Leilan kurinhaasteeseen tein taas kahdet sukat joiden varsikuvio on samanlainen.. Putkisukat, tällaisia en ole aiemmin tehnyt. Malli on otettu Novitan sukkalehdestä ja malli oli c. sivulta 52. Lankan...
Niin mitä tulee kolmesta hahtuvakiekosta, painoltaan yhteensä 300g? Kiekothan esittelin teille jo muutama kirjoitus sitten... No niistä tuli nämä... 6 kpl villahousuja pikkuiselle. Eli nämä ovat koko...
Enpä tiedä mitä äsken tein, koko kirjoituksen sain hävitettyä, kun minun piti se tallentaa. Katsotaan tuleeko niitä kaksin kappalein. Nyt sitten tämä uusi kirjoitua.. Jokunen aika sitten ostin nämä.....
Nyt on norsut vaihtununeet dinoiksi.... Tähän puseron malliin ihastuin heti kun sen lehdestä näin. Malli on Suuresta käsityölehdestä 2009 elokuulta. Silloin jo päätin, että joskus teen. Nyt oli siis ...
Tänään sain postista hakea paketin jonka tyttäreni minulle lähetti. Tämä ei ollut äitienpäivälahja vaan sovittu toimitus.. Ruskovillan hahtuvalankaa. Näistä olisi tarkoitus tehdä vaippahousuja tuleva...
Viikonloppuna tartuin isoon virkkauskoukkuun nro 10 ja lankana oli trikookude. Tulos oli tällainen.. Saunatossut miehelleni ja itselleni. Pari pannunalustaa... Kudetta meni kaikkiaan 1kg 50g. Ihanan ...
Kevään aikana olen käynyt kurssilla ja aiheena on ollut mosaiikki. Tässä minun aikaansaannokseni... Linnun juottoastiat. Nämä saavat paikkansa minun puutarhassa. Kolme diskopalloa. Nämä eivät oikein ...
Huomenta kaikille!!! Eilen sain valmiiksi lauantaina aloittamani puseron veljeni pojalle. Lankana oli Novitan Wool. Sitä kului 190g. Ohje on otettu Novita-lehdestä kevät 2012 malli #49.Kokoa puseroll...
Aloittaisinko siitä, että nyt olen sitten rikkonut lupaukseni olla ostamatta lankaa.. Alkuvuosi on mennyt hyvin kuluttamalla tuota vanhaa varastoa, mutta nyt sieltä ei löytynyt sellaista lankaa mitä ...
Nyt esittelyvuorossa olisi työt lomalla osio 2. Sen aloitan vanttuiden esittelyllä.. Lankana on Novitan Huopanen ja malli vanttuille on luovikkalapaset Novita-lehti kevät 2012. En pidä itseäni oikein...
Pieni hetki on vierähtänyt viimeisestä kerrasta.. Syy on lomailu..ihanaa olimme mökillä ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Joten nyt on avattu virallisesti myös mökkikausi ja minun puutarhablogistani v...
Aluksi ennen noita toivotuksia haluan esitellä yhden työn jonka parissa olen aikaani kulutellut noiden askartelujen välissä. Eilen illalla sain sen viimein valmiiksi... Tuubihuivi ohje on Novitan leh...
En tiedä mitä äsken tein. Kirjoitin jo koko jutun ja sitten piti teksti tallentaa.. sitten se vain hävisi.. mitähän tein.. älkää ihmetelkö jos tällä samalla otsikolla tule kaksi samantapaista bloggau...
Suoritin blogiarvontani sovittuna aikana eli 17.3.-12. Arpaonni suosi Anua ja Hippo sai lohdutuspalkinnon. Hippo on jo palkintonsa saanut, mutta Anu ei ole vieläkään ottanut yhteyttä. Koska minulla e...
Aloitetaan vaikka tuosta Hipolle lähetetystä lohdutuspalkinnosta jonka hän sai blogiarvonnastani. Koska tiesin, että Hippo odottaa, laitoin hänen pakettiinsa pikkuisen paidan ja sukat.Sitten hiukan s...
