Emäntä oli opiskelijoiden kanssa töissä ratsiassa Vantaalla ja meikä pääsi mukaan. Kyllä oli kivaa! Poliisisetät rapsutteli ja opiskelijat myös. Ihmisten katseesta näki kunnioituksen... heh, ne luuli...
"Kun kerran aloitettiin, niin tehdään sitten kunnolla" on malinoisin motto. Ja viime torstaina mentiin sitten Lohjalle BH-kokeeseen eli ensimmäiseen kokeeseen, joka vaaditaan, jotta pääsee ni...
Olin viime lauantaina emännän kanssa Porvoossa tottelevaisuuskokeissa - ei, ei kilpailtu numerolla 1 tai 2, vaan nyt oli kilpailunumero ihan sieltä toisesta päästä eli alokasluokan viimeisenä koirana...
Joo - näin kävi, viikon päästä tehtiin uudestaan sama juttu, siis tottelevaisuuskoe. Meikäläiselle helppo homma, vaikka kyllä se meinasi siihen alkuun pysähtyä. Yksi uroskoira ei pysynyt ollenkaan pa...
Olin nimittäin viime sunnuntaina 15.4.07 ensimmäisen kerran oikeissa kisoissa - tottelevaisuussellaisissa. Lähettiin aamulla aikaisin ajamaan kohden Forssaa ja taisi tuota emäntää vähän jännittää. Mu...
Meni vähän aikaa tuosta edellisestä kirjoituksesta, mutta emäntä perustelee kiireillään. Tekosyy, sanon minä. Vaikka kai toi emäntä ihan oikeasti on jotain saanut aikaiseksi. Väitöskirjasta puhuu. Mi...
You are no longer following . Undo?