Nyt on sitten myös Halon terveystulokset viralliset: lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Kyllä kelpaa vetää niitä sikakeinuja! Tai ehkä ei. Ainon pentueen terveystulokset on nyt siis virallisesti Halo: Lonka...
Eilen oli Halon ensimmäiset kisat. Ennen kisoja päätin ottaa tavoitteeksi muistaa sen, että Halo ON vasta 18 kk ja 2 päivää, eikä siltä voi vaatia ihan älyttömyyksiä. Kisapaikalla keinun nähtyäni oti...
Halo kävi viime viikolla vihdoin luustokuvissa. Venyipä nolon pitkälle... Kuvissa kaikki näytti kuitenkin oikein hyvältä, nyt vaan odotetaan virallista lausuntoa. Eetukin käväisi röntgenissä varpaide...
Viime viikolla treeneissä Tarjamarjatalla oli oikea paskapääpäivä. Se puri minua jalasta, veti tyynesti läpi valsseista (ei siis niin, että kaarre venyy, vaan niin, että Halo kaahaa kepeille selkäni ...
Me ollaan nyt ihan mielettömässä putkessa. AINO EI OLE TEHNYT YHTÄKÄÄN NOLLAA KOKO VUONNA. Ei virallisissa kisoissa eikä epiksissä. Eikä muuten kauhean monta kertaa treeneissäkään. Ainakaan ekalla yr...
Koska välttelen toisinaan järjenkäyttöä kuin ruttoa, lähdin tietysti Lietoon, vaikka kuumetta oli kisa-aamuna noin 38 astetta jo puoli kuudelta aamulla. No, eihän ne kisat tietenkään hyvin menneet......
Eetulla on kaksi varvasluuta murtunut (tällä kertaa myös painoa kantava varvas), minulla on kuumetta ja Halo toipuu korvatulehduksesta. Ja Aino nyt on Aino. Huomenna oli tarkoitus kisata, mutta jos k...
Olen nykyään ihan eripätevä ohjaaja. Pääsen palkinnoille, vaikken ole osallistunut kilpailuun, eikä minulla ole edes kyseisessä luokassa kilpailevaa koiraa... Olin Annin ja Rondon kenneltyttönä myös ...
Tosimies jumppaa! Yllättävän monet kuvittelevat, että Eetu osaa vain hallita. Eetu on toki lempeä, oikeamielinen hallitsija, mutta myös aikamoinen voimistelija! Eetu osoittaa, että tosimies voi jumpa...
Halo on nyt vähitellen syrjäyttänyt Ainon ryhmätreeneissä. Tuntuu, että Halon kanssa saa treeneistä enemmän irti... Aino osaa kaiken (paitsi kepit ja kontaktit, niin ja tiukat kaarteet), joten treena...
...Pökäle! Pari viikkoa sitten päätin, että rupean opettamaan kaverin koirasta agilitykoiraa. Feta on 3-vuotias tummasoopeli shelttinarttu, joka on yksi Ainon parhaista kavereista. Se haki omistajine...
...tosin vasta epävirallisesti. Halon ekat epikset! Tänään oli HAU:n järjestämät epikset. Sain ihan uskomattoman jyskytyksen otsalohkoon jo ilmoittautumisvaiheessa. En ole KOSKAAN joutunut jonottamaa...
Kas näin kävi Tarjan juoksu-A:lle. Iski laiskuus ja epätoivo. Sitten, kun olen iso ja minulla on auto ja käyn hallilla useammin kuin kerran viikossa, opetan juoksukontaktit. Jos minulla on mini- tai ...
Selvä. Minä en vaan näköjään enää ole mikään innokas agilityharrastaja. Mistäköhän tämä syöksy alkoi? EO:sta? Niistä MM-karsinnoista, joissa me ei oltu? SM-kisoista, joissa me ei oltu? Purinan käyttö...
Ainolla on ihan surkeat kontaktit. Niin huonot, että pidän niitä melkeinpä heikoinpana osa-alueenamme (niin no, kepeistä ei edes puhuta). Kaikki kontaktit on epäitsenäiset, eikä pysähtyminenkään ole ...
