Onpas aikaa kun on tullut viimeksi "kynään" tartuttua. On vissiin ollut jotain parempaa tekemistä tai ei ole ollut asiaa. Tai sitten vähän kumpaakin. Kesä oli ja meni. Ja olipas kesä. Lämmint...
Joskus pitää mietiskellä. Nyt sitten on mietiskelty. Parin viikon ajan. Aikaisemmin jos olisi "kynään" tarttunut, teksti ei välttämättä olisi julkaisukelpoista. Epäonnistumisia sattuu, tiedän...
Niin sitä vaan paukutetaan kohti kesää ja vauhti eikun kiihtyy. Tapahtumia tuntuisi olevan enemmän kun niihin kerkeää osallistua. Tai lähinnä haluaisi osallistua. Toissa viikonloppuna olimme Sannan k...
Loma viikko mennyt taas aivan liian nopeaan. Paljon on keretty hommailemaan, myös laiskotella niin kuin lomalla kai kuuluu tehdäkin. Kelit ovat olleet jokseenkin ihmeelliset täällä meidänkin korkeud...
Niinhän sitä taas karavaani pistettiin pystyyn arvoisan kasvattajan kanssa ja suuntasimme matkamme kohti Heinolaa. Even "toinen mummu" luokse saavuimme myöhään perjantai-iltana. Lauantai-aamuna lähdi...
Kivut loppuivat, levottomuus muuttui rauhaksi. Liian vähän aikaa sain pitää kauniin ystäväni.. Hyvää matkaa taivaan kotiin Sargo. En sano hyvästi, sanon nähdään taas..
You are no longer following . Undo?