Aina silloin tällöin iskee totaalinen kyllästyminen omiin kokkailuihin. Ruuat maistuvat aina samoilta, sillä sitä tulee jotenkin käyttäneeksi toistuvasti samoja raaka-aineita, kuten kookosmaitoa ja p...
Moikka! Oon ollut lähiaikoina ehkä vähän laiska blogin suhteen, mutta onneks laiskatkin saa joskus palkkansa. Nimittäin tuossa joku pari kuukautta sitten tähän osoitteeseen saapui pari blogitunnustus...
Laitetaans nyt vihdoin viimein kuvia meidän olkkarista, vaikkei seinät vielä olekaan valkoisesta mihinkään muuttuneet. Jos vielä tänä vuonna ehtisi maalata/tapetoida... Näin eteisestä kun tullaan, ni...
Photo: Kapsu Photo: Kapsu Photo: Kapsu
Photo: KapsuPhoto: KapsuPhoto: Kapsu
Vappuna tosiaan suunnistettiin Neuköllniin kehän ulkopuolelle tutkimaan hylättyä sairaalaa.Harmiksemme oli pääsy päärakennukseen oli evätty ja kattokin poltettu. Harmi, sillä lastenosasto olisi saatt...
Ilmeisen suuri osa naisista ei osaa pissiä. Tämä yhteiskuntamme epäkohta on piinannut minua jo vuosien verran. Ennen kaikkea se ärsyttää, mutta myös kummastuttaa.Kuulemani mukaan naiset nalkuttavat m...
Palataanpa yhden asuäänestyksen ajaksi vielä rasta-lookkeihin: 1. Boheemielämää2. Strutsi3. Vaanija4. Kevätretki5. Kevätsade6. Lumikki7. Aurinkotanssi8. Kinuskinen9. MickeyMagia10. Talvipuutarha Ääne...
Vappuaattona juhliminen päästiin aloittamaan aika myöhään - olinhan töissä ihan normaalisti 19 asti. Töiden jälkeen piti vielä käydä kotona vaihtamassa vaatteet ja kaupassa ostamassa grillattavaa. Ku...
Lupaan. Mä todella lupaan. Ihan oikeesti lupaan. Mä aidosti lupaan.Lupaan, että näiden päivänasu-muistiinpanojen sijasta vastaisuudessa teen kunnollisempia päivänasu-postauksia. Pitää vaan opetella h...
Milka toi markkinoile popcornsuklaan. Ajatus kutkutti sen verran, että pakko oli testata. Oli monin verroin parempaa kuin osasinkaan kuvitella. Vähän kuin riisisuklaata, mutta parempaa.Makuyhdistelmä...
Toissa viikonloppuhan oli ihan mukava! Meille tuli vieraita Suomesta. Eikä siinä kaikki - mahtavat ilmat saapuivat myöskin luoksemme.Tulin töistä kotiin. Siinä illan hämärtyessä käytiin juomassa olue...
1. AmmuuOstin lehmän. Se on muistitikku.2. Flower ChildEi kesää ilman kukkasia. Hiusten lisäksi haluaisin koristella kukkasilla polkupyöräni. Parvekkeen keltaiseen kaideseinään olen myös vähän kaavai...
Ootsä leikannu sun hiukset? Sä oot leikannu hiukset! Mis sun hiukset on? Miksi!?Olin ruvennut miettimään, että voiskohan olla, että niskakivut johtuiskin painavasta tukasta. Lisäksi aloin nähdä aina ...
Morning has brokenSe oli kiva paikka, mutta jotenkin menettänyt loistonsa nyt kun ei enää asutakaan siinä vieressä. Tai en minä tiedä. Pari kertaa tässä lähiaikoina olen sinne palannut tarkistamaan m...
Photos: Anneka & AliseMekko Maggiksen peruja, kengät Miian lahjoittamat. Sukkahousut bongasin siitä Yellowgelbin vieressä sijaitsevasta villalanka- ja sukkahousukaupasta Oranienstrasselta, enkä v...
Anneka piipahti Berliinissä. Meillä oli mukavaa!Vaikkei ihan kesäsäät sattuneetkaan tuolle ajankohdelle, käytiin silti moneen otteeseen vähän pyöräilemässä.Juotiin parit itse tehdyt caipirinhat. Sain...
Kukkanen hiuksiin, keväiset vaatteet päälle ja eikun pyörän selkään.Pukeudun aina pyöräni kanssa sävy sävyyn.Photo: AnnekaOikeesti se oli vahinko.Translation: Put a flower in my hair and spring cloth...
Pitkänä perjantaina vietettiin meillä juhlia! Juhlinnan kohteena olivat uusi koti, kevät, pääsiäinen ja edellisellä viikolla vuosia täyttänyt meikäläinen! Jottei liian simppeliksi olisi mennyt, niin ...
Lupaamani kuvat asusta, joka täällä kerran jo vilahtikin. Pääosassa "strutsihame", joka on ehkä vähän jännänpuoleinen, mutta omatekemä! Kaikkea muutakin uutta on näkyvillä. Nimittäin uusi tau...
Oon tehnyt tyylinmuutoksen!No ei vaineskaan. Työkaverilla oli toissa viikonloppuna synttäribileet joiden pukukoodina oli eastside hiphop gansta tai jotain sinnepäin. Siinähän sitä sitten ihmeteltiin....
Hei hyvää pääsiäistä! Meillä sitä ei sen kummemmin vietetä - ei ole mämmiä, ei pashaa eikä lammastakaan. Pari suklaamunaa tuli syötyä eilen. Tänään on tyytyminen pakastimen antimiin, tai sitten mennä...
2,5 viikkoa sitten meitä hellittiin ihan ihanalla säällä! Maaliskuun puoliväli oli mielettömän keväinen, kuten 5 vuotta sitten konsanaan. Jo perjantaina päästiin ilmeisesti yli 20 asteen ja tätä herk...
Ja tässä sieltä kuviaKeittiöAvohyllyt on oikeastaan aika kivoja - miksi pitäisi säilöä kaikki kauniit purkit ovien taakse kaappien uumeniin. Kehyksissä lehdistä poimitut artikkelit eksoottisista hede...
Onhan tämä edelleen myös tyyliblogi ja olenhan minä edelleenkin pukeutunut ihan hauskasti. Todistusaineistoa seuraa. Ehkä joku päivä vielä intoudun jonkun näistä uudelleen päälleni vetäisemään ja pal...
Kevät on saapunut keskuuteemme jo jonkin aikaa sitten. Tässäpä tunnelmia maaliskuun alkupuolelta: Käytiin uusilla kotihuudeilla vähän sunnuntaikävelyllä. Mauerparkiin on ihan näppärä mennä kirppiksel...
Hei vau! Kaunis Kameleontti täyttää tänään 3 vuotta! Ylitsevuotavan ylistäviä onnitteluita ja huikean loistavia lahjoja otetaan vastaan :)Vajaa kaksi viikkoa vielä että saadan netti kotiin... Sitä od...
Kävin perjantaina näyttämässä Schönebergille mun villit ja vekkulit tanssimoovit. Photo: VeeraPhoto: VeeraPhoto: VeeraPhoto: VeeraPhoto: VeeraPhoto: VeeraPhoto: VeeraPhoto: VeeraPhoto: VeeraPhoto: Ve...
Joulun aikoihin se tapahtui. Sain lahjaksi tummaa biosuklaata, joulupukin muodossa vieläpä. Joulupukki mureni kotimatkalla, mikä oli tarinan kannalta merkitsevä tekijä, sillä onhan helpompaa laittaa ...
You are no longer following . Undo?