Katriina tuli taasen hieromaan Paavoa (kolmatta kertaa). Samalla myös Ruusa pääsi hierontaan. Katsottiin ensin ulkona kummankin liikkeet. Paavon liikehdintä ei ole vieläkään puhdasta. Toki virhe on s...
Olin lupautunut mejäkokeen koetoimitsijaksi Euran Hinnerjoen kokeeseen. Sinne siis lauantaiaamuna varhain. Pidin jälkientekijöille alkupuhuttelun. He lähtivät metsään ja minä urku auki takaisin kotii...
Viikonloppu ja maanantai oli mennyt angiinan kourissa kärvistellessä. Maanantai-iltana olo alkoi olemaan hiukan parempi ja minä olin täysin kyllästynyt kuolaamaan väsyneenä kotona. Joten eikun nokka ...
Heinäkuun puolivälissä oli rhodeyhdistyksen järjestämä mätsäri Tampereen Eteläpuistossa. Hyvä talkooporukka kasassa ja paljon etukäteissuunnittelua oli tehtynä. Aamu meni silti hiukan säätämiseksi mu...
Ja taas oli luksus-kisa edessä. Vain 20 minuuttia ajoa ja olin kisapaikalla. Jätin aamulla Paavon kotiin ja kävin ae:n ja finaalin välissä käyttämässä poikaa lenkillä. Vallan toimiva systeemi noin. R...
Kerrankin oli luvassa lyhyt matka kisapaikalle. Vain noin 30 km. Toki ensin piti ajaa kotikotiin mutta sieltä oli sitten vain pikku luikkaisu kisoihin. Menin kotikotiin jo torstai-iltana. Lauantaina ...
Kesäkuun ainoa kisa olikin sitten "kotikisa" eli Mopet Shown järjestämä, jota koirani edustavat. Paavo ei luonnollisesti päässyt kisailemaan kipeän jälkansa takia. Ruusankin suoritukset ovat ...
Varasin Elina-eläinft:lle ajan tuon Paavon lihasrevähdyksen takia. Elinankin diagnoosi oli yhä sama kuin mitä todettiin jo kilpailupaikalla eli lihasrevähdys otj:ssa. Yhdessä pohdimme tarvetta käyttä...
Yhdistyksen mejäkokeen Köyliöön olin ilmoittanut alunperin molemmat koirat mutta peruin Ruusiksen ilmon. En ole vieläkään (!) saanut aikaiseksi treenata typykän kanssa. Miten niin laiska omistaja koi...
Jossain vaiheessa löysin netin ihmeellisestä maailmasta lajin nimeltään vesipelastus. Paavolle ei moinen tietenkään sovi mutta Ruusalle laji olisi kuin tehty. Tyttö tykkää kantaa esineitä suussaan ja...
Molemmat koirani olivat kauden 2010 parhaimmistoa. Suomi Cup kun on kutsukilpailu johon pääsee edellisen kauden parhaat. Ruusa oli sijalla 1 ja Paavo sijalla 6. Alkuerässä Paavo juoksi Gadin parina. ...
Käytin koko lauman Reviiri-eläinlääkäriaseman 1 euron hammastarkastuksessa. Lähinnä menin tuonne kissojen takia mutta otin varmuuden varalta koikutkin mukaan. Lopputulema oli, että kaikki muut leikku...
Maastomestaruuskisat järjestettiin Jaalassa 26.9.2010. Olin taas järjestelyvastuussa ko. kisoista joten säpinää riitti ennen kisaa ja kisapaikalla. Tällä kertaa ehkä astetta enemmän kuin aiemmin. Muu...
Blogin päivittäminen on taas jäänyt pahasti… Yritän muistella mitä kaikkea on tapahtunut. Ainakin koirauimalassa käytiin. Ajeltiin Hyvinkäälle kokoonpanolla minä ja mun koirat sekä Kaisa ja Kaisan ko...
Hertan kotiutuminen meni yllättävällä tavalla. Ensimmäisenä iltana molemmat koirat käyttäytyi hämmentävän huonosti. Muistuttivat enemmän maantiekiitäjiä sinkoillessaan vain paikasta toiseen. Pidin ni...
Onneksi tosiaan ei enää tarvitse käydä näytelmissä. Ruusa alkoi vikko Turun näyttelyn jälkeen yskimään ja kennelyskä jatkuu yhä. Onneksi on jo huomattavasti helpottamaan päin. Yskii enää vain muutama...
Kajaanin retken toki piti olla viimeinen näyttely, kun tulos oli haluttu. Mutta päätettiin kuitenkin lähteä käväisemään Turussa, kun se tuli jo maksettua ennen Kajaanin retkeä. Edeniä lukuunottamatta...
Reilu viikko sitten eli 16.1. olin koirien kanssa SRY:n maastojuoksentelutreeneissä. Tommi ja Jiipee olivat tehneet hienon radan Näsijärven jäälle! Tällä kertaa ei menty kelkan perässä vaan ihan oike...
Käytiin viime viikonloppuna tyttöjen retkellä Kajaanissa. Alunperin suunnitelmissa oli lähteä Paven ja Ruusan kanssa. Mutta koskapa Kaisa lähti Prahaan ja Pradalla oli juoksut, niin lähdettiinkin kok...
Onpas taas hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestä… Eikun asiaan suoraan. Olin viikon 47 työreissussa Italiassa ja koissut oli sillä aikaa taasen Pauliinan hellässä huomassa. Hyvin oli koirilla j...
You are no longer following . Undo?