Taitaapa niitä vielä olla ihan kaksin kappalein! Varoitukseksi ja mahdollisen pettymyksen ehkäisemiseksi kerrottakoon samantien, että tässä kirjoituksessa paljastuu vain se toinen. Sonyn silmä sitten...
Tehtiin semmoinen puolentoista tunnin iltalenkki eilen ja sen jälkeen mun pihalta löytyi seuraavaa... Kaksi rallikoiraa Kaksi pöhköä Yksi ihmettelijä Yksi kulmansa maalannut Yksi bilettäjä Aaaa, kato...
Lahja oli määrä avata jo viime torstaina, mutta oletettu kaatosade piti paketin kiinni vielä viikon ajan. Eilen töiden jälkeen ei ollut sekuntiakaan ylimääräistä aikaa. Pikku lenkin tehtyäni menin nu...
On ollut tosi lämmintä viime päivät, että ei voi kuin vaan toivoa, etteivät kamalat helteet ala jo nyt! Maanantai oli lämmin päivä, vaikka arska suurimmaksi osaksi lymysikin pilviverhon takana. Sitte...
Ihan ekaksi kiitos jälleen kerran treenikamulle, joka mahdollisti meille reissun Poriin Kun tuo näyttely tuli puheeksi, niin ajattelin ilmoittavani vaihteeksi sinne Ticon. En kuitenkaan ollut ihan va...
Sitä lähdetään Porista hakemaan ja ainakin nyt näyttää hyviltä mahdollisuudet myöskin tavoittaa tuo. Eilen taas päästiin kera suosiollisen sään meitin perjantaikuskin kyytiin. Pian matkan alettua huo...
Joop, Sony on sen verran hankala tapaus, että piti ihan yksityistunnille mennä... Eilenpä sellaisella sitten oltiin. Aluksi kouluttaja kysyi, että mikä on meidän suurin murhe tällä hetkellä. Sanoin, ...
Jos kerron, että niitä oli 141 kappaletta, niin onko ihan turhaa yrittää uskotella, että maapallo on turvassa marssilaisten hyökkäykseltä? Jotkut saattaa pitää meitäkin jonkin toisen planeetan asukke...
Jo toisen kerran täällä tänään naputtelen tekstiä. Mietinkin, että lisäisinkö tämän vaan aamulla kirjoitetun perään, mutta päädyin tekemään tälle ihan oman kirjoituksen. Lukijoillekin se on helpompaa...
Kirjaimellisesti ja kuvainnollisestikin. Ticoa lienee voi kiittää noista toisesta...? Jälkikurssin viimeinen kerta pidettiin Turun lentokentän lähellä olevassa metikössä. Taas saatiin samalta henkilö...
Sunnuntaiaamuna tein pojille jäljet ja sitten käytiin lenkillä. Jälki sai muhia semmoiset 2,5 tuntia. Sonyn jäljessä oli pieni “ekstra”. Lähdin tekemään jälkeä myötätuuleen, mutta sitten tuli melko n...
Treenikamuamme Ilman häntä todennäköisesti ei oltaisi tänään päästy pienimuotoiseen islismiittiin. Pienimuotoinen se lopulta olikin, sillä paikalla olivat vain me kolme isliksen omistajaa, jotka olla...
Tulipa vastaan ylläri kun olin aikeissa alkaa valmistamaan sydämiä sniffailuun. Sulatus paljasti pussista jonkin esihistoriallisen tirpan sydämen. Pakko sen oli olla, sillä ite en oo ikuna kuullut ni...
Viime tiistaina kun olin Sonyn kanssa koulutuksessa, kuulin vappuna olevasta mätsistä. Kysäisin, että kiinnostiko treenikamua lähteä mätsiin, mutta hän ei päässyt töiden takia. Siispä molempia en voi...
Tico pysähtyy kiittämään ja jatkaa koheltamista kohti seuraavaa ikävuotta, joka todennäköisesti on säheltävä seiska, jollei meno tästä muutu ;) Suuri kiitos tätäkin kautta hänelle, joka lähetti Ticol...
