Eli vaikeuksia pennunvalinnassa :) Narttuja on kaksi kappaletta, joiden välillä minun pitäisi päätös tehdä. Aiempien koirien kohdalla valinnat ovat menneet enemmän tai vähemmän omalla painollaan, j...
Siinä missä vuosi 2010 tarjosi paljon positiivisia muutoksia, oli v. 2011 jollain tapaa vielä antoisampi. Koirien suhteen ei oikein sujunut, mutta loppuvuodesta mentiin sentään silläkin saralla jo ...
Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Messarissa pyörähti käyntiin uusi karsintakoekausi. Voi luoja mää odotin sitä kuin kuuta nousevaa!! Saidan sairastelujakson jälkeen ollaan treenattu todella, to...
Kesä ja oikeastaan koko loppuvuosi sujui Varjon kanssa aika hyvin. Tiedostin, miten minun piti toimia koiran kanssa, jotta sain sen rennommaksi ja passivoitumattomaksi niin treeneissä kuin arjessak...
Syksy meni supernopeasti ja monenlaista ehti tapahtua. Saida kävi syyskuussa magneettikuvissa; kaikki välilevyt olivat erinomaisessa kunnossa!!! :) Ainoa löydös oli pienenpieni luupiikin alku risti...
Daisyn viimeisestä matkasta on nyt pari kuukautta aikaa. Kovasti neitokainen vielä mielessä pyörii, mutta hiljalleen silmä tottuu siihen, että pikkupuuhkaa ei enää ole... Välillä lenkit tuntuvat ed...
Päivitystahtini on edelleen suorastaan tehokas... Kesä on mennyt sellaista haipakkaa muutosten pyörteissä, että ei ole auttanut muu kuin tarrata hatusta kiinni ja yrittää pysytellä perässä. Ehkäpä ...
Paimenneidon Golden Colours 16.5.2004 - 23.6.2011 Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin Sen on tultava loppuun Nyt on aika Viimeiseen tiimaan Tähän päättyy paljon hyvää, paljon ...
Huh huh tätä huhti-kesäkuun aikaa! Koko ajan oon ollu liikekannalla, mutta oikein mitään en oo ehtiny. Tätä tavanomaista meikäläisen elämää siis. Paljon kerrottavaa olisi, mutta ensin pitää saada s...
Tässä kuussa olen päässyt taas sekä tokoilemaan että agilitaamaan kisamielisesti luotettavalla sotaratsu-Saidalla :) Heti ensimmäisenä viikonloppuna käytiin Oulun karsinnat, jotka menivät suoraa sa...
Ensinnäkin kiitos kaikille edellistä päivitystä kommentoineille sekä erityisesti livenä asiaa kanssani puineille. Erilaiset mielipiteet ja näkemykset vaihtoehdoistamme ovat erittäin, erittäin terve...
Mistä johtuu, että koira vaikuttaa usein pentuna lupaavalta, kivalta, helpolta, hyvältä harrastuskoiran alulta, mutta kuukausien kuluessa toivo tulevaisuudesta saa monesti epä-etuliitteen kylkeensä...
Valo kävi Kannuksessa tokokokeessa melkein pari viikkoa sitten. Lopputulos ei ehkä ollut aplodien arvoinen, mutta mulle jäi tosi hyvä mieli. Ihana katsella videolta noutajaa, joka oli kehässä koko ...
Voi juma, kun voi pientä ihmistä nakertaa niin maan perusteellisesti. Alan nimittäin hiljalleen sisäistää, että agilityn saralla on melkoisen valtavasti treenattavaa. Ja tämän päätelmän tekeminen v...
Eiku siis karsinnoissa. No, aika läheltä karsinaa liippasi se Haminan hyytävä maneesi, jossa viime viikonloppuna kisailtiin. Itse rakennuksessa ei moitteen sijaa tokikaan ollut (plussaa lämpimistä ...
