Painokankailla jatketaan. Valotetuilla seuloilla sain aikaiseksi pöllöjä. Kangas on tarkoitettu isohkon istuintyynyn päälliseksi, mutta kokeilu- ja jämätilkuista surruutin tyynyliinan Oivalle ja itse...
Koulussa oli painokangaskurssi, jossa sai tehdä ihan mitä vaan. Olisin voinut antaa mielikuvituksen lentää, mutta se oli piiloutunut johonkin arjen pyörityksen ja kiirekiirekiireen sekamelskaan. Tein...
Olen palanut halusta kirjoittaa tänne. Jotenkin vain tuntuu, että ilman kuvia ei ole kiva kirjoittaa - ja kuvia en ole ehtinyt ottaa koko kesänä muusta kuin jälkikasvustani action-tilanteissa. Aika e...
Olen saanut viralliset hommat alta pois. Nyt voin keskittyä itse työhön (kunhan saan muuttorumban alta pois). ElliHoo aloittaa virallisesti toimintansa huhtikuun alkupuolella, nettisivut vain odottav...
Sai pieni poika hatun. Fleecen jämäpaloista, oli toiveena tilkkua tilkun päälle.
Maaliskuu alkoi, kevät. Paljon olen käsitöitä tehnyt, unohtanut vain kuvata. Se Iso Juttu, vaikka sanoinkin sen olevan maatamullistamaton niin mullistaahan se, on ero. Muutetaan poikien kanssa kolmis...
You are no longer following . Undo?