Ainakin tässä osoitteessa, koska nuo mainokset, joilla toki on hyvä tarkoitus rahoittaa vuodatuksen toimintaa, häiritsevät vaan niin paljon, eivätkä kuulu ainakaan tuossa muodossa esitettyinä omaan ...
Tänä syksynä olen tutustunut suklaaseen oikein urakalla. Ensin oli chjokon suklaa tasting sitten Viini-lehden suklaa+viini -tasting ja muutama viikko sitten suklaakonvehtikurssi, jossa opeteltiin va...
Viime aikoina olen päivitellyt lähes pelkkiä ruokajuttuja ja niin saattaa olla jatkossakin, vaikka siis edelleen neulon. Jotenkin neulomukset eivät vain ole tuntuneet kuvaamisen arvoisilta, perusvil...
Isänpäivää juhlittiin suklaaleivosten kera. Olin työväenopiston järjestämällä leivoskurssilla, jossa tehtiin monen sorttisia leivonnaisia. Isänpäiväksi tein oman sovelluksen "suklaapilvileivoksi...
Kun ostimme nykyisen kotimme, teimme lähes joka huoneeseen pientä pintaremonttia. Jostain käsittämättömästä syystä päädyimme yhden huoneen osalta vähintäänkin omituisiin ratkaisuihin. Maalasimme työh...
Osallistuin eräiden polttareiden ykkösohjelmanumerona suklaatastinkiin Chjokossa viime viikonloppuna. Tasting suklaat vasemmalta miedoimmasta vahvimpaan ja pralinicocktail. Tastinkiin sai viedä mukan...
Kolmas kummilapseni sai lauantaina nimekseen Olivia Emma Amanda. Nimenantoa juhlittiin vähintäänkin hikisissä olosuhteissa. Kesän kuumuudesta huolimatta uudelle tulokkaalle on pitänyt neuloa ahkerast...
Olen tässä iltapuhteekseni selaillut vanhoja käsityölehtiä. Vieressäni on pinossa Modaa, Suurta käsityölehteä ja Interweave Knitsiä sekä muutamia yksittäisiä kappaleita Ottobrea. Toisin kuin monet Ra...
Kuluvana viikonloppuna on saanut oikein kylpeä ihanan romanttisissa hetkissä, kun naapurimaan kruununprinsessa Victoria sai prinssinsä. Häitä valmistauduttiin seuraamaan siivoamalla koti ja valmistam...
Maistoin ensimmäistä kertaa prinsessakakkua kankaanpainokurssin yhteydessä tänä keväänä, kun viereisessä luokassa oli samaan aikaan meneillään kakkukurssi kondiittorin johdolla. Satuin kakkukurssin l...
Tänä vuonna sää ei suosinut oikein perinteistä vappupiknikiä Ullanlinnanmäellä. Muisteluiden mukaan viimeksi vappuaatolle on sattunut yhtä huono sää vuonna 2003 ja eikös jokin sanontakin ole, että jo...
Tänä pääsiäisenä on otettu rennosti ja vetelehditty pääasiassa kotinurkissa. Pääsiäiseen on kuulunut oleilun lisäksi hyvää ruokaa. Pitkänä perjantaina syötiin brunssia, jonka ajankohta oli kyllä jo l...
Kevään työkkiskurssitarjonta jatkui maaliskuussa valotuskaaviopainannalla. Opettajana oli Virpi Vesanen-Laukkanen, joka on mm. suunnitellut ja toteuttanut "Pitsibussin". Valotuskaaviopainannassa kank...
Näitä on alkanut näkyä vähän joka puolella. Itse olen bongaillut näitä sen jälkeen, kun tulin tietoiseksi näiden olemassa olosta, vähän joka puolella kaikenlaisten naisen kaulassa ja todella erinäköi...
Tänä talvena olen osallistunut jos jonkinlaisille työväenopiston kursseille, ihan vaan oppiakseni uutta ja saadakseni inspiraatioita. Tammi-helmikuun vaihteessa olin Espoon työväenopistossa Anna Hein...
Tänä vuonna tajusin ottaa lomaa joulusta loppiaiseen. Ja ainakin tähän mennessä on tullut tarpeeseen. Kaikenlaista oli mielessä, mitä aion lomallani tehdä, mutta totuus on, että tähän mennessä loma o...
Kaiken tohinan keskellä joulu pääsi taas tänä vuonna yllättämään. Ja tällä kertaa tohina johti siihen, että omatekoiset lahjat jäivät ihan minimiin. Ainoastaan kummilapset saivat niitä tänä vuonna. M...
You are no longer following . Undo?