Jennin blogissa bachelorette partyn meikki-osuudesta ihana postaus!
Sain arkitehdiltä pari viikkoa sitten hauskan ulkosuomalaisille suunnatun haasteen kotoa löytyvien suomalaisten esineiden esittelystä. Ensin ajattelin, että eihän meillä nyt muuta ole kun Iittalan as...
Aivan ihana viikonloppu! Suloisten sattumien summana rakkaat ystäväni pääsivät meille kylään pitkäksi viikonlopuksi! Viikonlopp u täynnä naurua ja iloa, suuria tunteita, aurinkoa ...
Partsi iltavalaistuksessaNo nyt meidän parvekkeella näyttää tältä. Viime viikonloppuna ja vielä alkuviikostakin siivottiin ja maalattiin ja maalattiin. Ei olis luullu sen olevan niin iso duuni, piene...
Tässä siis alkutilanneNyt olen viimein saanut aloitettua kauanodotetun projektini - terassin (parvekkeen?) uusiksi laittamisen. Kun viimein palkka on tilillä ja ilmat lämmenneet, en maltt...
No nyt loppuu viimein blogi-hiljaisuus.Huhtikuu meni hujahtaen - olin ikävässä kevät-flunssassa lähes pari viikkoa, mutta siitä huolimatta töissä.Olen myös aktiivisesti seuraillut hirveän kivaa ulkos...
Barcelonan pikareissu juuri ennen pààsiàistà oli todella onnistunut! Kaupunki oli jo ennestààn nàhty, joten turistikohde-stressin sai vàltettyà ja ehdimme nauttimaan ihanien ystàvien seurasta ja mone...
Huomenna alkaa Roomassa kulttuuriviikko eli "settimana della cultura", jonka aikana on vapaa sisàànpààsy moniin kaupungin museoihin ja nàyttelyihin. Tànà vuonna valitettavasti Colosseum ei mu...
Appelsiinipuun ensimmàinen kukka!Vaikka nyt sataa ja onkin taas viileàmpàà, ei kevààn tulo ole pysàhtynyt kuitenkaan. Meidàn partsilla nimittàin aukesivat pààsiàiseksi kevààn ensimmàiset appelsi...
Plaça dEspanyaTààllà heràsimme tànà aamuna. Rauhallista pitkàperjantaita kaikille!
Tämä viikko on ollut mulle tosi poikkeuksellinen, kun F. pitikin lähteä sunnuntaina yllättäen reissuun, ja olen ollut yksinäni kotona (buhuhuuu) Hyvin poikkeuksellista on ollut jo pelkästään sek...
Eràànà kauniina iltapàivànà viime viikolla tapasimme Ponte Milviolla paria vanhaa ystàvàà. Ponte Milvio. Nyt onkin jo lehdet puussa, toisinkuin vielà reilu viikko sitten. Kevàt alkais ...
Vain Hesari puuttuu :)Tààllà on vietetty ihanaa lauantai-aamua!Mami ja A toivat nimittain maaliskuun alussa ruisleipien lisaksi (viela runsaasti pakkasessa!) valtavat mààràt mun Suomi-astioita ja T:n...
"Olohuoneen jatke"-terassiHaluaisin kovasti saada tästä semmoisen ruokailu- ja hengailutilan ulkoosion, jossa olisi vaikka kiva syödä aamupalaa tai viettää iltaa. Tàn kevààn missio saada toi ...
Perjantai perjantai perjantai. Viimeinkin viikonloppu. Tàmà on ollut nimittàin hyyyyyyyyyyvin pitkà viikko. Viime viikolla mulla oli ihanat vieraat Roomassa, saatiin viimein asennettua se u...
Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää...
Nyt on tasan viikko nukuttu jo uudessa kotona. Viime viikonloppuna saatiin muutettua suurinosa kamoista ja nyt viikolla on tehty vielä pari muuttokeikkaa. Ei sitä tavaraa nyt NIIN paljon ollut, mutta...
Mulla olisi muuttopostausta ja hyvänmielen haastepostausta tässä työn alla, mutta nyt on niin kaunis ja lämmin ilta, että siirrynpä työviikon jälkeen nauttimaan siitä. Piti vaan päästä fiilistel...
Tààllà on oltu paljon liikaa tòissà, ja palkkaa ei tosiaan vielàkààn này eikà kuulu. Tyòjutuista valitettavasti riittàis ihmeteltàvàà useampaankin kirjoitukseen. Kunhan kerkiàn, jotai...
Ihana Pirpana, Kotona ja maailmalla-blogista, ilah dutti minua (tuplasti!) blogi-maininnalla ja nyt saankin siis vuorostani osallistua tàhàn haasteeseen ja esitellà 5 suosikki-blogiani joilla vàh...
Meillä on viikonloppua vietetty todella rauhallisesti. Perjantaina tein työjuttuja kotoa kun toimisto oli lumiuhan alla kiinni, ja kävin tekemässä viikonlopun ruokaostokset. Minä oon koittanu olla st...
Perjantai-aamuna sataa vielä vettä kun lähden töihin. Ennen aamukymmentä sade on jo muuttunut räntälumeksi. Iltapäivään mennessä lunta tulee jo kunnolla, ja sitten sitä vaan tulee ja tulee ja tulee.....
Talvinen RoomaTammikuu on edennyt loppuunsa häkellyttävän nopeasti. Ensimmäiset viikot töissä ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoiset.. Kovasti on hommaa ja yllättävänkin paljon päätösvaltaa j...
La nostra nuova casaTänään on käyty IKEAssa keittiöostoksilla. Muutto on edessä vasta kun se on saatu kuntoon. EN VOI ODOTTAA! Vaikka joudutaan keskustasta pois, niin olen super innoissani, että...
FilippoKuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa - etc. eli tässä viides ja viimeinen osa meidän Malediivien lomakuvista. USKOMATON merielàmà on ehdottomasti Malediiveillà yksi ko...
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa - etc. eli tässä neljäs osa meidän Malediivien lomakuvista. Näissä kuvissa ensin anopin syntymäpäivätunnelmia - ihana ilma ja sairaan hyvää tuoretta kalaa...
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa - etc. eli tässä kolmas osa meidän Malediivien lomakuvista. Näissä kuvissa ollaan jollain pienehköllä hiekkasaarella viettämässä mielettömän upeaa il...
HETI YKKÖSOSAN PERÄÄN.Olimme joulukuussa 2011 Malediiveillä juhlimassa anopin synttäreitä. Pääsimme kiertämään saaria ja nauttimaan monenlaisista kokemuksista, koska majoituimme n. 10 muun italialais...
Fisua Olimme joulukuussa 2011 Malediiveillä juhlimassa anopin synttäreitä. Pääsimme kiertämään saaria ja nauttimaan monenlaisista kokemuksista, koska majoituimme n. 10 muun italialaisen kanssa D...
Matka Malediiveille on tässä vaiheessa alkuvuotta kaunis muisto vain ja pienestäkin päivetyksestä on jo tehokkaasti päästy eroon. Nyt vaan aurinkoa odotellessa hedelmää pihasta ja D-vitamiinit purkis...
You are no longer following . Undo?