Noppa kävi tänään uimassa Kaisan koirien, Pradan, Klaran ja Pinnin kanssa. Jätin liivin pois kokonaan ja Noppaa vähän jännitti mennä ilman sitä uimaan. Pienen houkuttelut jälkeen lähti kuitenkin rei...
Käytiin kokeilemassa Ojangon halli ja hyvältähän tuo tuntui. Erilaisia alustoja ja riittävästi tilaa. Kaikki radat oli omalla tavallan hiukan kinkkisiä. Olisin mieluusti tehnyt medien vikan radan, m...
Nopan selkä nyt siis myös toisen mielipiteen mukaan lausuttu terveeksi :)
Otin eilen muutaman kuvat Nopan selästä ja loppuviikosta saan vielä toisen mielipiteen luustosta. Nopan selkä kun on nyt hyvässä kunnossa lihashuollon puolesta, löytyi sieltä ylimenonikamasta (thx 1...
Tänään uitiin kolmen muun koiran kanssa. Alkuun liivit päällä, lopuksi otin liivitkin pois. Noppa meni ihan mielellään uimaan ja kiihdytteli aina lelulle saapuessaan.
Flunssa alkaa olla siinä vaiheessa että kestää jo vähän liikkua, joten lähdettiin treeneihin. Muutamaa enemmän ei juoksuaskeleita kestänyt ottaa, mutta saatiin ihan hyvin treenattua pätkissä rataa. S...
Noppa kävi kokeilemassa kraniosakraaliterapiaa torstaina. Hössötyksen lomassa rauhoittuikin välillä ja selvästi reagoi kun pari jumipaikkaa löytyi. Myös vasemmasta etujalasta löytyi säärestä kipeä ko...
Oli liian kamala keli lähteä autolla ajamaan, joten jätin treenit välistä. Aamupäivällä kuitenkin suoritettiin sellainen laajempi hieronta ja jumitarkistus Nopalle. Kireyttä siellä missä sitä on enne...
Kirkkonummella kisattiin tänään työpäivän päätteeksi. Masalan kuplahallissa oli kiva hiekkapohja ja lämpöäkin sopivasti. Nopan eka rata meni aika lailla suunnitellusti, lopussa oli a-esteen alla mutk...
Kävin väsäilemässä hyppytekniikkaharjoitusesteide n viereen kolmen hypyn estesarjan vähän samaan tapaan kuin eilen treenailtiin takaaohjauksia. Vasemmalla kädellä ohjattuna onnistui jo hyvin, mutta oi...
Tuurausvuorolla agia Hyvinkäällä. Maaliskuussa ollaankin siellä tiistaisin treenailemassa. Tuli taas sellainen olo, ettei osata mitään... Ei päästy pitkää rataa kuin kolmannes eteenpäin. Hyppyratatre...
Nopalle kivat kisat, ohjaajalle sangen opettavasiet. Koiralle sattui keppivirhe ja muut mokat oli ihan minun omia. Videot puhukoot puolestaan taas, toinen nolla oli liian hyvän käännöksen päässä tois...
Voi köhnä! Tänään käytiin tokoilemassa Liedossa. Tuomarina toimi Juha Kurtti, joka oli hirmu mukava. Hallissa oli kaksi kehää, mutta toinen loppui kun meidän kehä alkoi. Nopalla oli tänään hirmu hyvä...
Kun ei ulos olla päästy valoisaan aikaan, on tehty sisällä kapulatreenejä ja kaukojen tekniikkaa. Lyhyinä pätkinä useampaan otteeseen. Sisällä pitää metalliakin tiputtelematta. Puista haluaisi nostaa...
Kisamainen treeni. Piti ihan paperilta lukea että mitä kaikkea piti muistaa ja mikä oli liikejärjestys. Rajulla kehupalkalla nostattelin alkuun ja ylläpidin virettä liikkeiden välillä. Pikkukoira läh...
