Jaahas. Virallisesti olen tutkimusavustaja, todellisuudessa jatkan samoissa hommissa kuin tähänkin asti eli olen sitä "muuta henkilökuntaa", jota meidän yliopistossa pitää vähentää. Määräyski...
On tovi jos toinenkin vierähtänyt tänne kirjoittelusta, joten ei vain ole ollut asiaa, aikaa tai ajatuksia. Gradun kirjoittaminen on jälleen siirtynyt hieman eteenpäin, kun alkuvuodesta kysyttiin töi...
Tais jäädä tämän vuoden Irlannin reissut tuohon yhteen. Harmi, vaikka toisaalta ei olekaan. Tänään pääsen tuijottamaan valkokankaalta irlantilaista katukuvaa ja kuuntelemaan sitä ihanaa, mutta vähemm...
Hieman liioiteltu otsikko, mutta on siinä totuuden siemenkin. OAJ ja Opettaja-lehti ovat minulle pahuuden symboleja, oman itsenäisyyden ja oman ajattelun menettämisvälineitä. Minustako massaa? Yksi O...
Enpä ole vieläkään saanut aikaiseksi kirjoittaa valmiiksi sitä kesäisen reissun raporttia. Pian saattaa tulla kiire, sillä seuraava Irlannin reissu saattaa häämöttää jo horisontissa. Tosin tämä tyttö...
You are no longer following . Undo?