Tervetuloa vierailulle uuteen osoitteeseeni bloggerin puolelle. Jätän vanhan blogin tänne ainakin toistaiseksi. Katsotaan nyt jos tulee vielä takaisin kaipuu. Ja sen pituinen se Vuodatus. Kannattaa m...
Eilinen taas osoitti, ettei Vuodatuksella ole hyvä olla. Blogiin ei päässyt kuuteen tuntiin, eikä katkoksesta ilmoitettu etukäteen. Eikä sen puoleen ollut tiedotusta jälkeen päinkään, mitä tapahtui...
Koska eilisilta oli kiva ja mukava – ykkösluokan seuraa, onnistunutta apetta (jälkiruokana marjapiirakkaa, kyllä toisten kelpaa kun niillä on SÄHKÖuuni, pieni katkerrus), riittävästi juomaa, hyvät ...
Minulle selvisi eilen töistä tullessani, ketä en ainakaan äänestä kunnallisvaaleissa. Yhden ehdokasraasun kannattajat ja vaalityöntekijät nimittäin ovat sokeita. Kun ovessani lukee ”Ei mainoksia”, ...
Kun ihminen herää tiettyyn aikaan, pukee, pesee hampaat ja lähtee töihin tietyllä kellonlyömällä, mojottaa julkisissa kulkuvälineissä tiettyä reittiä ja aikataulutusta noudattaen, saapuu töihin suu...
Pilkoin eilen parveketomaattini biojäteastiaan. Vielä jäi multa ruukkuun, mietin voisiko siinä kasvattaa vielä ensi kesänä jotain, jos vaihtaisi päällimmäisen kerroksen. Ruukku on nimittäin iso, ja...
You are no longer following . Undo?