Ulkonäkö voi pettää Tänään Freddy sai sitten lopullisen tuomion, kastraatio häämöttää lähitulevaisuudessa. Mammaa ei enää tyttöjen jahtaamiset naurata. Tänään oltiin lepposalla metsälenkillä, kun yll...
Kylläpäs meillä on tylsä elämä. Ei ole vähään aikaan ollut yhtään mitään mistä kirjoittaa, enkä ole saanut otettua kuviakaan, joten blogi on jäänyt päivittämättä. Tänään kuitenkin oli niin kaunis ilm...
Kaikki, jotka ovat pennun omistaneet, muistavat varmaan sen ah-niin-ihanan ajan, kun ulkona ei saa kävellä rauhassa pentunsa kanssa, vaan ympärillä parveili jatkuvasti ihmisiä ihastelemassa ja lääppi...
Tältä näytti Freddy ulkoillessaan paukkupakkasilla pari viikkoa sitten. Pakkaset ovat lauhtuneet siitä ja vaihtuneet märkiin nollakeleihin. Äidin kameralta löytyi muutama kesälomalla otettu kuva ja k...
Eilen oli kerrankin vapaapäivä luistelusta, joten päätin tarttua tilaisuuteen ja suunnata Tikkurilaan miittailemaan petsieläisiä. Tarkoitus oli tavata kello 12 siinä Tikkurilan juna-aseman lähettyvil...
Päätin väsätä Freddystä pienen esittelyn blogiin, jotta myös sellaiset, jotka eivät tunne, pääsisivät mukaan elämäämme vähän helpommin :) Esittely ei ole mikään kovin pitkä ja kattava, sillä en usko ...
Kipeenä on tylsää, varsinkin kun on sen verran kipeä, ettei voi mennä kouluun tai harkkoihin, muttei kuitenkaan niin kipeä, että nukkuisi koko päivän. Siispä tänään on ollut varsin tylsä päivä. Fredd...
Käytiin taas lääkärillä näyttämässä jalkaa. Mitään suurempia muutoksia ei ole tapahtunut, iho on paksuuntunut ja mennyt paremmin umpeen, mutta ei tosiaan mitään sen suurempaa muutosta mihinkään suunt...
Yleinen vaiva shelteillä, ja Freddy on nyt sitten yksi niistä monesta sheltistä, jotka kärsivät tästä sairaudesta. Sunnuntaina kotiuduin Vaasasta ja maanantaina huomasin Freddyn räpyttelevän vasenta ...
Taidot onkin sitten vähän puutteelliset. Mutta eiköhän ne taidotkin sieltä vähitellen ala löytyä kun harjotellaan. Käytiin siis tänään sitten treenailemassa, kun eilen ei ehditty (= omistaja ei jaksa...
Tarkoitus oli mennä treenailemaan hiekkakentälle, mutta kylmyys hirvitti, joten jäin sisälle silppuamaan nameja ja treenataan sitten huomenna. Eikä mitään selityksiä - huomenna treenataan. Tänään teh...
Pulkassa tosiaan. Kun päästiin hiekkakentälle huomasin, että siellä oli taas lauma lapsia laskemassa pulkalla. Pelkäsin siis ettei Freddy pystyisi keskittymään ollenkaan kun kiljuvia lapsia pyyhältää...
Nyt niitä vihdoin on! Käytiin taas metsässä ja tällä kertaa sain kaikki kameran osat mukaan. Tänään siis kuvapläjäys. Luoksetulo alkaa olla jo hyvällä mallilla Kuuraparta Ärsyttää kun 16 asteen pakka...
Ensiksi hyvää alkanutta vuotta 2010 kaikille! Laitan tarkemman selostuksen meidän uudenvuodenaatosta vähän myöhemmin, nyt ajattelin pohdiskella mennyttä vuotta ja suunnitella tulevaa. Ensimmäiselle v...
Käytiin taas näyttämässä jalkaa ja se oli mennyt paremmin umpeen. Siinä oli kuitenkin aika paljon rupea, joten lääkäri halusi siirtyä sukkaan, ettei se haudu siteessä ja tulehdu. Jalka oli muutenkin ...
You are no longer following . Undo?