Nyt on taas kirjoitus into kasvanut, kun kuvaus välineet on uusittu ja saan tänne uusia ja hienompia kuvia. Sain nimittäin yo-lahjaksi Nikonin D80 18-135mm objektiivillä. Ensimmäisen kuvaus viikonlop...
Yoyo sai toisen sertinsä Lahden KV näyttelystä, jossa Yoyon lisäksi oli viisi muuta kk podengoa (kaksi jäi tulematta). Yoyo sai hyvän arvostelun ja oli PN2. ...
On nyt jäänyt kirjoittamatta, mutta asia korjataan heti. Eli olemme tällä aikaa pyörineet niin agility, näyttely ja ratajuoksu kehissä erilaisin menestyksin ja uusia temppuja harjoittellaan. AGILITY:...
9.4, eli eilen tapasimme Yoyon kanssa pitkästä aikaa Tildan (Iloinen koira Tilda). Tilda on pieni lk podengo. Päätimme lähteä kaverusten kanssa paikkaan, jossa tytöt voisivat juosta ja painia vapaina...
Elikä.. Päätimme ekstempore lähteä Saloon mätsäriin tuossa viime perjantaine. Näin Turun Sanomissa ilmoituksen ja otin tytöt mukaan. Ilma oli kylmä ja hieman vetinen aamulla (taisi jotain lumen tapai...
You are no longer following . Undo?