tuli meillekin ja loppumetreille asti jatkuneen jännityksen myötä sai ao:mme järjestettyä peltojälkileirin viime viikonloppuna. Kouluttajaksi meille etelästä ajeli Alasen Tomi. Jälkiä ei montaa turre...
Jo parin viikon ajan on saanut FB:stä lukea hehkutuksia toisten jälkikauden avauksista ja meillä vielä lenkkeillään jäällä ja lunta taitaa olla takapihallakin vielä 50 cm eli omaa kauden korkkausta ...
Koiraharrastus on siitä hankala harrastus, että siinä nämä "välineet" vanhenevat auttamatta eikä uusien sopivien löytäminen ole aina mikään helppo homma. Jimihän nyt periaatteessa jätti jo hy...
No nyt on taas paljon tapahtunut sitten viime postauksen. Suurimpana tietysti 30.9. syntynyt pojan palleroinen. Hauskana yksityiskohtana sain synnärillä ollessani puhelimeen viestin. Viesti oli Rian ...
Nyt ollaan kunnostauduttu esineruudun parissa ja etenkin Rian kohdalla, ryhtiliike tuli kyllä tarpeeseen. Kesän aikana Ria oli kokenut melkoista taantumusta, joten rouheasti me sitä kokoon ruvettiin ...
Vepeilyn jälkeen ei puruihin ole kovasta yrityksestä huolimatta päästy peruutusten ja päällekkäisyyksien takia. Tottista ollaan väännetty ja joku jälkikin ajettu. Tässä video Rian jäljestä. Edelleen ...
Viime torstaina järjestettiin lähes kirjaimellisesti meidän naapurissa vepe-ilta. Menimme Jimin kanssa sinne mukaan, juoksuinen Ria jäi vielä kotiin. Jimihän on joskus nuorempana poikana testaillut p...
Tällä viikolla on Rian kanssa nenää käytetty pari kertaa. Ria on jäljestäjänä äärimmäisen tarkka, sen vauhti on toki melkoisen hidas, mutta uskon vielä tässä vaiheessa sen korjaantuvan ruuan vähentye...
En minä ainakaan =). Ehkä siinä oli meidän leirin kuulumiset tiivistettyinä. Ja jos nyt laajemman version haluaa kuulla niin Ria teki pari sekaviettistä treeniä, yhden totaalisen kellaritreenin,jonka...
Pääsen tänä kesänä vain yhdelle koiraleirille, tämä mahtaa olla ennätys. Luulin ettei viime kesäistä kahta leiriä voi alittaa, mutta olin selvästi väärässä =). Ensin ajattelin jättää turriyhdistyksen...
Ria yrittää nyt kovasti, liekö tekee juoksuja vai mistä lie kyse. Mutta kelpaa meille Se yrittää tottelevaisuudessa olla aktiivinen koko ajan, jo heti treenin alusta se on ollut Riaksi ihan täpäkästi...
mutta ei yhtä kuollutta kentällä. Puruissa ollut hiljempaa moken leireillessä ja lomaillessa, mutta muuten on yritetty vähän jotain puuhata. Pellolla molemmat olivat viimeiksi kyllä i-n-n-o-k-k-a-i-t...
Nyt on kotiin saanut kyllä treeneistä ajella ihan kuningasolon kanssa. Turrit todellakin pistää parastaan. Jimin kanssa piilonkierrot sujui ongelmitta piiiiitkän tauon jälkeen ja piilolle tulot oliva...
Nyt innokas pureskelu kausi on jatkunut. Parin viime treenin aikana on Jimin piilolle tulot saatu siivottua aikas totaalisesti. Hyvin haukku alkaa nopsaan, hyppiminen ja tökkiminen on toistaiseksi hi...
Jälkiä on ajettu ja tyynyä ja hihaa on purtu, siinä varmaan keskeisimmät treenailut. Puruissa turrit ovat esitelleet hyviä otteita ja vähän vaatimattomampia otteita. Ria on onnistunut taannoisen pain...
