En ole virallisesti edes missään ilmoittanut vaan salakavalasti vain muuttanut uuteen osoitteeseen, joten tänne ei uusia postauksia enää tule. En tiedä mitä teen noiden sukutaulujen sun muiden tietoj...
Tässä taitaa pian oikeasti olla blogin vaihto käsillä ja muutan Witty Foxynkin bloggerin puolelle. Siellä on jo yksi postauskin! :) Eilen aamulla oli aika kurja ja flunssainen olo, olin varma että jo...
En ole pitkästä aikaa kertonutkaan Rommin edistymisestä elämän polulla. Muutoksia tosin ei ole ehkä hurjasti tapahtunutkaan, mutta ehkäpä haluatte siltikin kuulla entisen toistoa? ;) Rommilta on jään...
Alkaa olla typsykkä samoissa mitoissa kuin Foxy ikäisenään, tosin Foxy taisi huristella aina pikkuisen edellä. Vaikka eihän nuo lukemat taida vielä kamalasti kertoa niistä lopullisista lukemista kuit...
Foxy on jo kasvanut Kertusta ohi ja Kerttu saikin Lisasta oivallisen kaverin itselleen. :) Tässä video eiliseltä lenkiltä. Vaikka päivä oli tosi nätti ja paisteinen, silti videot ja kuvat olivat suur...
Eilen Kaisa oli väsännyt meille aika mutkikkaan radan, jotain saman tyyppistä oli kai ollut Oulussa viime viikonloppuna kolmosten radalla. Aikamoista vääntämistä... Mulla meni tovi hahmottaessa ja si...
You are no longer following . Undo?