Joulunpyhinä sohvalla maatessa tuli tv:stä katsottua hömppääkin hömpempää hömppää, muiden muassa Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvaa. Elokuva sinänsä oli vähän liikaa minulle, mutta voi että, mikä ih...
Joulunalusaika on melkoista hässäkkää korukaupassa. Nettikaupan hoitamisen ohella täytyy ehtiä koruja myymään myös eri joulumyyjäisiin. Joulukuun ensimmäiset myyjäisemme ovat Suomen suurimmat joulumy...
Myynnissä siro sekretääri-kaunotar 1930-luvulta. Sopii hyvin työpöydäksi pieneenkin tilaan. Klaffin kun laittaa kiinni, niin kannettava tietokone ja sekainen työpöytä jäävät kätevästi piiloon. Lisät...
Löysin keväällä kauan kaipaamani jykevät vanhat kahvelit. Tällä kertaa ei tarvinutkaan mennä merta edemmäs kalaan, sillä aterimet löytyivät Kärsämäen antiikkikeskuksen muuttomyynnistä Turusta. Sittem...
Tuolihankinnoista innostuneena aloin haaveilemaan olohuoneen remontoinnista. Emme ole tehneet olohuoneesa vielä muuta remonttia kuin maalanneet lattian ja laittaneet nurkkaan pönttöuunin, mikä oli eh...
Nimittäin filmi-. Meidän pihalla kuvattiin elokuussa Edeniä ja aikamoista hässäkkää oli. Mutta hieno siitä tulikin! Tässä vähän esimakua, miltä pihalla oleva grillikatos näytti alkutilassaan ja miltä...
Kesällä Ruotsiin muuttaneet kaverini tutustuivat tänään paikalliseen huutokauppakulttuuriin. Huutokaupan kataloogi oli ennakkoon netissä nähtävillä. Tavaraa oli paljon ja kaikkia ihanuuksia, mitä ei ...
Olen kerännyt eteisen seinälle kollaasin erilaisia fasettihiottuja vanhoja peilejä. Mies sanoo tätä palapeiliksi. Kai se sellaista vähän muistuttaakin, sillä tämän 90-lukulaisen sukulaisen pintaahan ...
Pari viikkoa sitten lähdin viikonlopuksi vanhempieni luo junalla. Minulla oli vähän ylimääräistä aikaa ennen junan lähtöä, joten poikkesin aseman lähellä olevassa vanhan tavaran kaupassa nimeltä Wäkk...
Kaikkia aarteita ei voi itse pitää, siksipä myynnissä olisi Remington Standard 92 -kirjoituskone. Jollei kirjailijan runosuoni ala tämän äärellä sykkiä, niin sitten ei millään :) Lisätietoja huuto.ne...
Kuten viime postauksessa mainitsin, olen hullaantunut huutokauppoihin. Pietarin tammikuisesta huutokaupasta ostin Koruharakan konttoriin kattokruunun, jossa kimaltelevat kristallit. Vähän jouduin val...
Huutokaupat ovat uusi lempeni. Ne ovat vielä jännempiä kuin kirpputorit. Huutokaupassa on jännittävä tunnelma, ja vaik ei itse olisi huutamassakaan huomaa tärisevänsä muiden huutajien puolesta. Viime...
Minua vähän häiritsee, kun taloomme muutama vuosi sitten rakennettu lisäsiipi on sisäpinnoiltaan niin moderni. Siis ei mitenkään huomiotaherättävä, vaan oikeastaan aika neutraali, mutta laattalattiat...
Ostin kesällä työkaveriltani Harakan pääkonttoriin ihan mahtavan vanhan kirjoituspöydän 150€:lla. Siinä on säilytystilaa enemmän kuin missään, koska laatikot ovat suunnilleen kilometrin mittaiset. Pö...
Uuden vuoden kunniaksi on aika päivittää aarrekarttaa ajan tasalle. Läheskään kaikkia toiveitani en ole ehtinyt tänne listaamaan, koska niitä tulee kuin sieniä sateella :D Mutta muutaman aarrekartall...