Pistetäänpä tulemaan sellainen yleisluontoinenkin päivitys väliin, kun tässä notkun, enkä muuta voi (paitsi nukkua). Toissa viikonloppuna treenailtiin Kannuksessa pe-su pääasiassa flattiporukalla...
Sanalla sanoen hullu oli Lempäälän karsintareissu viime kuussa. Perjantaina klo 19 asti töitä, sitten pikainen pakkaussessio ja puolen yön jälkeen ajomatkalle ilman pieniäkään torkkuja. Aamulla pir...
Saida on käynyt nyt pari kertaa ohjatuissa agilitytreeneissä. Pieni kessu on, arvatenkin, ylittänyt odotukseni kovaa ja korkealta! Jäähdyttelylenkeillä ajatukseni ovat tapailleet suunnilleen kaukai...
Tässäpä aatoksia tulevasta vuodesta! Saida: - jatketaan vireongelman ratkomista (aloitetaanko vaikka ohjaajasta..?) - OHJATTU KUNTOON!!! - kisareissu ulkomaille (esim. Ruotsiin), pakko jo pikkuhi...
Nyt, kun keskitalven heiveröinen aurinko riutuu kahlittuna taivaanrannassa, on aika muistella, mitä uuden vuosikymmenen ensimmäinen siivu piti sisällään. Huh huh, tiivistämisen jalo taito olisi hyv...
= Pikainen Pieksämäki-päivitys viime kuulta, jottei ihan painu unholaan. Uuden kisakauden eka karsinta siis kyseessä, tuomarina Markku Mäntynen. Istuminen 10 Makuu 8½: oli ollut harvinaisen lev...
Tämä päivitystahti on suorastaan onneton! Tahtoisin kirjoitella paljon paljon useammin ja asiaakin olisi, mutta joku pirulainen varastaa mun vuorokausista tunteja kaikkeen turhuuteen (kuten pakollise...
Tiedättehän sen tivoleiden kestosuosikkilaitteen, jossa keinotekoiset, kiehtovin krumeluurein koristellut sirkushevoset kiertävät päättymätöntä kehää aaltomaisena liikejatkumona? Valon koe"mene...
Parin viikon takainen kisareissu Seinäjoelle ei mennyt taaskaan ihan suunnitelmien mukaisesti. Tarina alkoi samaan tapaan kuin lähes poikkeuksetta aina ja joka kerta… Nukuin pommiin, lähtö viivästyi ...
Viimeinkin saan tartuttua tähän ärsyttävään aiheeseen, mutta koville se otti. Ei ollut mikään mieltä ylentävä kisamatka… Reissu alkoi perjantaina perinteisesti pienellä pommiinnukkumisella, joten k...
Laskelmieni mukaan vietin heinäkuun aikana kokonaiset 6 päivää Oulussa! Aika kului varsin koiramaisesti kolmella eri leirillä sekä kisaamisen merkeissä. Tästä postauksesta tulee lyhyt leirikooste, ...
Miettikään, sellainenkin on tässä universumin kolkassa koettu! :O Hämmentävää suorastaan, mutta kohtuullisen totta. Nimittäin heinäkuun alussa kisasimme Valon kanssa viikon sisään kolmessa eri laji...
Eli siis Varjon kanssa viettämästäni parin viikon ajanjaksosta on kyse. Lienee aika hieman valottaa, mikä se on koiriaan. Sikäli mikäli tuosta nyt voi vielä paljoakaan sanoa. Pennuthan ovat pentuja...
Nää mun päivitykset vaan laahaa ja laahaa perässä! Pakko olis päästä ajan tasalle, sillä voin luvata jo valmiiksi, että heinäkuussa jäävät taas roikkumaan. Pari viikkoa sitten torstaina raahauduin ...
Elikkä Valon pari taannoista koetta on vielä purkamatta täällä blogissa. Aloitetaan vaikka siitä paskemmasta tapauksesta, niin saadaan sekin asia äkkiä käsitellyksi ja pois mielestä... 1.6 osalli...
You are no longer following . Undo?