Pääsin pari viikkoa sitten Nudgessa tutustumaan ensimmäiseen luonnon raaka-aineista valmistettuun Kure Bazaar - nimiseen kynsilakkasarjaan. Tilaisuus oli monella tapaa ainutlaatuinen.Oli suuri k...
Lauantaina oli jälleen vuorossa parhaimpia tapoja viettää iltaa. Oma lempibändi ja parhaimpia keikkaystäviä ympärillä :). Tällä kertaa emme saaneet koko jengiä kasaan, mutta onneksi olohuonekeikalla&...
Yksi elämäni onnellisimmista hetkistä tapahtui viime viikonloppuna.Oma lempibändi keikalla olohuoneessa, ystävät läheltä ja kaukaa paikalla, ilmainen juoma- ja herkkutarjoilu sekä tämä kaikki ihan ja...
Hytisin helmikuussa pakkasessa ja kerroin teille parhaimmasta laukkuystävästäni Taikinasta. Yhteistä taivalta on kertynyt nyt kohta jo kolmen kuukauden verran ja voin kertoa olevani yhä vieläkin ihas...
Mikäli sinulla tai kaverillasi/tutulla/naapurilla /sisaren kaimalla on tarvetta pätevälle järjestelmäkameralle ja parille siihen kuuluvalle lisähärpäkkeelle niin minulla olisi nyt myynnissä Nikon D90 ...
Huomenta @ 08:00Vuorokaudessa eivät riitä tunnit, kalenteri hajoaa liitoksistaan ja pitäisi tehdä sitä ja vielä tuota. Sain muuttoaikataulut toimimaan ja tämän viikon sunnuntaina alkaa ensimmäinen fy...
Huomasin että minulla on sen verran asiaa juhlavalmistautumiseen liittyen että ajattelin tehdä kyseisen aiheen ympärille oman pienen teeman johon sisältyy blogimerkintöjä vinkkien ja niksien kera :)....
Kiitos pääsiäisloman minulla on ollut jopa aikaa olla tietokoneella - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Rästissä oli niin sähköposteihin vastaaminen, kuvien käsittelyt, kirjoitustyöt ja ...
Heijå Sverige!Elämäni ensimmäinen ruotsinristeily koettu. Huhhuh, ei voi kuin ihmetellä mikä suomalaisiin menee risteilyillä. Rajat, estot sekä järki katoavat jo lähtöterminaalissa.Eräs mies sai minu...
Asiasta olen ollut tietoinen jo muutaman viikon ajan, mutta nyt kun minulla on mustaa valkoisella niin uskallan siitä myös hehkuttaa täällä blogin puolella.Minä muutan vihdoin ja viimein omaan yksiöö...
Olen ollut aina hieman ristiriitainen persoona kun kyseessä on asia nimeltä sitoutuminen. Tunnun löytävän välillä turhankin helposti Siltä Oikealta vaikuttavan tyypin, hurahdan tyyppiin täysillä ja s...
Päätä kinnaa ja AHdistusMAsennus puree nilkasta.Minulla olisi ensi viikolla kahdet juhlat. Toisessa pukukoodina tumma puku ja toisessa juhlapuku.Kutsun tumma puku- juhliin sain vasta hiljattain ja jä...
Ennen kuin hilppaisen töihin niin jätän teille sunnuntain kunniaksi pienen asian pohdittavaksi ja odotan innolla että onko tänne syntynyt minkälaista keskustelua kun illalla palaan takaisin kotia :)....
Helsinkiläinen kosmetiikan maahantuontiyritys Face Helsinki kutsui minut Finlandia-talolla 6.3.2012 järjestettyyn Kauneustrendit & Markkinat 2012 - seminaariin. Yhteistyössä olivat mukana Carpela...
Karkauspäivä eli keskiviikko oli upea keli. Aurinko paistoi ja oli ihanan lämmintä :). Asunto kylpi valossa ja parvekkeella valokuvatessa tuli hiki.Töihin kävellessä näin kaduilla hymyileviä ja hyvän...
