Sarasvuo paukuttaa Taloussanomissa sellaisia latteuksia suomalaisen työelämän tilasta ja selviytymiskeinoista, että punastun myötähäpeästä. Ja todella ihmettelen, että kyseinen lehti edes niitä sitee...
Sade lyö läiskiä auton kattoon. Taivas valahtaa valkoiseksi, kun ajamme Pyhäjärven parkkipaikalle. Parkkiksella vedämme sadekamppeet niskaan ja neuvomme kiireisimmät Kukasjärven suuntaan. Siitä vaan...
- Kaksi tuntia aikaa lähtöön, kuului sekä vaarini sana Viipurissa että ukkini käsky Hiitolassa. Kumpikin vanhempani olivat yksivuotiaita, kun he tahoillaan keikkuivat evakkokuormien jatkeena, kohti t...
Kolmetoistavuotias poika oli kavereineen viettämässä kesäpäivää Helsingin hyvämaineisen lähiön puistossa, kun heitä lähestyi vieraat suunnilleen saman ikäiset, mutta eriväriset pojat ja väkivalloin...
Ei taide ketään autuaaksi tee, mutta kauneudessa on koukuttava vaara, koska on pysähdyttävä katsomaan, kuuntelemaan ja tuntemaan, ihan lihallisesti tai tunnelmoimaan. Luovuus ei ole pelkkää tuottamis...
Kerronpa teille kaksi tositarinaa. Ensimmäinen koskee työpaikkasyrjintää ja toinen työpaikkakiusaamista . Ensimmäinen tositarina: Erään arvostetun Chi Kung-ryhmän ryhmän ohjaajan vuokrasopimus sa...
Katselen päivällä telkkarista Voimalaa, jossa puhutaan hyvästä elämästä ja oravanpyörästä tai tarkemmin miten siitä pääsee pois. Vuorotteluvapaasta nauttivana kuuntelen tarkkaan. Päähäni jää käsite...
Kuusikymppiset naiset saavat minut, viisikymppisen, ajattelemaan työelämän mielekkyyttä. Illalla bussipysäkillä tapaan naisen, joka kertoo minulle tarinaansa: Koulutuksen hän oli hankkinut nuoren...
Aamuhämärissä työhuoneessani epämääräiset pinot näyttävät kaoottisilta. Eilen minulle oli tullut kiire kotiin, koska kokous oli venynyt pitkäksi. Tapojeni vastaisesti jätin työt levälleen, en järjest...
Jämsän käräjäoikeus langetti lokakuun alussa kymmenen, kahdeksan ja seitsemään vuoden ehdottomat vankeustuomiot poikkeuksellisen törkeässä pedofiilijutussa. Äiti oli miesystävänsä kanssa haalinut i...
Käytyäni sadoilla kotikäynneillä, jossa katse kämppään kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vaikuttaa henkilökohtainen apu juuri siltä mitä tarvitaan. Apua arkeen. Kunnallinen kotihoito ei ole enää aikoi...
Suomessa vain työttömyys on hurjassa nousussa.Tilastokeskuksen uusimman työllisyysraportin (19.8.09) sisältö on synkkää luettavaa ja heijastelee työttömyyttä selvin konkreettisin luvuin: Avoimia työp...
You are no longer following . Undo?