Maaliskuun olen kutoillut/neulonut minulle itselleni jakkua. Koska lankaa en ostele vielä vähään aikaan. niin käytin varastossa olevaa Lidelin " sensatione" knitting yarn lankaa. Sitä isoa ke...
Seuraavissa töissäni on värinä siis punainen ja keltainen ja lanka on erämies..tai jotain tuon tyyppistä... markkinoilta ostin kerran.. Tunisialaisella koukulla koukkaamalla kynsikkäät itselle. Nämä ...
Arvonta-aika päättyi hetki sitten ja arvonta on nyt suoritettu. Onnettarena toimi taas kerran mieheni. Pyysin sanomaan luvun 1-21 välillä... Hän valit...
Nyt vuorostaan aloin tekemään koruja. Eräs koruni meni jokin aika sitten rikki ja nyt sen ruusun ympärille tein uuden korun.. Olkoon tämän nimi jääruusu....Pidän tästä kovasti tämä koru synnytti idea...
Olipa kerran kaksi pringlespurkkia ja ne halusi muodonmuutoksen.. Minut valittiin suunnittelijaksi.. tulos oli tämä... Luonnossa ovat kyllä parenman näköisiä.. Näihin tulee askartelujuttuja sisään......
OIKEIN HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ!!!! ! Teille kaikille kukkia... Olkaa hyvät !!! Niin sitä luvattua mukavaa.. Siis nyt on pian kulunut neljä vuotta (16.3-08) kun aloitin tämän blogini. Täällä teidän kanssan...
Minullahan on ollut menossa langanloppujen hyödyntäminen.Hiiriä on tullut tehtyä ja nyt myös jotain muutakin keksin. Näihin jäin ihan koukkuun . Onko nämä tabletteja, istuinalustoja tai jotain muuta?...
Monissa blogeissa onkin näitä tossuja esitelty. Minullakin ohje on jonkin aikaa ollut, mutta nyt vasta olen saanut ne myös tehtyä.. Tummemmat minulle ja lankana on Janne. Vaaleanmilla ei vielä omista...
Tosiaan nuo hiirulaiset näyttävät lisääntyvän.. Tarkkaavainen Sonja huomasi edellisessä kuvassa, että hiiriä on 12. Ilman lupaa kuvaan oli itsenä laittanut Kaneli-hiiri joka on näiden hiirien esikuva...
Yksi puuttuu tusinasta, mutta eiköhän näitä lisää ilmaannu.... 11 kpl hiirulaisisa loppulangoista. Nämä sopivat lasten kavereiksi. Voi pallotella turvallisesti.. kiva unikaveri j.n.e. ja kissat pitäv...
Lauantaina löysin mallin lankaan jota oli varastossani ja sitten puikot heilumaan. Sunnuntaina iltapäivällä peitto tuli valmiiksi. Anteeksi, en ole ehtinyt vielä höyryttää peittoa.(Hätähousuna halusi...
Pientä päivitystä taas olisi tiedossa. Kuten jo lupailin, tässä olisi ensiksi noiden viime kertaisten ostoksien tuloksia... Pari korttia tein tarpeeseen....Sitten noihin korujuttuihin.. "Odotus e...
Viikko on vierähtänyt aika nopeasti ja on tullut tehtyäkin jos jonkinmoista... Muutama ystävänpäivä-kortti jäi ylitse kun postitin kortit. Mukana kuvissa muutama onnittelukortti... Ostoksillakin olen...
Viime kirjoituksessa lupailin esitellä jotain punaista tällä kertaa ja tässä sitä olisi... Tunika itselle.. lankana on 100% mersoroitu puuvillalanka taisi olla nimeltään Prisma jättikerä. Langan ost...
Terveiset täältä kylmästä. Meillä oli heti aamusta pakkasta -25 astetta. Hyvä syy pysytellä sisällä ja tehdä jotain käsillä . Viikon verran olen kutoillut tälläsitä settiä... Malleina toimii Manta se...
You are no longer following . Undo?