Kesä meni lomaillessa, mitään ihmeitä ei saatu aikaan. Treeniä on ollut kohtuullisesti, lepoakin sopivasti. Kesäkuussa olimme Niinu-Liina Linnan iltakoulutuksessa ja Elina Jänesniemen koulutusviikonl...
Ihminen voi sitten olla saamaton. Kuten tämän blogin kanssa. Päätinkin siirtyä kvartaaliblogitukseen eli pitää vastedes tavoitteena blogin päivittämistä neljännesvuosittain. Jospa siinä edes onnistui...
Viihdettä täältä Kiitokset kuvauksista Marialle ja Monalle Suunnitelmat muuttuivat sitten pääsiäiskisojen osalta, Mocca aloitti juoksun eilen. Näillä näkymin kisaamme seuraavan kerran JANKK:n omissa ...
Viime viikonlopulta siis... Muutama pätkä Moccasta ja Ansasta Lisää selvitystä myöhemmin ;).
Viikonloppu kului Varsinais-Suomessa erinomaisen laadukkaan agilitykoulutuksen parissa. Saimme oppia Janita Leinoselta, joka vakuutti kyllä . Valtavasti uutta asiaa, käsitteitä, pohdittavaa, tarkkoja...
Hiihtolomaviikon kunniaksi saimme torstaina vieraaksi Kaisin kera Aidan, Dian ja Milan. Torstaitreeneissä Kaisi (ruokansa, juomansa ja yösijansa eteen ) rakensi rataa, suunnitteli harjoituksen ja ve...
Monenlaista taas tapahtunut ja ihan arkeakin eletty. Valo alkaa vallata pimeältä päivää takaisin. On huomattavan mukavaa lähteä töihin aamuvuoroon (6.30 tai 7.00), kun on melkein valoisaa. Koirien ka...
Mona 8 vuotta Kuvasta kiitos Hanna-Kaisa Leinoselle :) Tänään täyttää meidän rakas sydämenmurskaajamme ekaperromme Mona eli Matkalaukun (tai Tupakkakukkaron, jos oikein paheellisiksi heittäydytään ...
Arkieloa elelemme. Viime viikonlopun vietimme Moccan kanssa Marko Mäkelän koulutuksessa, joka oli taas ihan loistava . Siitä ehkä lisää paremmalla ajalla. Tänään meille on tulossa reiluksi viikoksi p...
Lisää kuvia täällä
Ulla Kaukonen kävi opastamassa meitä JANKK:n ja E-HKK:n yhteisessä koulutuksessa hyppytekniikan saloihin. Mocca käyttäytyi todella hillitysti ja asiallisesti , ihan oikeasti! Ullan mukaan Mocca on so...
Lauantaina suuntasimme Mouhijärvelle Marko Mäkelän ja Maria Aaltosen oppiin Moccan kanssa. Ensimmäisenä päivänä meitä koulutti Marko, jonka tyyli olikin kovasti mieleen monille meistä. Marko tsemppas...
Heti pääsimme mukavalle lenkille tutulla vesikoirajengillä höystettynä parilla uudella koiralla. Mukana olivat meidän tyttöjen seurana Nala-lagotto, Tico-portugeesi, Cola-perro sekä viimeisimpänä mut...
Huono käännös keppien jälkeiseltä aidalta Vähän parempi käännös Toinen pätkä Viimeinen kepeillemeno ja Moccan kunniakierros Pieniä pätkiä tehtiin, kivaa oli. Jaa miksi noi vinokepit? Laiskuus iski. T...
Silloin kun itse oli nuori, siis sanan varsinaisessa merkityksessä, tuntui aina oudolta, kun aikuiset puhuivat, miten aika kuluu nopeaan. Omasta mielestä kesät ja talvet jatkuivat aina vaan, loputtom...
Ach ja. Taas on vierähtänyt lähestulkoon pari viikkoa edellisestä päivityksestä. Ollaan normitahtiin lenkkeilty (paitsi huippupakkasilla vaan puolen tunnin-kolmen vartin pläjäyksiä). Aksattu myös, to...
You are no longer following . Undo?