Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille... ja mielenvapaus, ja mielenvapaus... On helppo nähdä maailman kauneus silloin kun aurinko paistaa ja omassa elämässä on kaikk...
Opinkohan viimein hakeutumaan ajoissa hoitoon? Ainakin nyt tuntuisi siltä, että oppi olisi saattanut mennä jo perille. Olen kärsinyt vuosia tukkeutuneesta Bartholinista (vai olikos se jo kysta) - use...
..puro sanoi: puli puli! Ja samoin sanoo meikäläisen sydän. Pulisee ja pirskahtelee ympäriinsä - etsii pieniä askareita, joita puuhastella valoisien iltojen ratoksi. Tänä vuonna olen huomannut erityi...
On useita tapoja kertoa ohjeita tai muuten vain jutustella. On mahdollista sanoa "Tänään en ole tehnyt mitään" tai "Tänään olen vain ollut". Ohjeistuksissa voi luetella asioita, joita...
Ihmisillä on tapana kilpailla mitä ihmeellisimmistä asioita, ja mitä oudoimmissa tilanteissa. Välillä tuntuu, että koko elämä on yhtä kilpailua. Erityisesti silloin, kun keskustellaan ja vaihdetaan k...
Tekopyhyydeksikin sitä taidetaan sanoa. Sellaista viisaiden lauseiden ja ajatusten virtaa, jotka eivät koskaan ulotu sanojan omaan elämään saakka. Opetetaan muita, muttei oikein osata itse. On helppo...
Kun johonkin jää koukkuun, on siitä vaikea päästä eroon. Tämän tietää jokainen - ja sen tietää vielä paremmin jokainen, joka on joskus ollut koukussa tai on edelleen koukussa (haluten päästä eroon tu...
Osui silmiini pieni pala historiaa, joka sai jostain syystä tipan linssiin. Se kosketti ja herkisti ja sai ajattelemaan, että olisipa omassakin elämässä ollut tuollainen kanssakulkija silloin lapsen...
Vaalien ensimmäinen kierros on eletty ja koettu. Monille se sisälsi iloa ja toivoa, toisille pettymystä ja hämmennystä siitä, mitä nyt sitten jatkossa tapahtuu. Moni jää miettimään, kenelle antaisi ...
Jouluna sitä ehkä jopa hivenen kaipasin. Nyt toivon jälleen kerran, ettei sitä tulisi niin paljon. Joskus on liikaa, ja joskus liian vähän. Onko milloinkaan sopivasti? Sattui silmiini vanha, mutta j...
Ehdokasta etsimässä - tai oikeastaan tuntuu jo siltä, että olen oman ehdokkaani löytänyt. Kun ehdokasasettelut alkoivat olla loppusuoralla, ajattelin ettei näistä vaaleista löydy oikein ketään jota ...
Kun jouluaamu valkenee... Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. Sillä la...
Jouluyö... oi autuas sä hetki, kun ihmiseksi sai Herra taivahan... Tämä saa kyyneleen silmiini joka kerta kun sen kuulen... ja viimeistään nyt jouluyönä, kun tämä kappale soi, tunnen joulun vihdoin...
*Jouluaatto on nyt herttainen* Oikein rauhallista ja ihanaa jouluaattopäivää ja -iltaa kaikille lukijoille. Lumiukko-animaation saattelemana pompsahdan itsekin puuropatojen äärelle. :)
*Yksi yö jouluaattoon!* Aatonaatto on kuulemani mukaan vuoden stressaavin päivä. Ainakin suomalaisille työntekijöille, jos uskotaan sykevälimittauksia. Ilmeisesti jouluun ladataan niin paljon odotuk...
*kaksi yötä jouluaattoon* Tänään, juuri ennen joulua, tuli maa vihdoin valkoiseksi. Vaikka vielä ei voida varsinaisesti laulaa "mökit nukkuu lumiset" tai "on hanget korkeat nietokset"...
*kolme yötä jouluaattoon on* ..laskin aivan itse äsken.. :) On ehkä hyvä pohtia sitä, mikä on joulun merkitys, miksi sitä juhlitaan, mitä se meille merkitsee. Onko se jotain muutakin kuin ruokaa, ju...
*neljä yötä jouluaattoon* Oletko muistanut olla kiltti? Koko vuoden? Varsinkin nyt joulunalla? Eikös se niin ollut, että vain kiltit lapset saavat lahjoja Joulupukilta? ;) Aikamoisia paineita saat...
*5 yötä jouluaattoon* On aika viimehetken jouluostoksiin ja kaupossa pyörimiseen. Sen ei tarvitse aina olla tuskastuttavaa tai ikävää, sen osoittaa seuraava pieni video. Myös joululahjoja ostaessa...
*6 yötä jouluaattoon* Tämä neljäs adventti on omistettu lastaan odottavalle Marialle. (nyt olisi sopinut äärimmäisen hyvin se Carola Häggkvistin Taivas sylissäni, mutta kun laitoin sen jo tuonne alk...
7 yötä jouluaattoon Minulla on jo ollut jouluradio kovassa käytössä. Vaikka varmasti jokaiselta radiokanavalta tulee jo joululauluja, niin tuo toivontuottajien jouluradio on siitä hauska, että siel...
8 yötä jouluaattoon Tänään työmatkalla autoradiota kuunnellessa, sain kuulla Leevi and the Leavingsin jouluisen kappaleen joka oli jäänyt jostain syystä aiemmin kuulematta. Liekö ollut rankka ja väs...
9 yötä jouluaattoon - eihän se ole kuin reilu viikko! Tänään sain työn lomassa olla mukana joulukuvaelmassa - kotikulmillani pieni vapaaehtoisten aikuisten joukko järjestää joka vuosi joulukuvaelman...
10 yötä jouluaattoon Joulun odotukseeni kuuluu usein piparkakkutalon väkertäminen. Tänä vuonna se on vielä tekemättä, saa nähdä tuleeko siihen hommaan sopivaa aikaa. Netistä löytyy huima määrä erila...
Lucian uskotaan olleen sisilia lainen pyhimys joka kärsi marttyyrikuoleman Syracu sassa, Sisiliassa noin 310 jKr. Guilte Legende, Pyhimysten elämänkertakokoelma keskiajalta, kirjaa hänen tarinansa nä...
12 yötä jouluaattoon Mitä lähemmäs joulu tulee, sitä enemmän tulee muisteltua lapsuuden jouluja. Muistelen, että lapsuudessani jouluun liittyi monenlaiset lastenohjelmat, jotka helpottivat aattoilla...
Tämä luukku ei eilen avautunutkaan - kolmas kynttilä kuitenkin syttyi ja joulu hiipi taas yhtä yötä lähemmäs. Kolmas adventtisunnuntai oli meillä lemmikkien sekä läheisten päivä. Päivään mahtui eläi...
14 yötä jouluaattoon Sehän on vain kaksi viikkoa! Pitääkö nyt alkaa stressata? - ei! Huomasin, että blogiini oli moni eksynyt hakusanalla "taatelikakku". Se onkun hyvä hakusana näin ennen jo...
15 yötä jouluaattoon "... kaappiin kurkistin mä salaa, jospa löytyis joulukalaa..." lauletaan eräässä joululaulussa. Minulle jouluruuista kala on ehkäpä se kaikkein mieluisin. Erityisesti sa...
16 yötä jouluun (aattoon) on... laskin aivan itse äsken... Tänään vietetään suomalaisen musiikin päivää - onhan "kansallissäveltäjämme" ; Jean Sibeliuksen syntymäpäivä. Sibelius on varmasti ka...
You are no longer following . Undo?