Olen osittain tietoisesti siirtynyt viime aikana ostamaan hieman kalliimpaa tavaraa kuin ennen. Siihen on monta syytä. 1) Ensimmäinen ja ehkä painavin syy. Olen kantapään kautta oppinut, että halvall...
Olen ehkä löytänyt elämän tarkoituksen. Uskoisin, että tarkoitus on OPPIA. Minä olen vastikään oppinut hyppäämään järveen pää edellä suhteellisen tyydyttävällä tavalla. Kova suoritus minulta, jonka v...
Iskelmien sanoituksia ei kai pitäisi ottaa niin vakavasti, mutta olen pyöritellyt Anne Mattilan "Perutaan häät" -rallatusta mielessäni jo pidemmän aikaa ja nyt 5-vuotishääpäivämme jälkimainin...
Iltalehdessä oli 16.3. kirjoitus Uskomuksia nukkumisesta - totta vai tarua. Siinä työterveyspsykologi laukoi melko kiinnostavia näkemyksiä nukkumisesta ja univaikeuksista. Tässäpä muutamia helmiä: Vä...
Olen aina ajatellut, että monissa asioissa en koskaan halua olla ja tehdä niin kuin isäni ja äitini. Isäni harrasti meidän lasten kanssa ja harrastaa edelleen muiden lasten kanssa ärsyttävää huumoria...
Väite 1. Unettomuus johtuu laiskuudesta. Kun tekee rankkaa fyysistä työtä, saa hyvät yöunet. Totuus (minun kohdallani, muista en mene sanomaan): Kaikkein parhaiten ja sikeiten nukun, kun olen laiskot...
Monet yritykset ovat jo huomanneet, miten nettiä ja sosiaalisia medioita on helppo hyödyntää markkinoinnissa. Tässä pari vinkkiä niille, joille tämä maailma on vielä uusi. 1. Tee joku virhe, pieni ta...
You are no longer following . Undo?