Minä en ole koskaan ikinä kisannut tokossa koiran kanssa, kokeita olen toki jokusen seurannut. Toko nyt ei sinäänsä minua lajina kiinnosta samalla tapaa kuin pk-puoli (mikä on itseasiassa aika outoa,...
Eilen käytiin Rian kanssa pitkästä aikaa puruissa ja treenit oli siirtyneet vielä uudelle kentälle. Aluksi Ria oli pikkasen ulalla, mutta yllätti positiivisesti olemalla todella aktiivinen. Se ei kos...
Jimin kanssa on harrastettu hupeilua, Rian kanssa yritetty tehdä jotain hyödyllistä. Viime viikko oli aika tottispainotteinen, kun Jaska oli iltavuorossa ja kelit oli aika epävakaat. Koska Jimin kans...
Löysin rantein Jimin kanssa lähdettini kauden ensimmäisiin (ja haaveissa oli että viimeiseen) metsäjälkikoitokseen. Yhtään riittävän pitkää jälkeä en ajanut, janoja taidettiin tehdä 4 kpl ja jo perja...
Ria on selvästi otsikossa mainittua tyyppiä. Alkuviikon tokohyppelyn jälkeen on hyppy sujunut kuin tanssi. Ria hyppää todella halukkaasti ja ihan ensimmäisestä käskystä ja ilman mitään merkkiä. Nyt s...
Koekauden lähetysminen laittaa laiskemmankin ohjaajan toimimaan ja niin meilläkin on yritetty treenata aina kun se kohtuuden nimissä on ollut mahdollista. Eilen lähdin 21 jälkeen ajamaan 5 h vanhentu...
Koirat into pinkeänä ja omistaja vähemmän pinkeänä kaivettiin jälkiliina eilen esiin. Ajattelin tehdä vain mukavat nopeat janatreenit ja pienet jäljet päähän. Enkä todellakaan jaksanut niitä vanhetta...
Kreikkaan ja palattiin kesällä takaisin. Eikä reissu kestänyt kuin viikon, ihanaa! Heti loman jälkeen päästiin siis korkkaamaan maastokausi, tällä kertaa esineruudun merkeissä. Eka ruutu oli molemmil...
Hieman on treenailtu, ulkoiltu ja paljon laiskoteltu, vaikka hiljaista on blogissa ollutkin. Ria sai myös ensimmäisen mökkeilykokemuksen kun turrit pääsivät Vuokattiin mukaan. Ja hienoa matkaseuraa n...
Eilen tehtiin äärimmäisen mukava pikavisiitti Raaheen. Päivä alkoi (heti pitsan ja juorujen jälkeen) turritottiksilla Minniksen kanssa, josta siirryttiin sitten purujuttuihin illan jo pimetessä. Jim...
Jippii, meille ei tule vauvoja (jos koko astumista on nyt edes tapahtunutkaan), Rian silmät on ok ja Paavo totuttelee pallittomaan eläämään. Ja aurinko paistaa! Kyllä tämä taas tästä
Perjantaina käytiin pitkästä aikaa puruissa. Jimi joutuu nyt ennen koekautta tauolle, että ehditään muuttamaan sen paukku-assosiaatiota tottista varten, mutta Ria, tuo varjeluskoirista urhein, pääsi ...
mutta haluaako ohjaaja? Ei ainakaan meillä! Rian nouto on ihan kamalaa, täysin vastenmielistä ja lopputulos näyttää tällä hetkellä hirvittävältä. Ja ohjaajan olematonta uskoa koetellaan. Rialle on n...
Viikonloppuna suoritin Kennelliiton järjestämän kasvattajan peruskurssin. Minua oli varoiteltu kurssin sisällöttömyydestä ja aikaisemman Kennelliiton kurssit ovat ollee aika kökköjä, mutta silti mikä...
You are no longer following . Undo?