Viime perjantaina tokoa Hollolassa. Nyt taasen en muista koko treeniä, mutta ainakin otettiin hidasta seuruuta. Koitin eri askelpituuksia ja rytmejä, ja paras on vaan kun kävelen aika normitahtia pie...
Mutta pakko oli kotona ja ennen treeniä tehdä ohjattua. Eihän se muutenkaan valmiiksi tule. Kotona tehtiin vähän muutakin; seuraamista ja jääviä, joissa tällä kertaa kävelin ohi ilman seuraamis-käsky...
Tiistaina tehtiin pieni treeni omalla pihalla. Alkuun tehtiin nyt sitä hidasta seuruuta, mutta tarviin tähän melkein jonkuin katsomaan, kun en yhtään itse näe miltä näyttää. Tuntuu vähän vaikealta ja...
..ei menny ihan niin kuin piti. Kaapolle la 3 agirataa. Eka rata oli haastava. Oikeestaan kuitenkin kiva, kun keksin pariin kohtaan sairaan hyvän suunnitelman ja ohjasin tosi rohkeasti. Yhdessä kohta...
Keskiviikkona yhdistettiin kaksi ensimmäistä ryhmää, kun molemmista puuttui koirakoita, joten näin jäi aikaa ennen illan viimeistä ryhmää tehdä omilla koirillakin. Ennen omia ryhmäläisiä tein jo hall...
Kristiina oli ystävällisesti järkännyt meille viime vuoden tapaan HOT:in oman leikkikokeen Hämeenkoskella. ”Kisapaikkana” urheilukentän keskusnurtsi Hämeenkoskella. Kiva paikka ja kevyttä häiriötä oh...
Eilen iltalenkki päätyi pururadan jälkeen isolle kentälle, johon kannoin mukanani metallikapulan, ruudun, pari nakkia ja lelun. Villen rakentama tokohyppy oli säilynyt hyvin talven yli. Ohjatun noudo...
Onpas aikaa viime päivityksestä. Oho.. No laitetaan nyt kertarysäyksellä noinninkuin mitä ollaan tehty ja kuulumisia yleensäkin. Välistä kun tekee mieli vaihtaa kaikki nämä aikaa ja rahaa ja hermosol...
Olen ryhdistäytynyt. Eli aloittanut säännöllisemmän tokon treenaamisen. Sulien kenttien myötä intoa alkoi tosiaan löytymään. Maanantai iltana kävelin tuohon lähi-koulun kentälle, matkaan meni 2 min j...
Viikonloppu menikin agilityn merkeissä, kappas nappas. Lauantaina treenattiin Oreniuksen opeissa vol.2. Olin kummallakin koiralla. Rata oli helpohko, ei mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Kaapolle p...
Keskiviikon treenivetovuoron jälkeen intouduin tokoilemaan, kun koko Pennalan iso kenttä oli täysin sula ja tosi hyvässä kunnossa. Olipahan kiva tehdä kun oli oikeasti tilaa, koko talvi pikkuhalleiss...
Onpas jäänyt taas päivittämättä. Viikko sitten kisattiin Porvoossa kaksi starttia. Tai mä ohjasin myös yhden radan Elinana Koda sheltillä; medi-1 luokassa. Kodalla rata meni ihan OK. Lopetti vaan puj...
Eilen piti oikein pinnistellä, etten hallille mentyämme olisikin vain tehnyt suunnitellun tokotreenin tilalla aksaa.. Motivaatio treenata tokoa on nyt kyllä niin kadoksissa. Voi että. Ehkä odotan het...
Lauantaina kisattiin Texin kanssa ekat kakkosen startit Vantaalla. Kaksi agirataa, jotka oli ratoina ihan kivan oloiset. Edellisenä iltana jo olin varma, että eihän me sieltä tuloksia saada ja otin j...
Torstaina oli mun vuoro tehdä rata omiin treeneihin. Teemana oli putkijarru ja putkesta kääntyminen. Sain aikas hyviä kohtia radalle, jotka tiesin ainakin meille vaikeiksi. Radalla oli kolme suoraa p...
