Näyttelykäynnit ovat jääneet hieman vähälle kun kaikki muut harrastukset vievät. Nyt Nita pääsi Markun kanssa Pöytyän ryhmänäyttelyyn minä jäin kotiin jännittämään. Tuomarina toimi Esko Nummijärvi. T...
On sitten käyty ensimmäisissä näyttelyissä tänä vuonna Iipon kanssa. Tuloskin oli ihan hyvä AVO ERI2. Tässä tuomarin arvostelu: Mittasuhteet oikeat. Keskikokoinen. Hyvä pää, ylälinja ja häntä. Runkoo...
Tässä Suomen ensimmäinen beagle koulutustunnuksella TK2 Mustahan on tullut kauheen vaativa joten olis Iippo joissakin liikkeissä hieman parempaa tottelevaisuutta voinut näyttää Tässä liikkeiden piste...
Iippo tokoili avoimessa luokassa 13.3. saaden toisen AVO1 tuloksensa pistein 179. Sijoitus oli 5/10, mutta pitää mainita, että toiseksi sijoittuneella oli pisteitä 180 tuolla pistemäärällä Iippo olis...
On jäänyt hieman päivittämättä agility tulokset, mutta syy taitaa olla se etten ole jaksanyt pitää mitään kiirettä kun tuloksena on ollut vaan hylkyjä. Eli lempäälässä käytiin katsomassa tammikuun pu...
Meidän prinsessa täytti marraskuussa (9.11.) 6 vuotta. Kyllä aika rientää. Yhtään harmaata karvaa en Nitasta ole vielä löytänyt. Taitaa Nita olla ikinuori Pidennetty viikonloppu alkoi lauantaina Li...
Eilen taas keskustelin yhden tutun kanssa Iipon kaukoista. Viime kokeissa kuulemma oli myös keskuteltu tästä Iipon suorituksen aikana. Sääntökirjassa selvästi lukee, että koiran pitää pysyä paikallaa...
Ilmoitin Iipon agikisoihin sillä mielellä, että nään onko mitään mahkuja enään kakkosluokassa. No Iippo oli ilmeisesti sitä mieltä, että tietenkin on! Ensimmäisestä startista tuli jo nolla tulos, mu...
Nita pääsi pari viikkoa sitten vihdoinkin metsälle. Oli kuulemma hienosti hakenut eikä pyörinyt jaloissa. Puppeleita ei vaan löytynyt. Nita taitaa hoitaa meillä tuon metsästyksen kun se kerran ajaa j...
Iippo nousi eilen 2-luokkaan agilityssä! Jipii!! Tuomarina toimi Henri Luomala. A-Rata: Aika -1,10 Ratavirheet 5 tulos: 5 sijoitus: 4. Ensimmäisellä radalla nousu oli jo lähellä, mutta kielto putkelt...
Ei oo haukut päässyt aloittamaan metsästyskautta Viime viikonloppuna oli koira, koirasusi tai susi (asiantuntijat tappelee keskenään mikä se oli) raadellut parin kilsan päässä lampaan. Mä epäilen se...
Iippo starttasi sunnuntaina ensimmäistä kertaa tokossa avoimessaluokassa tässä pisteet selityksineen. 1. Paikalla makaaminen 10 Maahan meni kyllä tosiiii hitaasti taisi olla alkua kettuilulle , mutt...
Iippo testasi eilen kisakuntoaan. Kahden viikon päästä olis sitten ne viralliset kisat ja en voi muuta kuin toivoa, että Iipolla on sama fiilis silloin. Avoimenluokan liikkeet meni aivan mahtavasti. ...
Ollaan lomailtu Ompas vierähtänyt aikaa viime päivityksestä. Iippo kävi kokeilemassa rallytokoa Tva:n järjestämässä lyhytkurssissa ja Nita mejäili. Kurssin jälkeen kävi mielessä jos ilmoittais Nitan ...
