Pääsiäinen. Monta päivää vapaata, ihanaa ja rentouttavaa. Olen odottanut tätä vapaata jo pitkään, koska maaliskuun lensin kuin pieru tuulessa eri puolella Suomea. Pari kertaa Oulussa, Helsingissä ja ...
Olen tullut ihan hupsuksi. Lähipiirilleni se ei kyllä taida olla yllätys eikä kovin suuri muutos entiseen. Mutta että minä olen jäänyt koukkuun TV-sarjaan, on jo aikakirjoihin merkittävä poikkeus, ja...
Taas on ollut pitkä tauko täällä kirjoituksissa, ei vain ole irronnut. Olen niin pitkään kirjoittanut vain pintapuolisesti siitä, mitä milloinkin olen tehnyt tai olllut tekemättä, enkä juuri mitään s...
Olen viikonloppuna kumpanakin päivänä mennyt aamiaisen jälkeen takaisin nukkumaan. Se tuntuu ihanan kunnottomalta, ja nautinto on sitä suurempi. Tosin olen nukahtanut vain pikku hetkeksi. Onneksi sai...
Harvinaisen täysi viikko. Onneksi nuo terapiaseminaarit ovat mukavia piristysruiskeita työn väliin, vaikka pitkä istuminen tuottaakin hereillä pysymisen vaikeuksia aina välillä. Sama vaikeus oli jo k...
Aurinkoinen aamu, koulutuspäivä. Illalla nukkumaanmennessä olin ihan poikki ja nokka vuoti, luulin että tauti on nyt iskenyt minuunkin. Ehkä olikin, mutta yhtä äkkiä se hävisi kuin tulikin, nyt olo o...
Hello, ja hyvää ystävänpäivää, joka on kyllä jo kääntynyt maanantain puolelle. Oli kaunis päivä vaikken ulkona käynytkään muuta kuin kaupassa, kaksi kertaa kun ensimmäisellä kerralla en hoksannut le...
Pitkä hiljaisuus ollut tällä sivulla, sori. Tulee huono omatunto kun ei päivitä vaikka turhaa kai se on, eihän tämä mikään velvollisuus ole vaan ilo. Maanantaina tein tuttavuutta uuden materiaalin, h...
Kyllä pitäisi vähän miettiä mitä ääneen menee toivomaan. Arvatkaa kenen tietokone lakkasi tänään töissä toimimasta vähän viiden jälkeen?!! Aivan, eikä tullut kuntoon vaikka miten väänsi. Hiiri ei toi...
Uusi viikko jo tiistai-illassa. Nyt on taas sellainen tuntu että aika juoksee kuin asfaltti auton alla tuossa moottoritien pätkällä täältä kaupunkiin. Viikonloppuna sain vietyä itseni Aalto-Alvariin....
Vapaapäivä, ihanaa. Aamulla oli herätys ennen auringonnousua kun kokoonnuttiin laulamaan paljon onnea vaan 18-vuotiaalle. Nyt on tänään!! Noin sanoi päivänsankari kolmivuotiaana silmät loistaen erään...
Ensimmäinen blogipäivitys omalla koneella. Vanhasta tottumuksesta kävin tänäänkin pari kertaa katsomassa onko pc vapaana, en ole vielä oppinut muistamaan tätä ikiomaista suloläppäriäni. Pitäisiköhän ...
No niin, ottakaapa nokasta kiinni, omakehu rupeaa täällä taas haisemaan. Mies kysyi aamupäivällä, olisiko minulla kenties tänään aikaa tehdä takan eteen lattiansuoja? Olin kesällä nähnyt tuttavan uud...
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010 KAIKILLE! MET MENNÄÄN MÖKILLE AINAKIN KÄYMÄÄN, EHKÄ SAUNOMAANKIN. JOS USKALLAN, MENEN AVANTOON. JOS USKALLAN MENNÄ AVANTOON, JUON SIIDERIN! CHEERS!
Joulu on jo ovella, menossa. Oli hieno joulu, kaikin puolin onnistunut. Aattona mietinkin, että meillä on aina ollut mukavat joulut. Aina vähän erilainen ja kuitenkin samanlainen, tunnelmallinen ja l...
JOULUYÖ, JUHLAYÖ... Tervehdys joulupuuhien keskeltä. On ollut mukavaa olla vapaalla ja laitella pikkuhiljaa kaikkea jouluun liittyvää. Makuuhuoneen nurkassa on kasa kauniisti käärittyjä paketteja, jo...
Hello babies! Sunnuntai on mennyt lökötellessä. Sienipiirakan otin juuri uunista, muuta en ole tehnytkään paitsi nauttinut levosta. Sisällä on lämmintä kun on ollut tuli takassa, uuni päällä ja uusi ...
You are no longer following . Undo?