Tänään paino oli 113,0 kg eli -200 gr taas. Taitaa mennä pari vuotta, ennen kuin mitään näkyvää saadaan aikaiseksi . No itse asiassa luulin, että se viimeviikkoinen 200 gr on tullut takaisin eli olla...
No kävin vaaálla ja eihän se näyttänyt kuin 200g painonlaskua. Enkä oikeastaan muuta odottanutkaan, olen ihan tyytyväinen tähän. Olen kuitenkin muokannut ruokavaliota terveellisemmäksi, enkä ole ahmi...
Jotenkin sisäistin sellaisen asian, ettei mun tartte taistella kuin yksi päivä kerrallaan. Tämän päivän taistelu näyttää onnistuneen melkoisen hyvin. Olin aamulla uimassa ja sain uitua puolessa tunni...
Olen nyt lihonut kaikista mitoistani ulos ja painoa on kertynyt 113,4 kiloa. Olen yrittänyt selittää tätä itselleni ties millä selityksellä, mutta kyllähän minä sen tiedän mistä se paino on kertynyt....
No niin elämää ollaan menty eteenpäin noin kolme kuukautta karppauksen aloittamisesta. Alkuun pidin melko tiukkaa kuuria hiilihydraattien suhteen, nyt syön silloin tällöin ruisleivän palan tai kaurap...
Mulla on näitä sötkäyksiä vaikka kuinka, mutta tässä on nyt yksi. 4 isoa tomaattia viipaleina, mustaa pippuria rouheena, 1 Hk:n Blå kahdeksaan viipaleeseen leikattuna, 1 pussi homejuustomurua ja 1 pu...
You are no longer following . Undo?