Sani osallistui 10.9. yhdelle agilityradalle, jossa tehtiin ratavirheetön suoritus, mutta ihanneaika ylittyi 1,48 sekuntia. Tuloksena siis 1,48, sijoitus 3./5. Vauhtia pitäisi siis saada jonkin verra...
Sunnuntaina 28.8.2011 Sani oli ilmoitettu virallisiin agilitykilpailuihin Hyvinkäälle, sillä kisoissa ratkaistiin kääpiöpinsereiden agilityn rotumestaruudet. Sani siis osallistui mini 1-luokkaan, ede...
Agilityseuramme järjesti ennen kesätaukoa agilityn harjoituskisat. Sani suoritti sekä möllien että kisaavien radan melko mukavati kuumasta säästä huolimatta. Mölliradalta tuli ensin 5 virhepistettä r...
Viime perjantaina laitettiin Sanin lisääntymistoiminnot telakalle sterilisaation myötä. Aika näyttää johtuiko Sanin vetelyys ja pissausongelmat hormoneista vai jostakin muusta. Leikkaus meni hyvin ja...
Omistajakin on aktivoitunut tänä vuonna sen verran, että on suorittanut MH-kuvauksen C-toimihenkilökurssin hyväksytysti. Tarkoitus olisi päästä "pelottelemaan" koiria MH-kuvauksiin tässä lähi...
Kun ikää oli kertynyt plakkariin Bettylle jo 12-vuotta, oli aika suunnata eläinlääkäriin katsastukseen. Mitään vaivaa sinänsä Bettylle ei ole ilmaantunut, ehkäpä hieman lisääntynyttä juomista ja näpp...
"Moi, mä oon Betty,..." "mutta oikeesti mä en näytä enää tuolta, sillä tulin tähän maailmaan 12 vuotta sitten. Nyt kuonoani kaunistaa hopeasävy..." "...ja osaan jo ottaa elämän ai...
Tänään oli taas Bettyn ja Sanin silmätarkastusten aika Sari Jalomäen luona. Bettyllä on todettu kaihi 9-vuotiaana ja sen etenemistä on seurattu nyt vuoden välein. Myös Sanin silmissä oli kaihi epäily...
28.1.2010 rakas Betty-mummomme täytti 11-vuotta! Kotiväki onnittelee kypsään ikään ehtinyttä ikinuorta Bettyä!
You are no longer following . Undo?