Bloggaaminen jatkuu taas. Täällä.
Olen nykyään täällä. Jätän tämän blogin nyt ainakin toistaiseksi tauolle.
Työkaverini kysyi viime viikon lopulla olenko menossa MP-messuille. En ollut edes ajatellut koko asiaa, joten vastasin totuuden mukaisesti juurikin melkein noilla samoilla sanoilla. Tämä sai työkaver...
Asuminen kehäykkösen sisäpuolella on alkanut tympiä. Muutto rivitalosta kerrostaloon oli ehkä virhe, vaikka pihaa ei juuri tullutkaan hoidettua. Silti kaipaisin edes sitä pientä maaplänttiä. Olenkin ...
Eilinen kirjoitus oli yhtä kaaosta kuin elämäni tällä hetkellä. Ja kuitenkin samaan aikaan tylsistyn töissä, kun ei ole riittävästi tekemistä. Työpuhelimeni on soinut tänään tähän mennessä tasan kolm...
Siivousvimmassani raivosin taas tyttärelleni tavaroista, joita lojui ympäri huushollia. Olemme kuitenkin samanlaisia sottapyttyjä ja useimmiten tavarat jäävät juuri siihen paikkaan missä ne käsistään...
Aina on liian aikaista jakaa hyvää fiilistä. Sehän on kuin veren kaivamista nenästä. Niin meni tässäkin tapauksessa viimeisen postauksen osalta. Nyt kaikki on taas hyvin, mutta viimeisen kuukauden ai...
Joskus asiat sujuvat paremmin kuin yleensä. On kiva saada huomiota. Ja kun sitä tapahtuu saman päivän aikana kolmasti, on syytä vetää hymy korviin.
Selailin jokunen aika sitten blogiani - itse asiassa luin kaikki vanhat kirjoitukset. Luin mietteitäni kaikista muutoista ja jokaisesta löysin yhden yhteisen tekijän: halusin aina yrittää tehdä uudes...
Asumisjärjestelymme on tällä hetkellä lähes sietämätön. Ukon asunto on vielä remontin alla ja vanhasta asunnosta on luovuttava torstaiaamuun mennessä. Käytännössä ukko siis punkkaa kainalossani, joka...
Mistä saisi vuorokauteen muutaman ylimääräisen tunnin? Hyödyntäisin nuo tunnit ehdottomasti nukkumalla kunnolliset yöunet. Isäntä osti asunnon. Aivan ihanan pienen yksiön 99-vuotiaasta talosta. Taloy...
Niin se aika rientää. Vajaassa vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista. Ja kuten elämässäni yleensä, kaikki tapahtumat keskittyvät syksyyn. Alkaneena syksynä on kirjoitettu eropapereita ja tehty taas mu...
Vihdoinkin se kuva neulomastani myssystä. Myssyä tässä on kuvattu, vaikka kädet ja kamera onkin pääosassa, heh. Näillä pakkasilla tuolle myssylle olisi käyttöä. Ei vaan mitään hajua minne se on jo jo...
Kävimme miehen kanssa hiljattain perhettämme koskevan keskustelun. Mieheni kertoi olevansa väsynyt ja lopen kyllästynyt minuun ja tyttäreeni. Kertoi, kuinka on yrittänyt kaikki nämä vuodet muuttaa me...
MIelenkiintoisia huomioita. Blogiini oli tullut kommentti, jota en päässyt lukemaan. Kuka sitten olitkaan, pahoittelen tapahtunutta. Kommentti katosi kuin tuhka tuuleen, joten poistin kommentoinnin k...
Rakas päiväkirja, Kaiken pitäisi olla nyt hyvin. Minulla uusi työpaikka. Siisti sisätyö, jossa en ole tapaturma-altis. Työ ei vaadi fyysisiä ponnisteluja, työkaverit ovat mukavia ja minut on toivotet...
Olen taas herätellyt neuleharrastustani. Olen neulonut ja purkanut, neulonut ja taas purkanut. Ja neulonut. Minulle on tuottanut suuria vaikeuksia noudattaa valmiita ohjeita ja nyt kun niitä ohjeita ...
Olisin hallunnut siivota tätä blogin ulkoasua ja poistaa kaiken ylimääräisen, kuten esim. otsikot ja päiväykset, mutta valitettavasti se ei täällä vuodatuksessa onnistu. Mennään nyt sitten näillä mit...
Käsittämätöntä, kuinka nopeasti aika rientää. Vastahan oli kevät! Edellinen kirjoitukseni oli kirjoitettu noin kuukausi Pariisin reissumme jälkeen. Kuukausi siitä eteenpäin ja olin taas työelämässä m...
Hupsan, taas on viime päivityksestä kulunut aikaa. Pariisin reissu meni oikein mukavasti. Johan siitäkin on aikaa, mutta edelleen fiilistelen ihanaa boheemia ja kiireetöntä kaupunkia kotona. Aiemmin ...
Täytyykö minun myöntää, että minulla olisi ongelma? Laatikoita järjestellessä keräilin muistikirjani yhteen pinoon. Kuinka monta aloitettua, mutta loppuun asti täyttämättömiä muistikirjoja on vielä t...
Lennot ja hotelli on nyt varattu. Heti hiihtoloman alussa pakkaamme vain käsimatkatavarat ja lähdemme kulttuurimatkalle. 13-vuotias tyttäreni ei ole ihan yhtä innoissaan kuin minä. Hän haluaisi joko ...
Olen niin innoissani ruuanlaitosta, että keksin jo omia reseptejä. Ja koska laihduttavalle miehelleni lasken ruokien ravintosisältöä, päätin jakaa tämän reseptin kaikille. Tässä siis mainio korvike p...
Haluaisin... - kivan työn. Sellaisen, joka vie mukanaan, mutta jota ei tarvitse klo 16 jälkeen enää miettiä kotona. Työn, jolla on tarkoitus. - vakaan toimeentulon. - käydä Jäämerellä ja kulttuurimat...
Joku oli hylännyt kasan vanhoja posliinikorkillisia lasipulloja. Pitihän ne "pelastaa". Pullot ovat likaisia ja odottavatkin nyt pesua. Osa on myös vähän huonommassa kunnossa: suuaukko säröillä ja ko...
Aika rientää ja viime päivityksestä on taas kulunut tovi. Muutimme (taas) lokakuussa, asuntoon, josta edellisessä postauksessa mainitsin. Elämässämme on tapahtunut muitakin suuria muutoksia, joista m...
You are no longer following . Undo?