Aloitan uuden vuoden ja ehkä pian uuden ploginkin neulonnan ja leivonnan, ehkä satunnaisesti muidenkin käsitöiden saralta. Antakaas kun kerron, olen viimevuodet ollut kovin kiireinen kodin, koulun ja...
Tänään puri ompelukärpänen. Kaivoin omista varastoistani tällaisen valmiin nukkekodin sängyn jolla ei ole ollut käyttöä ja hiukan somistin sitä oman maun mukaisesti. Ompelin sänkyyn päiväpeiton, nelj...
On melkein vuosi edellisestä päivityksestäni. No aikani on kulunut opiskelujen, kodin, lasten ja miehen kanssa ja mistäs sitä muutoin tinkisi kuin omista harrastuksista. Näin joululoman kunniaksi tei...
No niin, siinä ne nyt on ensimmäiset kenkäni nukkis koossa, ei kummoiset mutta siitä se lähtee. Laukku ja tyynyt syntyi sivutuotteena kun ompelin jotain ihan muuta. Sittempä kysymyksenä heittäisinkin...
Noh, pitkästä aikaa olen saanut jotain aikaiseksikin, ei nukkekotijuttuja mutta yhtä kaikki jotain kuitenkin. Toki edelleenkin nukkekotiaskartelut ovat mielessä ja ehkä jo lähiaikoina saan jotain päi...
Aikani on mennyt aika tarkkaan lasten parissa ja yhteiselon opettelussa. Käsitelty on aiheita jo mahanpuruista hampaantuloon, uskokaa tai älkää nyt jo kahden kuukauden iässä. Paljon mitään käsitöitä/...
Tasan viikko ja yksi päivää sitten sain aikaiseksi tällaista :) Tämä pariskunta näki päivänvalon hiukan etuajassa, mutta kaikki kutenkin sujui hyvi ja olemme nyt kotona. Tässä sitä riittääkin askaret...
Näin kesäloman ensimmäisenä päivänä ryhdyin taas näpräämään tätä ikuisuusprojektiani puutarhamökkiä. Aloittelin mökin sisustusta, aitasin pihan ja lisäilin hiukan kasveja. Saa nähdä koska taas saan i...
You are no longer following . Undo?