Kirkas talviaurinko tuo kevätsiivouksen vimman. Viime viikolla tuuletin vaatteita ja lankoja ulkona pakkasissa, pyyhin komerot lattiasta kattoon, toin vaatteet sisälle - ja oli niin raikasta ja nätti...
Lähipiiriin syntyvälle uudelle vauvalle on ahkeroitu kaikenlaista. Nyt kun paketti on turvallisesti perillä uskaltaa panna jo kuviakin. Paketissa oli klassiset myssy ja töppöset. myssy: Drops (ohje t...
Jos olet tätä blogia seurannut, muistat varmaan kuinka kerroin asentohuimauksestani joulukuussa. Alkupäivät olivat kamalia, mutta nyt sen kanssa on oppinut elämään. Tiedän jo, etten saa taivuttaa pää...
Pikkuflunssan parhaat rohdot ovat salviatee ja hunaja. Ihanaa kun aurinko paistaa ja saa olla kotona lämpöisessä! Kohta taas porskutetaan täydessä vedossa.
Vuotta ei ole kulunut vielä kuukauttakaan, joten vielähän ehtii listata uudenvuoden lupauksia... Lupaan pienentää lankavarastoani. Viime vuonna se ei pienentynyt. Tähtään varovasti 12 kiloon edellis...
Sukat edustavat minulle tätä nykyä helppoja ja nopeita välipalaneuleita. Niille on jatkuva tarve meidän kylmässä talossamme. Ja mistäköhän johtuu, että miesten sukat kuluvat niin nopeasti puhki? Mist...
Vuoden ensimmäinen isompi projekti on saatu päätökseen. Mahdanko milloinkaan tottua siihen, että työtä tökkii edessään aina vain sopivampaan ajankohtaan, kuvitellen sen olevan ties miten työlään - ja...
Sain tällaisen hauskan rintanapin jouluksi ja ripustin sen heti rintapieleeni. Tykkään suklaasta, mutta kudon kyllä intohimosta. Käsillä tekeminen vaan on jo itsessään palkitsevaa - ja tottakai pie...
Jakkihärkä on iso ja ruma, eikä asustele meilläpäin vaan Himalajalla. Lisätietoja löytyy täältä. Mutta paksun, pitkän ja sotkuisen karvan alla kasvaa lyhyttä ja pehmoista aluskarvaa, jota mainitaan p...
On sinänsä merkillistä, miten meille kerääntyy puuvillalankoja. En ole puuvillan ystävä, enkä ikinä neulo itselleni mitään puuvillasta. Meille kotiutui toissakesänä kaunis siniseksi ja harmaaksi maal...
Tulipa tehtyä käsitöitä! Olen pitänyt neulemuistikirjaa jo useamman vuoden. Kirjaan siihen langanostoni, tekemäni projektit, suunnitelmat ja ideat. Tietysti samat asiat saa listattua ravelryynkin, ja...
Pitkästä aikaa vietin joulua poissa kotoa, mutta silti kotona. Mietin kauan, onko kielessä edes sanoja näiden kahden perheen erilläpitämiseen - perheen johon on syntynyt ja jossa on kasvanut, ja perh...
Viime aikoina olen ollut tykästynyt kahden langan tekniikkaan. Kudon siis kahta lankaa kuin ne olisivat yksi. Jos toinen lanka on vaikkapa pätkävärjättyä ja toinen yksiväristä, häipyy pätkävärjätty j...
Vaiva alkaa helpottaa, onneksi. Kiitos kaikille teille ihanaisille tsemppauksista! On rohkaievaa kuulla, ettei tämä jatku ikuisesti, ja että sitä on muillakin ja että siitä on parannuttu. Olen määrän...
Mikä on BPPV? En minäkään tiennyt. Nousin eilen aamulla sängystä, ja maailma keikkui. Aina kun liikutin päätäni olin kuin matkustaja myrskyisellä merellä. Päiväksi se laantui alkaen illalla uudestaan...
