Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen on viime vuonna julkaistun Lemmikkielämää -kirjansa jälkeen yrittänyt saada koiranomistajissa reaktiota aikaan puheenvuoroillaan, joita hän on esittänyt Hel...
Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu löytöeläinten maahantuonnista. Keskustelu alkoi Suomen Eläinlääkäriliiton 27.1.2010 antamasta linjauksesta: ”Pelastustarkoituksessa tapahtuva yksittäiste...
Eläimiä voi auttaa muutoinkin kuin yksilötasolla pelastamalla yksilöitä, vaikka tärkeää eläinsuojelutyötä sekin on. Jotta eläinten asemaan voidaan vaikuttaa laajakantoisesti tarvitaan ihmisten asent...
Koiraveron tarpeellisuudesta on käyty keskustelua aina ajoittain ja tällä hetkellä adressit.comissa on jo liki 4000 nimeä kerännyt vetoomus koiraveron poistamiseksi kaikista Suomen kunnista (http://w...
On häkellyttävää miten samanlaisia väkivallan oikeuttamiseen liittyviä perusteluja on käytetty sekä koiran että ihmislapsen väkivaltaisessa kasvattamisessa ja opettamisessa. Koirafoorumeita lukiessa ...
Suomessa on voinut seurata MTV3 Ava kaapelikanavalla Hollywood julkkis “koirankuiskaaja” Cesar Millanin menetelmiä ratkaista koirien ja ihmisten välisiä ongelmia. Myös netistä voi seurata miten tämä ...
Monet meistä on kohdannut jollain matkallaan kulkukoiria. Ensiajatus kohtaamisesta saattaa olla että näillä onnekkaillahan on hyvät oltavat kun ne saavat vapaina vaeltaa pitkin maita ja mantuja ja jo...
You are no longer following . Undo?