Olen yrittänyt pähkäillä pääni puhki miten voisimme yhdistyksemme puitteissa saattaa yhteen sekä ihmisten että eläinten auttamisen. Kun tahtoa riittää, tulee ideoitakin ihan mukavasti mieleen. Tosin ...
On ollut todella vaikeaa palata tänne kirjoittamaan. Ehkä olen pelännyt, että minun tulee vuodattaa täällä tuntojani ja itken loputtomiin rakkaan ystäväni poismenoa. Ja kun tätä tässä nyt kirjoitan, ...
Viime viikonloppuna rakkaan ja uskollisen Ferdi-vaarimme tila heikkeni niin paljon, että jouduimme tekemään raskaan päätöksen ja saatoimme hänet sunnuntai-iltapäivällä sateenkaarisillalle. Elämäni on...
Euroopan ja vähän kaukaisempien maidenkin eläinystävät ovat uurastaneet runsaan kuukauden ajan mm. Romanian kulkukoirien puolesta. Niitähän on jahdattu ja tapettu mielivaltaisesti sen jälkeen kun kor...
Kaikesta tästä kirjoittaminen olisi oikeastaan pitänyt aloittaa jo ainakin puoli vuotta sitten koska tuohon ajanjaksoon on mahtunut niin paljon eikä niitä jälkikäteen oikein osaa kelata. Puoli vu...
You are no longer following . Undo?