Rakas esikoiseni täyttää tänään 18 vuotta
Ja tykkää siitä ihan valtavasti. Vaikka se onkin sininen, tai ehkä juuri siksi. Lanka Novita Hanko, neljä kerää, malli myös Novitan (alkuperäisessä lankana Isoveli). Vitosen pyöröpuikko ja mitäs viel...
Eilisen tentin jälkeen oli kyllä aika tyhjäksi rutistettu olo. Kotiuduin (yllätys) lankahyllyn kautta. Mun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla sormilla neulomista ja nyt oli se hetki. Ostin kerän Jos...
Liian tiheällä aikataululla erääntyvien kirjallisten tehtävien suma, vaikea tentti edessä, perjantai-illat ja lauantaiaamut vietän toistaiseksi luennoilla, töissä rästihommaa riittää stressiksi asti....
Tuliaislangoista kämmekkäät. Talvella nahkahanskojen kaverit ja kesällä sellaisenaan merellä ja metsässä. Hui, on se hai. Pariisissa, akvaariossa. Mun käy aina sääliksi noita vangittuja eläimiä. "...
Lukeminen on lempipuuhiani. Lukemalla saan uusia kokemuksia ja elämyksiä, voin matkustaa toisiin maailmoihin, aikoihin ja paikkoihin. Minulle lukeminen on matkailua kotisohvalla! Ja nyt en tarkoita t...
On ehkäpä tämän rauhallisen, Pariisiin verrattuna uneliaan pikkukaupungin ansiota, että lankatuliaiseksi valikoitui pehmeää Nukkumatin sinistä: Kevät oli noin kuukauden meitä edellä, puut kukkivat ih...
Pääsin lomalla viikoksi Pariisiin ja sen liepeille. Nähtävää riitti ja ruoka maistui. Ihan leppoisa loma kuitenkin, ehdin hyvin neuloakin ja lukea pari kirjaa. Mulla oli mukanana kerä harmaata seiska...
Olen lomalla, ihanaa!!! Vaihdoin viime syksynä uuteen (ja aika erilaiseen) työhön. Olen ollut koko talven vähän väsynyt, uuden oppimisessa on haasteensa. Ja samanaikaisesti olen tietenkin opiskellut....
Se "luonteenvastainen punertava mohair" on Novitan Rose mohairia. Olen viikkotolkulla katsellut sitä lähikaupassa aina ruokaostoksilla käydessäni, että tahtoo... Tunne voitti järjen ja nyt ol...
Edelleen tykkään tuosta Galaxysta ! Yhdestä kerästä neuloi myssyn ja lankaa jäikin vielä. En yhtään muista montako silmukkaa mulla oli alussa ja montako lisäsin, kavensinkin ihan fiilispohjalta. Puik...
Kingcole Galaxy hurmasi minut täysin. Kahdesta kerästä syntyi 4,5 mm:n pyöröpuikoilla 120 silmukalla täydellinen tuubi. Sitä voi käyttää varmaan kymmenellä eri tavalla. Oikea puoli päällä, nurja puol...
Todistetusti mieskin on nyt sitten saanut lapasensa! Piki-Huopanen meni viimeistä senttiä myöten. Oikeastaan vasemman käden peukalosta tuli pari kerrosta liian lyhyt, koska lanka loppui. Mutta eipä s...
Lovikat saavuttivatkin yllättävän suuren suosion! Tytär tahtoi samanlaiset lapaset kuin velikin sai ja vasta kolmannet sain pitää itse. Tosin niitä tehdessä mieskin alkoi kysellä tekisinkö hänellekin...
Hei, Sain pitkästä aikaa inspiksen neuloa jotain. Selailin Novitan lehteä ja päädyin Lovikka-lapasiin. Ihan oudolta tuntui pitkästä aikaa ryhtyä neulomaan, ei meinannut tulla mitään. Aivan ruosteessa...
Kädentaidot ovat olleet laskusuhdanteessa koko syksyn. Olen vaihteeksi ollut innostunut ihan muista asioista. Ei ole tullut kurkittua neuleblogeja eikä käsityölehdetkään ole kiinnostaneet. Olen neulo...