No nyt ei olla missään kisoissa käyty eikä ilmoittautumistakaan minnekkään olla laitettu joten kerkesin vapaapäivänä siskoni kanssa hieman laittaa perennapenkkiä kuntoon. Koko päivän tuli sitten kann...
Lauantaina 29.5. oli Iipon ensimmäiset ulkokisat. Tiistana käytiin hierojallakin, että paikat ovat Iipolla kunnossa kisoja varten. Toiveena oli, että Iipon viimekisoissa kadoksissa oleva vauhti löyt...
Meidän pikku piipeli täytti perjantaina jo 3 vuotta. Iippo sai synttärilahjaksi pelastusliivit jotta voidaan turvallisesti veneillä alla olevan kuvan merellä. Launtaina lähdettiin kohti Karijokea Iip...
Niin epävirallisissa pärjätään ja toivottavasti virallisetkin menee jatkossa paremmin. Osallistuttiin Iipon kanssa oman seuran (Wecan) järjestämään agilityn epävirallisiin kisoihin 29.4. 1-luokan sta...
Markku teki Iipolle OMAN keinun. Toivotaan että näin päästään tuosta keinukammosta eroon. Alla kuva keinusta. On kuulemma 4cm liian leveä. Täkeintä on, että nyt on keinu millä keinua Iippo Iippo seur...
Lauantaina suunnattiin auto kohti vesilahtea. Porissa vielä paistoi aurinko, mutta nimensä mukaan Vesilahdessa sitten satoi vettä. Ajokoirien kehäkin venähti tosi pitkäksi kun tuomari ajatteli ilmeis...
Pikaiset päivitykset... Viime lauantaina suunnattii Jämsään jossa oli beaglejärjestön vuosikokous ja päänäyttely. Vuosikokoukseen ei lauantaina keritty kun aamusti talkoilin agilitykisoissa, mutta il...
Iipon toiset kisat ja arvatkaapas jännittikö enemmän kuin loppaisena... vieras halli, vieraat esteet ym. Hienosti meni vaikka hieman jäi harmittamaan ensimmäisen radan kontaktivirhe puomilla.Virhe jo...
Piti ottaa tästä talvesta kuvia kun kerrankin täällä on LUNTA. Meidän talon vieressä menevä metsätie. Koirien häkki Nita löysi häkistä heti aarteen. Iippo halusi pois kun Nitakin komensi. Lähdettiin ...
Minun tavanomaisen alukusähläyksen jälkeen kaikki meni todella hyvin. En tuollaisia suorituksia osannut odottaa Iipolta enkä varsinkaan itseltäni. Minä muistin kaikki kolme rataa! A agilityrata, tuom...
Meinaiten huomenna kun Iippo starttaa ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissa. Joulukin meni. Koirat keskittyivät jo avattujen lahjapaperien uudelleen levittämiseen. ja välillä olivat itsekkin pak...
Nita on päässyt metsälle parina viikonloppuna ja jänistäkin on ajettu hienosti. Iipon kanssa suunnitelmat avoimen luokan ekaksi startiksi meni uusiksi kun huomasin beaglein päänäyttelyn olevan saman ...
Tänään lähdettiin Iipon kanssa treenmaan loppiaiskisoja ajatellen radan muistamista jännittäessä. Mölliluokan rata oli aika pitkä mölliradaksi oliko siinä nyt 18 estettä... mutta onneksi ne oli aika ...
Meidän prinsessa täytti eilen vuosia. Lahjakin piti tietenkin ostaa viisi vuotiaalle neidolle. Kyllä on hyvää =)
Iippo sai tänään TOKO:sta Alokasluokasta ykköstuloksen! Ohjaajan kuulemma pitää jatkossa kiinnittää huomiota ettei tee ylimääräisiä vartalon liikkeitä. Tuomarina: Hannele Pörsti Luoksepäästävyys 10 x...
You are no longer following . Undo?