Mitäs sitten kuuluu Sofia neidille? Hyvääpä tietenkin. Hiukan valeraskaus oli vaivana ennen joulua, mutta keväällä pitäsi neiti leikata jotta loppuu sekin ärsytys pieneltä koiralta. Haikeaa tuota lei...
16. Marilyn Monroe Työ joka ei valmistu, vaikka sitä kuinka vihaisesti tuijotan :D En uskalla edes tarkistaa blogini uumenista milloin sen aloitin. 17. Dans mon jardin Aloitin työn Kyh 2010 t...
mutta kirjoitus ei luonnistu. Olen saanut paljon käsitöitä valmiiksi kesällä ja sitä ennenkin, mutta joko päivitys takkuaa tai sitten kuvaaminen. (huokaus) Heinäkuussa sitten oli vielä aikas huonoa t...
on jatkunut taas tällä viikolla. Tänään leikeltiin pensaita koko päivä ja jo nenänpääkin kärähti. :D Huomenna pääsee kotiin taas Sofian luokse. Niin ja tietenkin pistelemään. Viime viikon pistelinkin...
Kyllä. Viimein sain itsestäni sen verran irti, että päivitin tämän pölyttyneen blogini. Käsitöiden tekeminen ei kuitenkaan onneksi ole missään vaiheessa jäänyt. Uuden innostuksen syy päivitellä löyty...
on aika karua kuultavaa. Heinäkuussa ei valmistunut yhtään Kyh projektia valmiiksi. Aikas surkea tulos 7/26, niin hyvän aloituksen jälkeen, mutta ei tässä auta syyttää muuta kuin hellettä. Ja lomaa. ...
1# Dans mon jardin, ristipistotyö 2# Abrazo, Artesano 100% Alpaka, valmis 3# Penaali virkaten, Sugarn Gream, Lily, valmis 4# Wurm, Artesano Hummingbird, valmis 5# Pipo, Silk Embrace, Artesano, valmis...
Ensimmäiseksi Kyh työksi aloitettu Dans mon jardin ristipistotyö näyttää tältä. Melkein kaikki punaisella tehtävät alueeet on valmiina, pikkuisen vain lanka loppui kesken. Toinen väri onkin valkoinen...
Rose Mohair varaston tuhoaminen jatkuu, ja aloitimpa tekemään siitä Kanerva huivia, jonka ohje löytyy Ullasta. Sitten kokeilin dropsin ohjeella tehdä Eskimosta tossuja. Aikas helppo ja hauska ohje. T...
Päivitykset ovat hiukan jääneet. Suurin syy löytyy viime maanataina meille kotiutuneesta kaksivuotiaasta Lennu pojasta. Hyvin on kaveruksilla mennyt. Purin Sofian aitauksen ja kahdestaan ovat ollee...
Hieman paussia bloggailusta. Ensin tietokone pottuili. Oli liikaa yhteen piuhaan kerännyt itseensä pölyä, pöh. Onneksi en kerennyt raahata korjaajalle :D Nyt olen sit vatsataudissa. Onneksi olen vähä...
You are no longer following . Undo?