Novitan Noki näytti kerällä tosi kivalta ja syksyn Novitalehdessä langasta tehty takki miellytti silmääni. Ostin testimielessä yhden kerän ja neuloin tuubiksi. Langan laatu oli juuri sitä mitä pelkäs...
Pikkumuru aloittaa tiistaina koulun. Jännitystä on jo ilmassa. Vielä kuitenkin seikkaillaan ulkona ja otetaan kaikki ilo irti viimeisistä lomapäivistä! Hermione Hearts Ron, Novitan Woolista. Ärsyttäv...
Syksy mielessä olen vaihtanut tummemmat verhot, lakanat ja pöytäliinan, istunut illan pimetessä kuistilla kynttilänvalossa ja ajatellut pipoajatuksia. Cousteau-pipo Kipparille. Se on ainoa oikea häne...
Tuubi kaulaan syksyksi. Lankana joskus Tukholmasta ostettu pikkukehräämön villalanka. Nelosen puikoilla aina oikeeta, leveyttä 26 cm ja pituutta n. 150 cm. Saattaa olla syksyn lempineuleeni, koska vä...
Linkittäminen ohjeeseen ei nyt onnistu, mutta tuttu Bella´s mittens on malli. Lankana Isoveli, puikkokoko 5. Mössykkä kaveriksi. Pian on syksy, lempivuodenaikani! Hellepäivän kahvi Tänään on ollut ra...
Tätä kesää on varjostanut huoli ja murhe. Aina vaikeina aikoina ja muutenkin, lähden usein yksinäni metsään kulkemaan. Metsässä ajatukset selkiytyvät ja mieli rauhoittuu. Metsä on lohtu ja turva. Tän...
... neuloa villamyssyä kesäkuussa. Tein silti. Vanha tuttu Dropsin malli. Säärystimistä jäänyt seiskaveikka ja puikot 3,5. Eilen vietettiin kahden ihanan hääjuhlaa. Toinen ihanista oli siskoni.Toivon...
Puikoilla edelleen 7 veljestä. Säärystimet on hyvä vaatekappale tällaiselle vilukintulle. Näiden mallineule on sutaistu kirjastossa paperilapulle muistaakseni Novitan Kevät 2011 lehdestä. Pidensin va...
Viime vuonna alkukesällä vaaleat, hempeät sävyt viehättivät silmää. Tämä kevät ja alkukesä on ollut violetin aikaa. Neuloin toisenkin raitasukkaparin, koska tämänkin 7 veljestä raitalangan väriyhdist...
Tervehdys! Neulominen on ollut pitkään tauolla, mutta viime viikolla tuli ikävä lankoja ja puikkoja. Aloitin varovasti perussukkaparilla, niitä tarvitsee aina. Tässä 7 veljestä raitalangassa oli kerr...
Kun ei ole kuvaa omista neulomuksista, niin päivitän kirpparihankinnoilla: Iloinen kukkahuivi 1,50 € Missä hapsuja, siellä Missi Just sopivan lapsellinen päiväkirja, johon kirjoitan sivun joka päivä ...
Tulipa pidettyä vuodelle 2010 annettu uuden vuoden lupaus Sain viime tipassa valmiiksi mummoruutupeiton Novitan Purosta: Se on todella mukava ja lämmin, kaiken vaivan arvoinen! Lankaa ostin 35 tai 3...
Jouluisaa ja leppoisaa. Suklaata, ulkoilua, yhdessäoloa läheisten kanssa, elokuvia, käsitöitä, lukemista. Sitä kaikkea tänään ja huomenna. Sitten taas kiinni työhön ja arkeen. Eilen kirjoitin päiväki...
Mä tosiaan oon lomalla! Tässä päivän saldo: pipo, huivi ja kämmekkäät (tyttären pyynnöstä, kun äidilläkin aina on). Vaaleanpunainen on terapeuttinen, rentouttava ja rauhoittava väri. Kokeilkaa vaikka...
You are no longer following . Undo?