Nyt se päivä sitten koitti: Hipsu muutti Englantiin. Hipsun matka Englantiin oli pitkä, se luovutettiin Suomessa ehkä kahdeksalta aamulla? Ja illalla tapasin Hipsun Englannissa kuudelta paikallista a...
Edellinen päivitys viime vuoden puolella? Katsos ihmettä! Jostain syystä treenimotivaatio on ollut aika huono. Treenaamassa ollaan käyty vain ryhmätreeneissä, koska ihan sama miten paljon nyppii koko...
Muutkin on kirjoittaneet jos jonkinlaisia yhteenvetoja, ja minäkin olen aiemmin niitä harrastanut. Nyt voi todeta, että lyhyestä virsi kaunis... Paska vuosi. Onneksi se on ohi. Toivottavasti vuosi 20...
Eilen oli Jennan treenit. Olisin tietysti voinut olla kotona pänttäämässä lopputenttiin, mutta Jennan treenit kuulosti paremmalta tavalta viettää torstai-iltaa... Köh, eihän se tentti järin hyvin men...
Käytiin tänään iltatreeneissä Purinalla. Treenasin Tarjan kanssa keppejä, puomia ja pussia, kun odoteltiin Minnaa ja Ruuta verryttelylenkiltä. Halo ei oikein runttaa pussia täysillä, mutta no, me väh...
On kivaa opiskella eläinlääketiedettä, kun koirista löytyy vaikka mitä kivoja yllätyksiä! Eläinlääkäripäivien aikana oli sairaalalla aika hiljaista, joten otin Hipsun ja Eetun mukaan ultrattavaksi. H...
Tänään tuli vähän sellainen fiilis, että agility ei ole minun ja Halon harrastus. Agility on Halon harrastus. Verryttelylenkit on Halon kanssa tosi hauskoja, kun Halo on lievästi sanottuna sekavassa...
Jenna (Caloander) oli kouluttamassa meitä torstaina. Oltiin Annin kanssa rempseät ~puoli tuntia myöhässä, Anni oli unohtanut reppunsa keskelle jalkakäytävää, joten sen piti kääntyä takaisin hakemaan ...
Tällä kertaa sairaslomalle joutui Eetu. Eilen iltalenkille lähtiessä Eetun tassu jäi jotenkin hissin oven alle. Eetu kiljaisi ja oli välittömästi ihan kolmijalkainen. Ja kolmijalkaisena pysyi... Vaik...
...tai minä olen tosi nopea. Viime aikoina ei ole ollut juurikaan mitään kiireen tunnetta treeniradoilla, Ainoa saa oikeastaan odotella. Keksikää, miten saan Ainon pujottelemaan hyvin! En oikeasti va...
Käytiin eilen treenaamassa. Tavoitteena oli treenata Halon kanssa mitä tahansa kieputusta ja Ainon kanssa päällejuoksua, saksalaista ja avokulmia. Aluksi meni tosi hyvin... ja sitten meni tosi huonos...
Yhden tappio on toisen voitto. Annin nilkka meni taas torstain treeneissä, joten sainkin sitten treenata Ainon lisäksi myös Figon ja Rondon kanssa. Treeneissä oli viisi koiraa, minä juoksin niistä ko...
Ihanaa. Olikin jo ikävä pikkuterroristeja : ) Siskoni mukaan Aino ei uskaltanut nukkua sängyssä (koska Ainolla on pakkomielle hyvästä käytöksestä), ja Hipsu oli ottanut tilanteesta kaiken irti ja nuk...
No, ollaanhan me kuitenkin kisattu viimeisen 12 kk aikana huomattavasti enemmän kuin treenattu. Ehkä joskus voitaisiin taas treenata enemmän... Ja pian tapaan taas koirat : )
Olen tällä hetkellä viikot (ja tällä viikolla myös viikonlopun, nyyh) Mäntsälässä opiskelujen takia. Äitini hoitaa Eetua, Ainoa ja Hipsua, Halo on kasvattajan luona tottumassa vähän erilaiseen ympäri...
You are no longer following . Undo?