Viime päivitys oli kirjoitettu aika synkissä merkeissä. Jouduin pohtimaan, mikä on arvokasta ja miksi. Vanhassa roikkuminen päättyi kertarysäyksellä ja sen jälkeen olen alkanut miettiä, mikä muu on m...
Minulla oli ystävä, joka oli minulle pitkään läheinen. Vuosikausien varrella jaettiin monet ilot ja surut. Elettiin rinta rinnan, saatiin lapsia ja mentiin naimisiin. Ystävän elämäntilanne muuttui. T...
Kirjoittaja on nukkunut kesäunta. Reilun viikon päästä olisi tarkoitus palata kirjoittamisen pariin. Remonttiryhmä ruokkii minut taas, toivottavasti parempaan kuntoon kuin ikinä. Juoksu sujuu. Ja siv...
No niin, nyt se sitten alkoi. Valitin Facebookissa, että en pääse avajaisiin ja sitten totesin, että miksi en vain mene. Kello oli siinä vaiheessa 11.20 aamulla, avajaiset alkoivat kello 12. Kävin su...
Kivakiva, läppärin latausjohto sanoi psiiih ja lopetti toimimisen. Se läppäri, jolla tekstitiedostoni on, luonnollisesti. Kirjoitan tätä miehen työkoneelta, sormet hapuilevat kirjaimia jotka luonnoll...
Mä olen laihtunut 11.2 kiloa. En sittenkään ole tänään kovin kaunis. Kauneus on niin sisäsyntyinen asia. Joskus olen kaunis kun seison sateessa koirien kanssa, meitä on kolme nauravaa narttua: Aura, ...
Minä kirjoitan. Vitut siitä, kuinka ajankohtaista, koherenttia, sopivaa tai trendikästä se on. Miten multa pääsi unohtumaan tämä vapaus? Kuinka mä aloin kuvitella, että joku muu voisi sanoa, olenko o...
Se kaikki alkoi niin viattomasti. Kesällä oltiin lomalla Siuntion hyvinvointikeskuksessa, jonka järjestettyyn ohjelmaan kuului latinopohjainen tanssitunti. Se oli mukavaa ja jäin kaipaamaan lisätunte...
Jo toinen sairastunut, viikon viiveellä. Ei hyvältä näytä. Jos sama tahti jatkuu, tulen viettäneeksi valon kuukauden sisätiloissa. Välillä livahtelen kuin syyllisyydentuntoinen koe-eläin ulos ovesta ...
Perjantai. Keskiviikkona loukkaamani jalka ottaa varovaisia askeleita viikonloppua kohti. Suuntana runo, pää surraa mutta en ole avannutkaan wordia vielä. Niin vähästä tulee hyväksi ja ehyeksi. Vuoto...
Naistenpäivän kunniaksi iskee ahneus ripirinnan kevään kanssa. Yhtäkkiä maailma on täynnä korkeita korkoja, lyhyitä helmoja, verkkokauppoja ja koskapa peiliin katsoessa näkyy melko kelpoisa vyötäröki...
Kun ei tiedä, voi yhtä hyvin olla oikeassa tai väärässä, toivoa ja pelätä. Kun saa lopulta tietää, saattaa käydä niin että vastaukset ovatkin lisäkysymyksiä. Mä en tiedä enää mistään mitään. On tullu...
Kirjoittaessaan ihminen pyrkii havainnoimaan (erh...hallitsemaan) maailmaa. Luoda ikkunoita tai ovia. Mikä klisee. Miten totta. Olen elänyt viime kuukaudet mökissä jossa ei ole ovia tai ikkunoita, sa...
You are no longer following . Undo?