Tein ystävälleni tälläisen kakun hänen 18 vuotis syntymäpäivänään!
Täytyy nyt myöntää, että muhun iski laiskuus :( enkä jaksanu tehdä itelleni kakkua, vaikka olinkin suunnitellut minkälaisen kakun haluisin tehdä. No, mutta tein kuitenki söpöjä muffinsseja! Muffinssi...
Tein tälläisen kakun serkulleni hänen nimipäivänään. Pohja on suklaakekseistä ja päälle tein kerroksen mansikoista, kermavaahdosta ja vanilijarahkasta. Ihan päällimmäiseksi tuli ohut kerros kermavaah...
Kun tulin Lontoosta kotiin aivan paloin halusta leipoa jotain mansikkaista ihanista tuoreista mansikoista! Aikaan sain mansikkatiramisun Unelmakakut-kirjan ohjeen avulla ja mansikkaleivoksia Lempilei...
Eipä ole tullu päivitettyä tänne piiiitkään aikaan! Ei ole oikein löytynyt inspiraatiota istua koneen ääressä kun on ollut niin kivat ilmat ;) Kaikkea on tässä parissa kuukaudessa tapahtunut, koulut ...
Tein tämän muutama viikko sitten kavereideni kanssa syötäväksi kisakatsomoon. Oli aivan älyttömän hyvää! :) Ohje on Maku -lehdestä. Alun perin se on siis valkosuklaa-aprikoosicharlotta , mutta kun en...
Eipä ole tullut pitkään aikaan päivitettyä tänne mitään kun on pitänyt niin kiirettä kaikkien koulujuttujen kanssa. No, mutta tässä kuitenkin kuva munkeista joita tehtiin kavereideni kanssa Vappuna. ...
Halusin kokeilla valkosuklaa-limerahkaa joten tein tämän tortun. Tykkäsin tästä kovasti, rahka oli mukavan raikasta. Murupohja 150g keksejä, esim. Digestive 75g margariinia tai voita Täyte 4 liivat...
Tämä oli todella hyvää! Ohje on Pirkka ruokalehdestä. 4 annosta 300g mustaa tagliatellea 1 ps isoja katkarapuja 1 tlk savustettuja simpukoita öljyssä ( itse laitoin vielä lisäki purkki tonnikalaa)...
Pidimme yhdelle kaverilleni yllätys synttärijuhlat ja tein hänelle tälläisen Japani aiheisen kakun. Kakussa on japaniksi numero 18 ja sen alla lukee hyvää syntymäpäivää. Pohjana on neljän munan sukla...
Tein tätä yksi päivä meille ruuaksi ja oli kyllä todella hyvää. Mitään ohjetta minulla ei ollut vaan sovelsin itse jotenkin näin: Ruskistin pannulla yhden silputun punasipulin ja lisäsin joukkoon tom...
Tein viime viikonloppuna juustokakun täältä löytämäni ohjeen mukaan. Kakku oli ihan hyvää, mutta ei parasta mitä olen syönyt. Parasta juustokakkua olen meinaan saanut New Yorkissa ;)
Eilen pikkuveljeni juhli kavereittensa kanssa synttäreitään. Ajan puutteen vuoksi leivoin vain kakun ja muut herkut ostettiin kaupasta. Tässä aluksi muutama kuva kutsukorteista jotka askartelin. Joka...
Eipä ole pitkään aikaan tullut kirjoitettua tänne mitään kun olin hiihtoloma viikon Gran Canarialla ja sitä edeltävä viikko oli todella kiireinen kun oli potkiaiset, vanhojen tanssit ( oli tosi kivaa...
Yli kolme tuntia keittiössä ja tässä tulos! Tein nämä Lempileivonnaiset -kirjan ohjeen mukaan ja ai että ovat hyviä! (ja epäterveellisiä, näihin meinaa uppos voita aika lailla)
Äitillä oli viime perjantaina synttärit ja tein hänelle lakkakakun. Pohja oli kahden munan kakkupohja ja täytteeksi laitoin kermavaahtoa, tuorejuustoa ja lakkoja. Päällä on syötävä kakkukuva ja Flora...
Syksyllä innostuin maistamaan pirkan pakaste susheja ja totesin että ne oli tosi hyviä joten siitä alkoi mun kiinnostus sushia kohtaan. Ja sopivasti löysin pirkka lehdestä nämä ohjeet joita kokeilin ...
En olekkaan pitkään aikaan päivittänyt tänne mitään kun mun kamera on ollut rikki ja korjauksessa, mutta nyt onneksi eilen sain sen takasin :) Tein viime kuussa Yhteishyvän Ruokamaailma lehden ohjeen...
Herkuttelimme näillä uutena vuotena, nams! Ohje on Yhteishyvän Ruokamaailma lehdestä. 12 kpl 100g taloussuklaata 1½ dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 100g margariinia 1 dl sokeria 2 kanamunaa ½ ...
Tässä nappaamiani kuvia :)
Löysin jonkun vanhan Pirkan ohjeen missä laitettiin joulutorttuihin appelsiinituorejuustoa ja luumuhilloa ja ajattelin että se voisi olla aika hyvää ja niinhän se onkin! Tänä jouluna meillä syötiin s...
Tein tätä enne joulua ja ihan hyvää oli. Ohje on Maku lehdestä. 6 annosta 3 keltuaista n. ½ dl sokeria 50 g hienoksi murennettuja siirappipiparkakkuja ½ dl rommia Marinoidut appelsiinit 3 suurta ...
Herkuteltiin näillä jäädykkeillä tässä yksi päivä, olivat kyllä hyviä. Tosin voisivat olla parempia jos ne hyydyttäisi vaan jääkaapissa liivatteenavulla, kun pakkasessa ne tulevat niin jäisiksi. Ohje...
Tässä vielä joulupukki pipareita :)
Tässä vähän koristelemiani pipareita.
Nämä olivat ihania pullia! Tein ensin ihan tavallisen pullataikinan jonka kaulin levyksi ja levyn päälle kaulin valmista piparitaikinaa. Käärin levyn rullaksi ja leikkasin siitä paloja jotka laitoin ...
Tämä oli mukavan jouluinen kääretorttu, täytettä olisi tosin saanut olla mielestäni enemmän. Ohje on Ruokamaailma lehdestä. 4 kanamunaa 1½ dl sokeria 1 dl ohratärkkelystä ½ dl kaakaojauhetta 1 tl lei...
Tein meille itsenäisyyspäiväksi vanilija-mustikkakakun tällä ohjeella. Korvasin vain vadelmat pakastemustikoilla ja niiden nesteillä ja kiinteytin ne liivatteella. Kakun päällä oleva Suomi on värjätt...
Tämä ohje on Valion mainoksesta. 100g pipareita kostutukseen 3/4 dl vahvaa kahvia päälle 2 dl kuohukermaa 1 prk Valio maustettua rahkaa rommi-rusina 1 rkl sokeria pinnalle kaakaojauhetta Murenn...
Viime viikonloppuna söimme perheen keksken pikkujoulu aterian. Kalkkunaa (koska minä en syö punaista lihaa), kermakastiketta, bataattilaatikkoa ja keitettyjä porkkanoita. Jälkiruuaksi oli piparitiram...
You are no longer following . Undo?