Erittäin monissa Raamatun paikoissa tehdään selväksi että Taivaan Isän nimi on tärkeä ennenkaikkea Hänelle itselleen, esim. "...ja minun nimeäni pilkataan alati, kaiket päivät. Sentähden minun ka...
Törmään netissä jatkuvasti protestanttisten kristittyjen opetukseen että ”kaikki Jehovan Todistajien oppi olisi virheellistä”, että se että JT:t opettavat jotakin olisi jotenkin merkki opetuksen raam...
Heräsin aamulla päänsärkyyn mutta en ottanut siihen mitään vaan ajattelin että se menee varmasti ohi viimeistään silloin kun menen töihin iltavuoroon. Se ei kuitenkaan mennyt ohi, vaan päästyäni tö...
Olin ennen uskoontuloani innokas television ja elokuvien katselija. K atselin kaikki ”hyvät toimintaelokuvat” mitä tuli, joko elokuvateattereissa, videolta tai televisiosta (viikottain, joskus jopa u...
-Kaikki hänestä kertovat dokumentit on väärennetty! Ihmiset jotka sanovat tavanneensa hänet ovat sekaisin. Alitajunta on tehnyt heille tepposet, kuvitelma on muuttunut todeksi. Tätä valhetta on levit...
”Kristinusko on saanut paljon enemmän pahaa aikaan kuin kommunismi ja natsismi yhteensä” Kun puhuu kommunismin tms. ideologian pahuudesta ja uskosta Jeesukseen, saa väistämättä tällaista kommenttia s...
Jos katsomme mitkä asiat vaikuttivat Matti Saaren ratkaisuun tehdä joukko- ja itsemurha, niin päällimmäisenä nousee esiin ”viha”. Hän vihasi ihmisiä, ja tämä viha johti silmittömään väkivaltaan. Kata...
You are no longer following . Undo?