Päivällä kokoonnuttiin pentutreffeille Sirkuskentälle. Paikalla oli Gem, Nisse ja Liz Nopan lisäksi. Nopan piti taas keskittyä tekemiseen eikä härväämiseen tai haisteluun. Tänään ei tarvinnut kuin ih...
Hallilla viikon tokotauon jälkeen. Päivän aiheena oli hömpöttää ja pitää nenä pois maasta. Aloitettiin pienellä seuraamisella, jossa vire oli taas kovin kova ja painoi rutkasti. Hyppynoudossa edellee...
Tänään käytiin toistamiseen tarkistuksella. Koiran selkä oli parempi, mutta vähän jumia edelleen rinta- ja lannerangan liitoskohdilla. Nyt jatketaan samalla jumppaohjeella ja seuraavaa kertaa katsell...
Nopalla oli tänään kisat Hyvinkäällä :) Eka rata oli hyppis ja olishan tuo muuten rämmitty loppuun hyvällä ajallakin, mutta unohdin itse miten rata menee! Ja vedin pois hypyltä jonne piti mennä :/ Po...
Tämän päivän teemana hallitreeneissä siis haistelun kieltäminen ja kontaktin pito. Noppa teki ensin seuraamista ihan pikkupätkinä ja nopeilla leikkipalkoilla. Sitten metallinoutoa hetsaamalla ja vauh...
Virittelin vihdoin takapihalle hyppytekniikkakurssin esteet. 5 hypyn suora ja yksittäinen okseri apuhypyllä. Ensin suoraa. Vein Nopalle lelun esteiden taakse ja seisoin itse sivussa katsomassa, miltä...
Tänään käytiin liitelemässä kahdella radalla Lempäälässä. Eka agirata piti sisällään muutaman kinkkisemmän kohdan. Ohjauskuvioista huolimatta koira lipsahti putkeen A-esteen sijaan, joten siitä heti ...
Eka hallitreeni ja kamalaa sähellystä koko juttu. Oma road rage tulomatkalta ei ollenkaan auttanut asiaa, eikä huonosti sujuneissa metallitreeneissä juuri hakukäskyn jälkeen alkanut koiratappelu tois...
Tänään Mian kanssa tokoa sateisella lätäkköisellä Tuomarinkylän parkkipaikalla. Noppa teki vieraan paikan treeninä koeliikkeitä, käskytettynä myös. Ensin seuraamista, jossa vähän joutui herättelemään...
Tänään oltiin koko päivä agihallilla oppimassa lisää hyppytekniikasta. Alkuun luento ja sen jälkeen kolme ryhmällistä koiria. Noppa osallistui viimeiseen ryhmään. Hirmuisen mielenkiintoista oli katse...
En jaksanut ottaa koiraa töihin mukaan, joten tehtiin sitten treeni iltasella etupihalla. Rakensin meille kenttää kävellen edestakas ja koira oli paikallamakuussa sillä aikaa. Kävin pari kertaa kehum...
Tänään töiden jälkeen Larussa Essin kanssa. Uusi paikka jossa autotie ihan vieressä ja tarha toisella laidalla, paljon myös ihmisvilinää ympärillä. Seurautin ensin vähän jotta pääsee fiilikselle että...
Lyhyesti niitä vaikeita liikkeitä viereisen pienkonekentän parkkiksella, josta oli pieni läntti sepeliä ja loput nurmikkoa. Liikennettä ei kentällä ollut. Paitsi kertaalleen joku lähitalojen isäntä p...
Nyt tein valmiiksi ruudun nauhoineen sinne, missä se on aina tähän asti ollut vaikeaa. Jätin pallon ruudun perälle odottamaan. Sinisen tein eri paikkaa takapihan treenikentälle. Aluksi siis suorilta ...
Tänään ennen treenejä tehtiin vähän keinulle ja puomille lähetyksiä, joissa ei mitään himmailuja. Näihin siis paljon toistoja vaan erilaisilla esteillä, niin tulee varmemmaksi. Treeneissä ratapätkä h...
You are no longer following . Undo?