Koska Vuodatus.net alkoi rahanahneeksi ja lisäsi mainosten määrää sivuilla, Pitmywits-blogi löytyy tulevaisuudessa osoitteesta http://pitmywits.wordpress.com Siirsin viimeisimmän postauksen jo sinne ...
Maaliskuussa 2008, Bessien ensimmäistä pentuetta odottaessa, kirjoitin seuraavat sanat blogiin MUTTA eivätpä ne lisääntyvät nartut meidän taloudessamme tähän lopu :) Syyskuun alussa on meille odotett...
Eilen ajelin kaatosateessa varttitunnin Paimioon moikkaamaan Avan ja Elviksen poikaa Patea. Olipas Patestakin kasvanut komea nuori parsonpoika! Pepin kanssa ne ovat edelleen kuin kaksi marjaa. Jopa L...
Huomasin, että Bono on joutunut tahtomattaan statistin rooliin tässä blogissa. Niin paljon kirjoitukset ovat pyörineet kasvattien ja Bessien mahan ympärillä, että Bonoa ei ole juurikaan mainittu - ei...
Kyllä ne kaikki merkit pitivät paikkaansa eli ultrassa uiskenteli ainakin kolme pientä parsonvauvaa Nyt sitten odottelemme taas, arvioitu laskeutumisaika on 14.11. Sijoitusnarttu kaipaisi edelleen h...
Eilen vietettiin mukava päivä erkkarissa ja otsikon onnenkyyneleet oli kyllä todella lähellä. Erkkariin oli ilmoitettu 230 parsonia ja koska elättelen toiveita, että Bessie olisi raskaana ja Peppi ol...
Ensiksi se tärkein eli meidän pikkumies täytti viime viikolla 2 vuotta. Juhlia vietettiin lauantaina ja mukana oli koko Marcon puoleinen lähisuku eli sedät, tädit, isovanhemmat ja serkut. Minun sukun...
Vihdoinkin ehdin koneella tehdä muutaman minuutin muuta kuin töitä. Tässäpä kuvia. Loppuviikosta päivittelen Avan ja Elviksen rakkauspakkauksien uusimpia kuvia myös tänne nähtäväksi :)
Raskas Ruotsin reissu takana! Perjantaina 10.9. kävin ottamassa progestronitestit Pet-Vetissä ja soittelin niiden tuloksia iltapäivällä. Proge oli ollut perjantaina aamula 2,7 eli parin-kolmen vuorok...
Kiirettä on taas pitänyt! Tuuren kanssa käväistiin kirjaimellisesti kokeessa lauantaina. Tuuren tie päättyi tyhjän luolan tarkastukseen eli asia, joka kokeessa oli mennyt ihan mainiosti, ei mennyt ny...
Toivottavasti Tuurella on paljon painavaa sanottavaa ketulle lauantaina. Ensimmäinen LUT-koe siis häämöttää! Lähdetään hakemaan kokemuksia ja tavoitteena olisi saada muu kuin 0-tulos :) Minä astun T...
Oiskohan joku syysväsymys iskenyt jo nyt, kun en saa raapustettua kuulumisia tänne. Eiköhän blogi taas virkisty, kun ei olla ulkona kaikkea liikenevää aikaa. Viime viikon maanantaina oli meillä Bonon...
Vitsit, että tänään oli kiva päivä! Innokkaat Pure-pentueen Ava, Dino ja Pertti höystettynä Pertin tyttärellä Hilmalla, Bessiellä, Bonolla, Rainella ja Tuurella sekä minivahvistus Jaffalla treffasi A...
Oon ollut kyllä laiska päivittelijä, pahoitteluni. Työt alkoivat maanantaina, mutta Lucaksella oli melkein viikon kestävä vatsatauti enkä sitten jaksanut konettani avata silloinkaan. Paluu arkeen on ...
Sanoo skumppapullo tämän postauksen jälkeen. Viikonlopun tavoite eli eka nolla kakkosista saavutettiin tänään Raumalla viimeisessä kisassa! Myös 1. palkinto tuli meille :) Rata oli kyllä viikonlopun ...
