Wiikkan toinen pentue on parhaillaan tulossa maailmaan. Viimeisen tiedon mukaan ensimmäinen trikkipoika on syntynyt. Röntgenissä näkyi viisi, joten aamulla toivomme tietävämme värit ja sukupuolet ja ...
Jottei menisi tämä blogi ihan näyttelymenestysten hypettämiseksi, vähän sitä arkea meiltä kuvien myötä. Neiti Siili Suhonen on vanhoilla päivillään vähän leppynyt ja sietää jopa koiria tervehtiä. Sam...
Josen ekat lapset kasvaa. Silmät ovat jo auki ja meno pentulaatikossa kiihtyy. Tällä viikolla täyttävät kolme viikkoa. Kuvia ja infoa köytyy kennel Busterin sivulta. Jobitit eli Busterin E.t (kuvat: ...
Josen näyttelyputki jatkui viikonlopun tauon jälkeen Helsingissä. Tuomarina meillä Svante Frisk, joka edellis vuonna oli jättänyt josen PU2 pallille. "tilltalande hane. vacker helthet. fin kropp ...
Viime kaudesta saldona viisi sertiä ja ties kuinka monta ROP-sijoitusta. Annettiin pojan vanheta ja kaksivuotiaana sitten ilmoitettiin se monen viikonlopun näyttelyturneelle. Vähän poika yllätti liia...
Täällä blogissa aikaisemminkin esiintynyt kakru tuli ekaan näyttelytrimmiin. Varsin lupaava lapsi. Valitettavasti näillä nuorilla on ennakoimaton karvankasvu ja kasvattaja oli hieman laskenut allekir...
Jose kun oli päässyt näiden kauniiden naisten makuun, ei lopettanut ennenkuin kolmaskin oli käynyt kylässä. Toisen morsiamen kanssa sukulaisuussuhde kiinnosti meitä siittiöiden omistajia sen verran j...
Touhukas viikonloppu takana, eikä ihan kaikkea suunniteltua päässyt edes toteuttamaan. Tarkoitus oli lauantaina palauttaa Oona tiitinen kotiinsa ja käydä katsomassa Nitron lapsenlapsia. Tämä kuitenk...
Hyvää syntymäpäivää vaan itseleni. Suomi hävisi jenkeille Olympiataistossa. Kuuntelen Apulannan biisiä; Kusen tulta. Toista se oli silloin kun täytin 23 vuotta. suomi voitti Maailmanmestaruuden ja A...
Tämä kirje otsilolla: Luettavaksi ja allekirjoitettavaksi, on pompsahdellut monasti mailiin tämän päivän aikana: JÄSENALOITE SKSK RY:N HALLITUKSELLE 23.2.2010 1. Jalostustoimikunnan kokoonpanoMe all...
Sain maanantaina terveisiä Enskapanskalta! Ihan tuli sellainen herkkyysvaihe sisuksiin kun Einon kuulumisia luin. Toki olen Einon tempauksia saanut tietooni säännöllisesti, mutta tämä kirje kyllä lä...
Sona lähti perjantaina Eijan matkaan kohti Liettuaa ja maailmanvalloituksen ensimmäistä reissua! Oli se vähän ankeata ja hiljaista meillä kotona kun kukaan ei leikkinyt vesipuisto Serenaa vesikupiss...
Oli jokseenkin stressaavaa :D Lauantaina oli rokotuspassi hukassa ja sitä etsiessä tuli siivottua koko olohuonekin, sohvan alusia myöden. Tuskanhiki otsalla ja paniikissa, eikä passia löytynyt mistä...
Bjarne-Bonon trimmi oli sovittu lauantaille. Ja mukava yhteensattuma oli tietysti myös se, että mun lempparilapsi, Vili kera kummilapseni ja nitron kauneimman jälkeläisen eli Lucan, olivat myös tulo...
En taida vähään aikaan, siis tuon tulevan viikonlopun näyttelyn jälkeen ainakaan, kehdata näille sivuille paljoa Sonasta selitellä. Seuraavaksi taidan videoida mäyskän selviytymistä lumikinoksissa....
Sonahan on sitä mieltä, että menneellä viikolla täällä on vaan keskitetty pennuntekemispuuhiin. Asiaan joka Sonan mielestä on aivan liian yliarvostettua ja turhaa. Kun Nitron tyttöystävä tänää läht...
APUA! Ilmoitin Sonan ekaan viralliseen näyttelyyn päivää liian myöhässä. En tiedä oliko tuo unohdus alitajuntaisesti tahallinen, mutta mulle niin tyypillistä. Vaan niin se kilpailunumero tipahti pos...
Saatiin tuossa joku aika sitten superidea tyttären kanssa. Sellainen talvinen yhteiskuva kaikista koirista, että olisi sitten ensi vuotta varten joukukorttikuva mitä lähettää. Mehän ollaan aina joul...
Helsinki, Kaapelitehdas 10.01.2010 Pentunäyttely, Tuomari Saija Juutilainen sanoo: 8,5 kk Hyvin kaunislinjainen, tasapainoinen narttupentu, jolla sopivasti raajaluustoa. Narttumainen pää ja ilme. Hi...
Meidän nuoriherra Wiikka sai urakkansa päätökseen. Kolmena päivänä treffeillä käynyt neitonen palautui sunnuntaina kotiin ja treffien tulosta odotellaan jännittyneinä. wiikkaa itseään ei jännitä mik...
Viimevuoden puolella meidän Nitrolle löytyi varsin mielenkiintoinen tyttöystävä. jopa niin mielenkiintoinen, että harkitsin ihan pennun ottamista tästä yhdistelmästä. Nitrollahan on kaksi pentuetta ...
23.1.2010 TURKU int. Kresten Scheel DK: 14 kk. Hyvät kompaktit mittasuhteet. Hyvä maskuliininen pää, jossa sivulta katsottuna yhdensuuntaiset linjat. Hyvin kiinnittyneet oikea-asentoiset korvat. Hyv...
Jännitys alkoi jo noin kuukautta aikaisemmin kun Jose tuli trimmiin. Sellaiseen näyttelyä edeltävään putsiin. Siinä sitten villattiin ja alettiin koiraa rakentamaan. Ja pupu meni pöksyyn. Pelottavan...
You are no longer following . Undo?