Kävin eilen Finlandia-talolla kuulemassa Kauneustrendeistä & Markkinoista 2012. Luennot olivat todella mielenkiintoisia ja sain niistä todella paljon irti ja uutta haisua mihin suuntaan kaudenala...
Vuoden 2011 viimeistä vuorokautta viedään :). Ennen siirrymistä jälleen "oikeiden" blogijulkaisujen pariin (pois tylsistä lifestylejutuista) haluan rykäistä kuvamuodossa otteita joululomastan...
Halusin tulla moikkaamaan teitä täältä tien päältä. Istun jo kolmatta tuntia bussissa ja vielä olisi hieman alle kaksi tuntia jäljellä. Rakastan autossa istumista eli tämä on kaikkea muuta kuin puudu...
Hrrrr!Olen jo tottunut Helsingin mukavasti lämmittäviin ilmansaasteisiin sen verta hyvin että jo muutaman päivän kestäneet -20 pakkaspäivät Keski-Suomessa ja Idässä alkoivat riittämään minulle. Lauku...
Tätä on odotettu niin kauan. Jännittää.Olen fiilistellyt koko aamun jo kerran aikaisemmin sinfoniaorkesterin kanssa soitettuja kappaleita:Happoradio – Itä-Suomessa tuulee - Live (spotify)Happora...
Olin mukana Kulttuuritehdas Korjaamossa juhlistamassa Canonia ja pääsin ennakkotutustumaan Canonin tuleviin uutuustuotteisiin. Herkkuväreissä olevia pokkareita ei voinut olla ihastelematta ja&n...
Kävin Tampereella keikkailemassa sekä katsomassa pitkästä aikaan aivan mahtavia tyyppejä <3.Viimoisille tyypeille sanoin heipat lauantaina juna-asemalla ja päätin mennä haikean mielentilan siivitt...
Nyt en malta olla enää paljastamatta teille laukkua josta hieman jo vihjailin ja joka on vienyt sydämeni täysin :).Parhaasta laukkuystävästäni Taikinasta löytyvät kaikki parhaan ystävän piirtee...
Olen ollut vannoutunut läppärityttö jo useamman vuoden ajan. Kannettaville tietokoneilleni en ole kuitenkaan tullut koskaan hankkineeksi niinkään olennaista asiaa kuin läppärilaukkua. Ai miksikö? En ...
En ole nukkunut neljään (4) yöhön kotona vaan hiihdellyt tapahtumasta toiseen ja käynyt välissä tietysti myös töissä. Ai mitenniin kiirettä pitää? En kyllä valita, tykkään elämäntyylistäni tällä hetk...
Olen aivan myyty mikäli näen kauniin ja persoonallisen meikkien säilyttämiseen ja -kuljettamiseen soveltuvan pussukan. Upean meikkipussukan löytämisestä tulee vähän sama fiilis kuin mikä uusien alusv...
Minulla on ollut jo useamman vuoden projektina löytää läppäreideni kuljettamiseen soveltuva läppärilaukku. Järjestelmäkamerani on myös hakenut jo pidempään sitä Sitä Oikeaa.Perinteiset kamera- ja läp...
Betty oli hieman ihmeissään uudesta kodista ja asuinympäristöstä. Betty ei nimestää huolimatta näytä minun mielestäni Bettyltä, joten nimesin pienen kaverin nimellä Rahvi. Rahvi on poika ja suloisin ...
Tiesittekö että myös Lushilta löytyy nykyisin kuivashampoota :)? No Drought -nimeä kantava uutuus oli minulle täysin uusi tuttavuus ja otin sitä mielelläni pienen purkillisen verran kotia testattavak...
Hehkutin tammikuussa 2011 löytäneeni täydellisen huulipunan. Talven kääntyessä kesään siirryin kevyisiin huulikiiltoihin ja Toscan käyttö vähentyi hälyttävästi. Vasta syksyllä aloitin kyseisen punan ...
You are no longer following . Undo?