Aika kultaa muistot tai ainakin oman kokemuksen mukaan hieman muuttaa niitä. Isäni ,ikää 85 vuotta, joutui alkukesästä sydämen läppäleikkaukseen. Oli itse sitä mieltä, ettei tämän ikäistä ole järkevä...
Tuttavapiirissäni on yksi ns ikuinen opiskelija. Hänellä on ammattitutkinto ja hän on tätä koulutusta vastaavassa vakituisessa työssä. Hän halusi kuitenkin lisäkouluttautua. Ei siksi, että nykyinen ...
Syksy meni nopeasti ja joulu tuli kuin varkain. Pyhiä ei ollut monta ja ne menivät yhdessä vilauksessa. Perheessä jyllännyt mahapöpö piti liiallisen syömisen kurissa, eipä nyt tarvitse painia jouluna...
Tästä oli jo varoitettu kesällä mutta nyt syksyllä se sitten tapahtui. Esikoinen päätti muuttaa pois vanhempien helmoista omaan kotiin. Kiva ja kallis asunto löytyi ja sen enempää miettimättä, meni t...
Ennen kuin oma loma alkoi heinäkuun 19, oli pelko, että kaikki hellepäivät ehtivät mennä, ennen kuin itse niistä ehdin nauttimaan. Näihän ei ollut vaan lämmintä on riittänyt vielä elokuullekin. Pidän...
Vaikka vielä huhtikuussa näytti siltä, että lattiaremontti ei toteudu, asiat alkoivat kuitenkin mennä eteenpäin. Kun päästiin sovittuun aloituspäivään, homma alkoi edetä. Vanhat lattiat pois mutta s...
Kevät tulee kovaa vauhtia. Loma edessä ja kaiken pitäisi olla hienosti mutta kun ei vaan tunnu olevan. Mikään ei tunnu kivalta. Töissäkäynti tökkii, kotona ei huvittaisi tehdä mitään. Onneksi sentään...
You are no longer following . Undo?