Jälleen kerran sama laulu, painossa ei muutoksia. Siis aamupuntari oli edelleenkin 118,8 kg. Ärsyttävää. Miksei voi olla yksi niistä ihmisistä, joilta paino vain lähtee sekunnissa ja ihannepainon säi...
Tänä aamuna jälleen puntarille. Lukema näyttää 118,8 kg. On se outoa, miten tuo paino heittelee edestakaisin. Alaspäin olisi kaiken kaikkiaan paras suunta tuossa asiassa, mutta millä saavuttaisi ne p...
No niin.. Viikonloppu oli ja meni.. Tänä aamuna puntari lohdullisesti näytti lukemaa 119,1 kg. Siinä on sitä pudottamista vielä repullinen jäljellä. Ainakin suuntaus olisi oikea. Olen henkilökohtaise...
Vanha sanontahan kuuluu, että mitäpä sitä ei epätoivoinen tekisi. Nimenomaan tuota on otsikkoon valittu. Henkilökohtainen taistelu on alkanut rasittaa henkisellä puolella sen verran, että päätin uhra...
Töihin palaaminen on osittain hyvä asia, näin läskien lähdettämisen kannalta. Töissä ollessaan ei ehdi syödä koko aikaa. Sorvin ääressä joutuu miettimään kerran jos toisenkin, milloin ehtii ruokapöyt...
You are no longer following . Undo?