Olemme viime aikoina treenailleet niin ahkerasti ja paljon että kirjoittelu on kaikista aikomuksista huolimatta jäänyt vähemmälle. Eräs tietty Luna-nimisen koiran ohjaaja kaipaisi pientä potkua takam...
Aloitimme Lunan kanssa kaksi viikkoa sitten agilityn, toinen treenikerta oli toissapäivänä. Ihan yksityiskohtaisesti en enää niitä muista, mutta kirjotellaan nyt se mikä muistetaan. Jälkiraportteja o...
Luna on ollut joulusta asti tauolla uudenvuoden takia (olisi ollut tosin jo reilu viikko uudenvuoden jälkeen ihan valmis treeneihin, mutta ei olla oikein ehditty...), joten ei tehty mitään kovin vaat...
Jälki oli noin 600m pitkä, se kulki ulkoilureittiä pitkin, teki siinä kulman ja n. 30m päästä uuden kulman metsään, metsässä oli kiertelyä ja kaartelua ja kulmia koko metsän läpi ja maali oli taas ul...
Jatkokurssin loppukoe. Seuraajana Sani, maalissa Roihu, jälki oli pari kilometriä pitkä, tunnin vanha, kulki ensin metsässä polkua pitkin (Roihun jälkeen polulla olin kävellyt minä ja Lunan hyvä kave...
You are no longer following . Undo?