Jonkun aikaa on jo hautunut mielessä, josko joskus hankkisin viljelypalstan tuosta kyliltä. Monena vuonna olen harmitellut, ettei oman pihan kasvimaalla pysty viljelemään niin paljon kuin haluaisin, ...
Pihakierroksen satoa taas. Tällä hetkellä ilahduttavat erityisesti ritarinkannus ja kurjenpolvi kukinnallaan. Seuraavaksi odottelen kameliajasmikkeen ja takapihan kärhöjen kukintaa. Niin ja kasvimaal...
Pitkään on jo hautunut mielessä ajatus, että hankkisin lehtikompostin lisäksi lämpökompostorin. Viime kesänä poistelin urakalla pihalta voikukkia, enkä niitä uskaltanut laittaa lehtikompostiin, ettei...
Olen huvikseni pistänyt syksyllä maahan jouluisia hyasintteja ja näköjään kannatti. Viime joulunakin tuli ostettua hyasintti poikineen, joten tälle yksilölle on kavereita tiedossa. Jottei tässä yhtey...
Kaivelin vähän kuvakätköjä ja löysin otoksen tuosta talvehtineesta verenpisarasta kesältä 2008. Kyseessä on Fuchsia "Paula Jane". Yhden talven on siis jo tätä ennen talvehtinut, mutta viime kesänä pi...
Tein tänään mukavia löytöjä ihan kotinurkista; ensimmäinen löytö tuli vastaan kasvimaalla eli ruohosipuli oli lähtenyt kasvuun. Eihän sieltä pilkistänyt kuin muutama alle sentin pätkä, mutta pakko ol...
Niin kauhea hinku on puuhastella noiden taimien kanssa, että oli pakko koulia heliotroopit. Olisi varmaan kannattanut odottaa, että ovat hieman kookkaampia. Vielä jäi kyllä suurin osa koulimatta eli ...
Voi ihanuutta! Pikkuiset taimet pilkistää mullasta eikä kylvöstä mennyt kuin neljä päivää. Nyt pitäisi kai pikkuiset siirtää viileämpään paikkaan, mutta mietin että varasto taitaa olla liian hämärä, ...
Ihan ensimmäisen kerran kokeilin pistää itämään itse keräämiäni siemeniä eli tuoksuhernettä ja petuniaa. Kivasti lähtivät molemmat kasvamaan. Lajikkeista ei ole tarkemmin tietoa, mutta tuoksuherneet ...
Täytyy paikkailla viime kesän bloggailutaukoa näin keväthankien keskellä, joten tässäpä kuva viime kesältä Punahatusta (Echinacea purpurea magnus). Kasvi on perhosten suosiossa, kuten näkyy. Aurinkoi...
Jeps. Vuosi vahingossa vierähti ja uutta kesää kovasti odottelen. Odotellessa on kiva katsella vanhoja kesäisiä kuvia... Takapihalla kukkapenkit on vallanneet lisää tilaa nurmikolta. Mies ahkeroi pui...
You are no longer following . Undo?