla tämän buddhalaiseksi aamun Hesarin mukaan. Kasvissyöjäperheen lapsi ei ollut koskaan maistanut lihaa,...
Ystävättären uusperhe-lapsenlapsi sai ADHD-diagnoosin. Tuttua - saman diagnoosin sai aikoinaan ex-mieheni lapsenlapsikin. Tyttö oli ylivilkas, lyhytjännitteinen eikä oikein malttanut keskittyä. Nyt h...
tiivisti Viivi Luik Varjoteatterissa vaikutelmansa roomalaisesta elämämenosta, joka keskittyy sen ympärille, millaisen vaikutuksen tekee ulospäin. Tärkeintä ei ole, mitä ja miten on, vaan miltä näytt...
Kalasataman tukkutoriyrittäjät ovat saaneet torjutuksi kivenmurskaamon sijoittamisen keskelle aluetta, jossa tukkutorin ja monen muun yrityksen lisäksi on koko ajan enemmän asuntoja. Kivipöly pelotta...
Muutama vuosi sitten löysin henkisen mediakodin Radio Puheesta. Ei musiikkia, ei urheilua. Vain uutisia, ajankohtaisohjelmia ja dokumentteja. Niitähän kaikki kertovat tv:stäkin seuraavansa, mutta on ...
Nuoren miehen näyttelyä kehuttiin lehdissä. Minäkin näin sen, reippaalla kädellä vedettyjä, monumentaalisia muotoja. Jos jonkin asian katsoo tarpeelliseksi ottaa aiheekseen, miksei saman tien näytä, ...
Jos rakastat eläinproteiineja, pihvejä, pekonia, broileinkoipia, grillimakkaroita ja voita - niin mitäpä minä sille. Syön vähän listalta itsekin, mutta en lähde kanssasi piknikille ja joku muu piirtä...
You are no longer following . Undo?