Myyjäisistä ja messuilta tarttuu aina mukaan kaikenlaista. Viime vuonna ostin Naisten Messuilta kinnasneulalla tehdut alpakkalapaset. Tänä vuonna löysin ihanat mohairsormikkaat. Naisten Messuilla on ...
heips kaikille! Blogiarpajaiset järjestän helmikuussa 6-vuotispäivien kunniaksi. Katsopa pari postausta alempaa, miten ne järjestetään - eri lailla kuin yleensä. Saat arvan, jos bongaat luvun missä ...
Taas on Naisten Joulumessujen aika! aika: 2-6.12. Messut ovat auki 10-18 joka päivä, paitsi Itsenäisyyspäivänä 10-17. paikka: Wanha Satama Katajanokalla, Helsingissä. Sali F, paikka 78. Käytävältä...
Kaikki lähti tästä. Yksinäisestä vihreänkirjavasta kerästä Regiaa. Epäilytti kutoa tästä sukkia, sillä sävyt olivat hienot itsellään, mutta värijuoksut todella pitkät. Enkä oikeastaan tykkää "eri...
Älä Ohi Käy-myyjäisten keräysaika päättyy 30.11. Myyjäiset pidetään tulevan viikonlopun vaihteessa, ehkäpä juuri sinun paikkakunnallasi?(vieritä sivua ihan alas, niin näet kaiken oleellisen tiedon) ...
On marraskuu ja aurinko paistaa! Tein aamulla tunnin lenkin ja nautin heräävästä päivästä. Aurinko paistoi samaan malliin kuin joskus kevättalvella. Ja ihan sama vimma ikkunanpesuun heräsi nytkin - h...
Olen aika laiska tekemään sukkia. Ihailen taidokkaita uusia sukkamalleja, merkkaan niitä to do-listalle, fanitan nitä ravelryssä - mutta ei, millään en saa tartuttua puikkoihin ja tehtyä mitään lempi...
Hyväntekeväisyysjärjestö Ohi Älä Käy ry on vienyt vuodesta 2004 avustuksia Baltian alueella oleviin katulapsikeskuksiin. Tänä syksynä käynnistetyllä neulekeräyksellä yhdistys kutsuu ihmisiä tekemään ...
Kyllä vain, luit oikein. Vihdoinkin uskalsin ottaa jo kuukauden päivät valmiina lojuneen kirjoneuleen viimeistelyyn. Sehän on maailman pelottavin juttu, vai oletteko samaa mieltä? Valmiit, mutta viim...
Lokakuu on edennyt vähän turhankin lokoisasti. Olen viettänyt aikaa sohvalla ja reissaten, niin ja tietenkin töissä. Jos ei töitä olisi, ehtisin paljon enemmän :-) Mutta postaamaan ei aika jostain sy...
Jos asut Turussa tai olet siellä matkalla viikonloppuna, tässäpä menovinkki: Käsityöläisosuuskunta Brinkkalan Outolintu järjestää jo perinteeksi muodostuneen Outlet-viikonlopputapahtuman. Tarjolla o...
Syyskuussa minut valtaa aina into väreihin, suoranainen värien nälkä. Puseroni ja muut neuleeni tahtovat olla yleensä aika vaisuja, harmaata, tummansinistä, ja taas harmaata... Viime syyskuussa innos...
Työkaverini ex-anoppi virkkasi aikoinaan kalalangasta liivin, oletettavasti joskus 60-70-luvulla. Liivin napinreiät ovat kokeneet kovia, mutta muuten se on vielä hyvännäköinen. Niin hyvännäköinen, et...
Ensin oli Oiva Toikka ja turkoosi lintu. Nehän pakataan vitsikkäästi linnunpönttöjä muistuttaviin puurasioihin. Tänä vuonna Mies keksi, että kokeillanpa kelpaako se jollekin pikkulinnulle. Kyllä vain...
Aamuisin on jo melkein syksy, mutta iltapäivällä on vielä kesä. Kaupungin kaduilla puhaltaa tuuli, joka tuoksuu uusilta asioilta, jännittävältä tulevaisuudelta, jolloin kaikki on uutta ja mahdollista...
You are no longer following . Undo?