Oli vuosi 2006, ja kuukausi oli juuri uus. Kun Helsingin länsi-satamaan, oli saapunut neljä pentua ihmisiä sekoittamaan. Moni olisi tahtonut niille kodin antaa, ja öin ja päivin tarpeilleen kantaa. M...
Aamulla tein tuohon lähipellolle pari jälkeä. Sonyn jälkeen laitoin vaan namin per askel ( niin kuin mua oli neuvottu). Ticolle sitten enemmän ja siihenpä hupenikin loput edellisen päivän treeneistä ...
Tosiaankin keskiviikkona polkaisin Ticon kanssa kauppaan kauniissa kuura-aamussa. Kuura on tähän aikaan vuodesta katoava luonnonvara, joten jo takaisin tullessa hikoiltiin auringonsäteissä. Kun oli n...
Ensiksi myöhästyneet koiranpäivätoivottelut kaikille koiruuksille. Eilenhän oli koiranpäivä ja ihan kivaa, että tämä mahtava lemmikki on huomioitu ihan omalla päivällä :) Kivan sään perusteella koulu...
Oh my, what a day! Kun eilen sää näytti suotuisalta, niin lähdettiin liikenteeseen varttia vaille kympin aikoihin. Perillä Kuralassa oltiin yhdentoista jälkeen. Niin olin laskeskellutkin. Laitoin poj...
Apuva! Mahdankohan mä enää muistaa mitään... On tässä vedetty tämä viikko sen verran tukka putkella :D Noo, lauantaina tuli sateeseen sen verran taukoa, että päästiin hyppäämään parin tunnin lenkura....
Kiitämme vielä kerran onnittelijoita Lauantai-ilta meni siinä kun täyteen ahdetut pallomahat (molemmat saivat sen kobran lisäksi pussillisen kurkkutorvimössöä. Yhdessä pussissa on n. 600g) käväis...
Kello oli herättämässä seiskalta, mutta unet loppuivat jo puol kuuden aikaan. Söin ja kävin poikien kanssa tunnin lenkin. Senpä jälkeen oli hyppysulkeiset. Molemmille otin kaksi kymmenen kerran satsi...
Tänään oli ohitusrinki. Oli jotenkin outo fiilis mennä sinne kun jo eilen oli päättynyt työviikko. Sitä tunnetta hämmästellessäni huomasin, että miten rentouttavaa oli eilen ollut se, ettei tarvinnut...
Sitten vaikka suohon ;) Maanantaina tulikin suunnitelmiin muutos kun puhelin soi kolmen jälkeen. Pomo soitteli ja kyseli voisinko tulla töihin aikaisemmin tekemään 36 käämin sarjan, jonka piti lä...
Lauantaina lähdettiin prismalle treenimään. Molempien kanssa otin kaksi kertaa. Ticolla meni hyvin. Sony taas tarjoili toisinaan vääriä asentoja ja jäi seisomaan pienellä viiveellä. Enempää en viit...
Poikien lempikohta pihalla on viimeisiään vetelevä lumikasa. Sitäkään ei olisi jos olisin kolannut lumet muualle, että sietää olla kiitollisia jäbät ;) Tuosta lumikasasta pojat sai liikkeelle vain ...
Kiitokset tsempityksistä! :) Maanantaina mentiin aamulla prisman parkkikselle pyörimään. Aloitin treenin makoilulla. Sonyn sidoin varmuuden vuoksi pyörätelineeseen. Tico sai olla ilman kiinnityst...
Jees, eilen oli kovin aikomus mennä treenimään prisman pihalle, mutta jälleen kerran sade muutti suunnitelmia ja päädyttiin koulunpihalle. Siellä meni oikein hyvin. Ticon miinuksia oli just nuo siv...
Ja valmiina hyppäämään tuolilta? We´ll see about that... ;) Höpinät sikseen. Kiitos ja kumarrus mieltä lämmittävistä kommenteista Lauralle ja Hennille :) Tässä on taas kehitteillä jottain ja mä e...
You are no longer following . Undo?