Kaapo oli eilisen päivän Elinana mukana Asikkalassa Elinana koululla. Niillä on (eläintenhoitoala) meneillään jonkin sortin ”koirakurssi”, jossa puuhastelivat koirien kanssa. Elina oli tehnyt vähän t...
Viime torstaina treenattiin oman ryhmän kanssa aloituksia. Lotta oli vääntänyt sellaisia inhoitusällö aloituksia, joita oli ihan syytä treenatakin. Aloituksella on kisassa aika suuri merkitys. Se kun...
Texin radat on täällä. Kaapon ratoja ei harmi kuvattu. Ekalla radalla Tex taitaa kaatua putkessa, kun tulee ulos ihan pöllästyneen näköisenä.. Keinu oli hieno, vaikka sitä ei oikein videolla näy kunn...
Täällä Texin radat. Kaapoa ei harmi kuvattu, joten sen ratoja ei näytillä ole. Ekalla radalla Tex varmaan kaatui putkessa, kun tulee ulos niin hiljaa ja vähän pöllästyneen näköisenä.. Toka radalla po...
Olipa kiva kisaviikonloppu Lappeenrannassa. Ja kelikin oli niin hieno molempina päivinä. Aurinko paistoi ja niin selvästi jo kevättä ilmassa. Kesä tulee jee!! Lauantai aamuna Kaapon kanssa kaksi rata...
Sunnuntainahan me kisattiin vielä Kaapon kanssa Vantaalla Ojangossa. Kolme strattia, joista saatiin nyt edes yksi nolla. Radat oli melko simppeleitä ja suoraviivaisia. Kahdella viimeisellä radalla yh...
Jos sillä nyt voi lohduttautua neljän startin jälkeen ilman yhtään nollaa. No onneksi voi, koska kyseessä on Tex. Aamulla aikaisin paahdettiin lumisateen ja tuiskun keskellä Turkuun kisaamaan. Kisat ...
Tiistaina oli tokon vuoro. Hallilla olikin samaan aikaan Oili, Pete ja Elina, jotka kiltisti auttoivat. Alkuun Elina naksutteli jäävistä, joissa istu on selkeästi vaikein. Höh- vaikka oli niin vahva ...
Torstaina oli oma agiryhmä. Mukaan pääsi vain Tex. Kaapo kaltoin kohteli uutta autoa omalla Kaapomaisuudellaan. Se aina räksyttää autossa ihan hulluna (sanan kaikissa merkityksissä) kun otan Texin ja...
Eilen Hollolan hallille aksaamaan. Kiva kun ei ollut pakkasta juuri ollenkaan. Esteet oli tokoilun jäljiltä hallin reunalla, joten räiskin esteitä sinne tänne ja sain ihan kivan treenipätkän. Sinneki...
Eilen nähtiin Mariannen kanssa Pennalassa. Tehtiin kentällä olevista esteistä sellainen simppeli kaahotusrata, kun meilläkin oli tarkoitus vähän vaan muistella agilityä ja tehdä pehmeä aloitus tauon ...
Nyt loppuu löysäily. Treenitauko pääsi venähtämään melkein neljän viikon mittaiseksi, kun Anna-Kaisan jälkeen ei olla jalan takia aksattu ja myöhemmin ilmaantuneen kennelyskän takia tehty kuin hihnal...
Tex kävi fyssarilla, Annakaisalla, eilen. Se välillä musta treenin jälkeen ihan kevyesti keventää vasenta takajalkaa heti lämppälenkillä, mutta ei oireile mitenkään tavallisella lenkillä tai levon jä...
Olin nyt kuitenkin ilmoittanut Texin Hyvinkäälle, vaikka se siellä jo viimeeksikin liukasteli aika paljon. Se vaan on hyvä paikka muutoin, kun on lämmin ja lyhyen ajomatkan päässä. Ja kaiken lisäksi ...
You are no longer following . Undo?