Syksy ja talvi vierähtivät ilman blogipäivityksiä, pitää päivittää kuulumisia tässä välillä. Kevään rauniotreenit korkattiin Muhoksen raunioilla. Miinalle se oli ensimmäinen kerta raunioilla ja sen k...
Viime viikolla pentusille tuli ikää 9 viikkoa ja to-pe lähtivät loput pennut omiin koteihinsa. Torstaina lähti Akuliina Ouluun ja Annastiina Tamperelle ja perjantaina Amalia Porvooseen ja Aleksantra ...
Pienen koiran suuri varjo
Tänään pakkasin ipanat autoon ja kävin niiden kanssa Mustissa ja Mirrissä. Kaksi kerrallaan kainaloon ja kiertelemään myymälään. Samalla haettiin pentusille lisää jauhelihaa, kalkkunaa, lohta yms. pa...
Kuusi pientä piraijaa ovat hyvin energistä sakkia. Olen ottanut uusia kuvia, mutta niiden saaminen nettiin menee todennäköisesti viikonlopulle. Useampikin ihminen on kysellyt päivityksiä ja kuvia, mu...
Tiina tuli eilen katsomaan pentusia ja pitkä mietinnän jälkeen päätyi ottamaan mukaansa Adeliinan eli neidin nro 5. Adeliinasta tuli Devi ja se pääsee riivelöimään pentujen isää Dustya ja Dimmu-corgi...
Ensimmäinen pentunen lähtee tänään, Dusty-isin omistaja Tiina tulee katsomaan pentusia ja yksi neideistä lähtee isin & Dimmu-kookin kaveriksi Tampereelle. Saa nähdä miten raaskin luopua pennuista, to...
Meillä on käynyt mukavasti erinäköisiä ja -kokoisia vieraita viimeisten viikkojen aikana. Eilenkin oli tupa täynnä, useampi lapsi ja aikuisia, pennut vilistivät lasten keskellä ja roikkuivat välillä ...
Akuliina Aurora Amalia Aleksantra Adeliina Annastiina Adalmiina
Ensin liehitellään ja madellaan, pääsisikö viekkuun nukkumaan??? Kiltti Santte, pliiiiiis! Ja onnistui, tyytyväinen neiti nukkuu Santen vieressä :)
Meitin pappakoira Santte 13v on hyvä setäkoira, pentuset haastavat innoissaan Santtea leikkimään, mutta vanhaherra ei pahemmin piittaa riiviöistä. Santte opettaa hienovaraisella tavallaan pennuille k...
Mukulat kasvavat kovaa kyytiä, nyt kaikki ovat jo ylittäneet kilon painon, pieninkin oli pari päivää sitten 980 grammainen. Muutama päivä syötiin Alt:ia (eli NEU:n raakaversiota) ja nyt otin seuraava...
Tässä muutama kuva pennuista, ikää reilu kolme viikkoa. Neiti 1. Neiti 2. Neiti 3. Neiti 4. Neiti 5. Neiti 6. Hauuuukotus! Neiti 7. Tänään 28.2. otettiin uusimmat kuvat, niiden lataus jatkuu huomenna...
Pentuset olivat sunnuntaina 17vrk ikäisiä, sain kuvausapua joten saatiin otettua neideistä yksilökuvat. Silmät olivat kaikilla muilla jo auki paitsi kolmosella, joka avasi omansa seuraavana päivänä. ...
Nyt on kaikilla pentusilla silmät auki ja kovasti jo keskenään leikkivät. Pientä painia ja "hammastelua" on ja tänään oli ensimmäisen kerran kunnon iltatohinat, kun innostuivat porukalla telmimään. H...
Kahdella pentusista rakoilevat jo silmäluomet, joten lähipäivinä alkaa pentujen maailma kirkastua. Kovasti ovat jo touhuilevampia ja tomerasti kulkevat pää pystyssä.
Pentusten päivät kuluvat syöden ja nukkuen, Tara hoivaa niitä esimerkillisesti. Tänään piti jo leikata kynsiä pennuilta, kun takertuvat niillä joka paikkaan. Kaikilla pennuilla on painot nousseet, pi...
Pentujen päivät kuluvat syöden ja nukkuen. Painot ovat nousussa, jokainen on nyt ylittänyt syntymäpainonsa ja kaksi ahneinta on kerännyt jo 40grammaa lisää painoa. Ihanan terhakoita ja tyytyväisiä pe...
Hiljaiseloa elänyt tämä blogi pari vuotta, mutta tässä tilannepäivitystä meidän kuulumisista: Tara on nyt 3,5-vuotias ja tässä syksyllä saatiin hyväksytysti läpi pelastushaun loppukokeet, 24.10. lopp...
You are no longer following . Undo?