Eurokirppikselle ilmestyi syksyllä unelmieni peilipöytä. Semmoinen oikein krumeluuri kampauspöytä, missä on kaappeja ja laatikoita koruille ja meikeille ja pakkeleille ja kimpsuille, ja suuri peili, ...
Rakas joulupukki, vaik et ihan täksi jouluksi enää kerkeäisikään veistelemään ja verhoilemaan ruokapöydän tuoleja, niin jos sinulla on vaikka tossa keväämmällä paremmin aikaa, niin voisitko laittaa j...
Tänä vuonna olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni ollut joululahjojen kanssa hyvissä ajoin liikkeellä, ja nyt alkaa kaikki lahjat olla jo kasassa. Paketointihommia sen sijaan riittää. Tänään sain p...
Olemme koko syksen etsineet suurta vanhaa ruokailuryhmää uuden kodin kunnollisen kokoiseen ruokahuoneeseen. Kiersimme kuumeisesti kirpputoreja, osto- ja myyntiliikkeitä ja huutokauppoja (mikä siis ...
Viimeaikainen hopeanväristen esineiden metsästys kirpputoreilta on alkanut kantaa hedelmää. Nyt niitä on ruokahuoneessa jo yksi senkinpäällinen (ja vähän sisäinenkin) täynnä. Osa näistä on kyllä viim...
Rakas lapseni on jo 2-vuotias:) Tuntuu, että vasta hetki sitten se oli vain pilke minun ja siskoni silmäkulmassa, mutta nyt korukauppamme juhlii jo toisia synttäreitään. Kaupan valikoima on kasvanut ...
Minulla tuppaa usein hienot ideat jäämään ajatuksen tasolle ja vielä useammin toteutuksen puolitiehen. Yleensä aloitan kaikkea puuhaamaan ihan tohkeissani, mutta sitten kesken homman tulee joku innos...
Talouspaperirullatelineen lisäksi mummolasta muutti meille myös aivan mahtava keittiöjakkara. Eikä mikä tahansa jakkara, vaan hienolla kiepsautusmekanismilla varustettu. Alemmat portaat saa tilan sää...
Olin etsinyt uuteen soon-to-be-ready keittiöömme jotain semisti retrohtavaa ratkaisua entisen pöytämallisen talouspaperirullatelineen tilalle. Mummolan vanha elämää nähnyt tällinki osoittautui juuri ...
Kun me oltiin pieniä, mummolassa oli ihania lautasia, joissa oli vaaleanpunaisia ruusuja. Mummi kertoi aikoinaan, että me ei siskon kanssa suostuttu muilta lautasilta syömäänkään kuin niiltä ihanilta...
Käytiin perjantaina vaihteeksi ruokisretkellä Eurokirppiksellä. Katselin siellä yhden vakkarimyyjän nurkassa huonekaluja, kun myyjä itse tuli paikalle ja sanoi, että jos sieltä jotain kiinnostavaa lö...
Viime viikolla käytiin vihdoin viemässä pihalla koko kesän lojunut remonttijäteläjä kaatopaikalle. Joka kerta kun ollaan kaatikselle jotain viety, niin mies on saanut tyhjentää peräkärryn itse, kun m...
Tilasin taannoin eBaystä pinkin revolverivyön, jota olin jo aiemminkin naureskellut, mutta kavereiden hienovaraisista estelyistä ja omasta hetkellisestä tyylitajun puuskasta johtuen en ollut viitsiny...
En ole aikoihin ehtinyt kirjoittelemaan tänne, koska joulukuu meni täysin kaupan joulumyyntihulinassa, ja tammikuussa lomailin pari viikkoa Vietnamissa. Hilajiselon aikana olen myös muuttanut, en vie...
Oman korukaupan pitämisessä yksi hyvä puoli on se, että aina löytyy asuun sopivat korut omasta takaa. Viime aikoina olen tosin toteuttanut tätä nurinkurisesti, eli ostellut koruihin mätsääviä vaattei...
You are no longer following . Undo?