Nyt on postilaatikkoon sitten rapissut kuvia Patesta, Pepestä ja Jaffasta. Kuulumiset ovat kaikilta olleet kivoja eli hyvin menee ja pentu on ihana. Kaikki muutkin kuulumiset ovat myös tietysti terve...
Allekirjoittanut vietti aikaa tiiviisti ATT:n hallilla viikonloppuna, jossa kisattiin MM-joukkue. Kylläpä Suomessa on loistavia koirakoita! Sunnuntaina piti seurata sitten kaikki minien radat ja kun...
Helle on tehnyt tehtävänsä ja konetta en ole jaksanut edes avata päivien aikaan, mutta josko pientä statusta. Pennut lähtivät siis keskiviikko-perjantai-välillä kaikki ja kaikkien alkuhetket uusien p...
Huomenna on se aika, kun pentujen maailmalle lähtö koittaa. Ava tulee hakemaan Jaffan kotiin :) Perjantaina pentuhuone hiljenee ja jää odottamaan uusia haasteita sitten syksymmällä. Kaikki on valmist...
Meitä on täällä varsinaisessa Suomessa hellitty helteellä jo useamman päivän ja koska loma alkoi perjantaina, olemme ulkoistaneet itsemme täysin. Sisällä ollaan käyty vain syömässä ja hakemassa lisää...
Eilen oli eläinlääkärin tarkastus ja sirutus. Kaikki hienosti. Teemulta ja Pepeltä puuttui vielä palluraiset, mutta kyllä ne sieltä tulee sitten kun on sen aika :) Pentujen kanssa treenaillaan nyt au...
Pikkuhiljaa saan ladattua videoita nettiin. Juutuubi ei niitä huolinut, kun ovat yli 10-minuuttisia. Tokko kukaan jaksaa kaikkia katsoa, mutta tässäpä Paten testi maistiaisiksi Video
Tänään oli pentusilla jännä päivä, pentuetestaus koitti! Testissä ei tullut minulle mitään yllätyksiä, pennut olivat yhtä tasaisia kuin kuvittelin ja tekemäni päätökset mikä pentu menee minnekin, vah...
Meidän eka 0-voitto kakkosissa oli _niin_ lähellä sunnuntaina, että melkein näin jo meidät palkintopallilla. Maaliin oli kaksi estettä, mutta oman ohjausvirheen takia Bessie otti muurin molempiin suu...
Otsikko kuvasti fiiliksiä eilen. Kenenkään ei nyt tarvitse vakuutella meidän olevan hyviä, ei ole marttyyri-puhetta, mutta kuvastaa vaan sitä pettymyksen tunnetta :) Kaksi hylättyä radoilta, jotka ol...
Anni kävi eilen Canoninsa kanssa kylässä ja otettiin pennuista uudet pönötyskuvat. Kiitos vaan Annille ja kuvien copyright luonnollisesti Anni Länsmans Pitmywits Apple A Day - Pate Pitmywits Apple Ma...
Lauantaina meillä satoi vettä kaatamalla eikä ulkoilemaan päästy. Eilen sitten otettiin vahinko takaisin, kun aurinko taas pilkotti. Kuvissa pennut ovat soralla, kun meillä ei ole vielä pihaa! Meidän...
Postin tuo Pate jokaisen luo... Donista tulee siis Pate. Lucas tykkää postimies-Patesta ja sitä on nyt lauleskeltu kotona sekä koiralle että Lucakselle. Lucaksella oli torstaina lämpöä/kuumetta (38 a...
Nyt on kaikille pennuille löytyneet ne parhaat mahdolliset kodit. Tämän suhteen voin siis huokaista syvään, se vaikein osuus kasvattajan tehtävistä on siis kunnialla hoidettu. Monenlaisia soittoja ja...
Kaisa ja Tero kävivät lulluttamassa pentuja tänään. Lullutilulluti :) Äiti, mä syön sut! Tero oli ottanut kameransa mukaan ja otettiin uhkarohkeasti ekat pönötykset. Pennut olivat ehkä hiukan liian v...
You are no longer following . Undo?