Ihanaa, kevät teki kovasti tuloaan ja päivät ovat jo valoisammat :). Itsekin on paljon pirteämpi vaikka flunssa onkin vaivannut. Kohta päästäänkin pikkupoikien kanssa pitkille lenkeille ja kuukauden ...
nyt ei ole enää monta päivää tätä vuotta jäljellä joten ajattelin kirjoittaa pari sanaa tästä vuodesta. Alkuvuosi alkoi Bamsen ja mun rally-toko kurssilla. Bamsen kanssa on aina kiva tehdä temppuja k...
Aamulla lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä ja messukeskusta missä osa Capon ja Fridan pennuista tekivät näyttely-debyytinsä. Alunperin niitä piti olla vähintään se neljä, että olisimme saaneet kasv...
Syksy on saapunut nyt ihan todenteolla. Itse siirryin syyskuussa taas vuorotyöläiseksi ja nautin vapaista arkipäivistä ja iltavuoroista. Kiitos vuorojeni minulla onkin enemmän aikaa olla pikkupoikien...
Eilen meillä oli Bamsen silmien vuosikontrolli. Bamse on pärjännyt jopa ylivuoden ilman mitään isompia kommenvenkkejä . Silmiin laitetaan edelleen Protopic-salvaa aamuin illoin. Se silmä joka pahimmi...
Keväällä tein päätöksen ja päätin hakea itselleni kennelnimi, vaikka kasvatus ei ole ajankohtainen. Nyt asia on virallistettu, me olemme Heartman´s Kennelnimen valinta ei ollut vaikea, alusta asti...
Ruusu, ´Hani ja Motley melkein 4kk Bigin kuva
Jostain syystä vuodatus on ruvennut temppiulemaan minulle ja sen takia kuulumisia on tullut tänne vähemmän ja kotisivuille UUTISET sivu. Harmittaa suunnattomasti kun olen kirjoitellut pitkän jutun ja...
Blogi on harmiikseni jäänyt päivittämättä viimeaikoina, joten kerron nyt pikkasen meidän viimeaikaisita kuulumisista.. Kävimme tuossa viikko sitten kasvattajan luona yhdistetty pentutreffi ja rokotus...
"Olemme viettäneet aikaa mökillä" "kuumaa on ollut" "mökillä on kivaa kun saa olla vapaana" "kävimme taas Hania katsomassa" .... * ja Ruusua mutta siitä ei ol...
Lomalla olemme ja aika mennyt niin nopeasti kun päivät ovat täynnä ohjelmaa joten blogin päivitys jäänyt tekemättä. Viimeviikolla osallistuimme Capon kanssa cavalieryhdistyksen järjestämään luonnetes...
Kävimme piipahtamassa "Pilliputtilassa" kun oli asiaa sinnepäin, joten sain taas uusia valokuvia pikkupennuista. Teinkin aikaisemmin Facebookiin niille oman albumin ja tässä linkki sinne KLIK...
Kävimme taas pentuja katsomassa ja viime kerrasta ovat kasvaneet hurjasti ja ovat jo ihan koiran oloisia ja näköisiä. Kovasti yrittivät kävellä, kun isot koirat ja pientä haukkumista ja murinaa kuulu...
Joskus mietin olenko todellakin "menettänyt järkeäni" kun innostuin ilmoittamaan Capon vaikka mihinkin näyttelyihin. Edellisessä kirjoituksessa kirjoitinkin pikkasen Viron erkkarista (pentu k...
Vihdoinkin kävin pentuja katsomassa ja otin niistä kuvia. Pikkuruisia ja ihastuttavia olivat. Laitanpas tänne blogiini kuviani. (Kaikki pennut alustavasti varattuja) Blenheim poika; Trikolor...
Maanantaina 16.5 klo 22 sain odotetun puhelinsoiton, pennut olivat syntyneet . Lopputulos oli kahdeksan hyvänkokoista ja silminnähden hyvinvoivaa pikku FridaCapoja , neljä urosta ja neljä narttua jot...
Kohta, aivan kohta . Peukkuja että kaikki menee hyvin! Frida mussukka Laitan myös Caposta pari tuoretta kuvaa tältä viikolta
"Kummityttöni" mäyräkoira prinsessat naapurissa täyttivät eilen 1 viikko . Vaikka olenkin jo monta kertaa käynyt niitä katsomassa tuntuu että ne kasvaa ihan järkyttävän nopeasti. Kaikki neljä...
Perjantai oli kaikin tavoin tärkeä päivä, enkä puhu kuninkaallisista häistä vaan ihan jostain muusta . Olin edellisenä päivänyt käynyt naapurissa moikkaamassa Tyyne-mäyräkoira joka on Capon kanssa sa...
Posti toi eilen minulle kasvattajan jatkokurssin kurssitodistus . Eli nyt sitten perus ja jatko kurssit suoritettu ja laitoinkin jo kennelliitton kasvattaja nimi-anomus menemään . Vuoden verran olen...
kävin päivittämässä kalenteria ja ajattelin kirjoittaa pari riviä . Olemme pikkupoikien kanssa elätty hetken mukavaa vuorotyö arkeamme, mikä tarkoittaa pikkupoikien kohdalla että joku on kotona melke...
Ja kuukausi vaihtui. Mitään uutta raflaavaa emme ole tehneet. Lumi on sulannut ja koirat on täynnä likaa joka lenkin jälkeen. Olenkin laimentanut shampoota jolla otan n kerran päivässä tassut ja vats...
Täällä kaikki hyvin, tai ainakin melkein. Harmittavan tapahtuman takia Capo on tällä hetkellä antibiootti kuurilla ja sillä on purema haava korvassa. Syyksi voi lyhyesti sanoa narttu, Capo joka kävi...
Ihana kun kevät on tulossa, aurinko paistaa ja illat ovat valoisammat kuin pari viikkoa sitten. Pojilla on kaikki hyvin, kunhan ne nyt pääsi karkailemaan naapuri rouvan pihalle viikonloppuna. Ilmei...
Itse sairastelen edelleen ja olen jo ollut kohta 2 viikkoa kotona, tylsistyneenä.. Ulkona on aina vaan kovat pakkaset ja suurin nautinomme, pitkät lenkit aamulla, on tällähetkellä muisto vain. Kunhan...
Kirjoitinkin jo aikaisemmin päivällä pitkän stooryn, mutta, mutta se vaan kertakaikkiaan hävisi jonnekin ...Itse olen sairastellut joten normi arkea ollaan vietetty (lyhkäisillä lenkeillä).. No asiaa...
Viime merkinnästä on nyt kulunut pari viikkoa, silloin kirjoitin vain ja ainoastaan minun ja Capon seikkkailusta . Olemmekin eläneet normaalia arkea ilman suuria yllätyksiä. Bamsella kaikki ihan hyv...
You are no longer following . Undo?