Seuraavassa pikakertaus alkuvuoden tapahtumista tähän asti, kun en ole näköjään mitään ehtinyt tänne päivitellä. Näyttelyissä on tullut pyörähdettyä Ruun kanssa muutamaan kertaan. Helmikuussa käväisi...
Vuosikin ehti jo vaihtua, mutta tässä vielä loppuvuoden (2010) kuulumisia. Ruu osallistui siis marraskuun lopulla Tampereen pentunäyttelyyn ollen pikkupentujen toinen kp:lla. Tämä oli hieno tulos, si...
Etten ole näköjään taas tännekään ehtinyt kirjoitella. Yritän nyt jotain muistella, mitä ollaan parin kuukauden aikana tehty. Rasmus kävi lokakuun lopulla silmätarkastuksessa ja kaikki oli ok. Viime ...
Sunnuntaipäivä vierähti mukavasti agilityn parissa. Olin ensin Ruun kanssa kannustamassa Almaa ja sen jälkeen kisasin Rasmuksen kanssa pari starttia. Ensimmäinen agilityrata meni oikein hienosti ja s...
Viime viikonlopun vietimme koko porukalla parsonien syysleirillä Kaarinassa. Oli mukava nähdä tuttuja sekä tutustua uusiin parsonisteihin. Sunnuntain epävirallinen MH-luonnekuvaus oli todella mielenk...
Ruu on kasvanut kovasti ja vauhtikin on entisestään vaan lisääntynyt. Eilen mietittiin, että miten se voi olla niin nopea. Seuraavan kuvasarjan tapahtuma sattui aivan neniemme alla muutamassa sekunni...
"CSI:t" Englannissa saivat vihdoinkin Roosan ja Rasmuksen linssiluksaatio dna-testit valmiiksi ja tulos oli molempien osalta clear. Kumpikaan ei siis edes kanna linssiluksaation aiheuttavaa geeniä. T...
You are no longer following . Undo?